Lapseni rinnakkais-luokalla oli uusi vasta-valmistunut rasta-päinen opettaja.Englannin-kielen maisteri vielä.Opetti eka luokkaa sekä 2 ja 3 luokkalaisille englantia (koulussa oli mahdollista ottaa alkeis-opetusta ylimääräisenä tuntina kakkosella jos halusi).
Eka luokan päätyttyä 2/5 osaa lapsista ei osannut lukea/kirjoittaa,edes tavaamalla.Englannista 1/3 osaa kolmoset sai hylätyn,kakkosista,joiden opintoon kuului lähinnä värit,numerot ym pieni alkeinen,oppi vain murto-osa jotain.
Tyttäreni joka silloin kakkosella sai englannin opetusta,on vaikeuksissa nyt viidennelle mennessään enkusta kun väärään tyyliin opetettiin mutta ruotsin kielessä ei ongelmaa jota viime vuonna luki.
Opettajan epä-pätevyyttä kuvastaa myös se,että hän vei poika-kaverinsa luokkaan esiteltäväksi jota sitten pussaili ja joka hiplaili opettajaa eka luokkalaisten nähden.Jossain vaiheessa heille tuli ero ja opettaja itkeskeli luokkansa nähden ja selitti lapsille heidän eronsa syitään.
Eka luokan päätyttyä 2/5 osaa lapsista ei osannut lukea/kirjoittaa,edes tavaamalla.Englannista 1/3 osaa kolmoset sai hylätyn,kakkosista,joiden opintoon kuului lähinnä värit,numerot ym pieni alkeinen,oppi vain murto-osa jotain.
Tyttäreni joka silloin kakkosella sai englannin opetusta,on vaikeuksissa nyt viidennelle mennessään enkusta kun väärään tyyliin opetettiin mutta ruotsin kielessä ei ongelmaa jota viime vuonna luki.
Opettajan epä-pätevyyttä kuvastaa myös se,että hän vei poika-kaverinsa luokkaan esiteltäväksi jota sitten pussaili ja joka hiplaili opettajaa eka luokkalaisten nähden.Jossain vaiheessa heille tuli ero ja opettaja itkeskeli luokkansa nähden ja selitti lapsille heidän eronsa syitään.
Vastaukset 27
Vanhimmat
asian esille koulussa vaikka rehtorin kanssa. Varsinkin tuo, että opettaja vie luokkaan poikaystävänsä jne...ei todellakaan kuulu opetukseen. Joskus on pakko puuttua tällaisiin asioihin. Rohkeasti kissa pöydälle!!!!
jos tosiaan on todisteet näyttää siitä et se käpälöi ja kaikkea muuta tunnilla oppilaitten edessä ni ilmota ihmeessä eteen päin, tod.näköisesti on oppi tuntien aikanakin vaan ajatellu sitä kaveriaan.
se lähti hesaan opettamaan eli en tiedä missä koulussa nyt on mutt eka luokkaa taas opettaa
Kuulostaa tosi ala-arvoiselta touhulta. toivottavasti on pikkusen aikuistunut ja vaihtanut tyyliä.
Voisi kyllä vaikka "kannella" jonnekin. Ei vasta-alkajat kuitenkaan noin yleensä käyttäydy, jotain muuta on pielessä.
Tämä on juuri pointti mikä usein unohdetaan. Eli jos olet maisteri, esim. englannin, biologian jne, et ole pätevä luokanopettaja eli ala-asteen opettaja. Tottakai esim. englanninkielen opettajakoulutukseen kuuluu kasvatustieteiden opintoja, mutta eri tavalla painottaen kuin luokanopettajilla. Sitten ovat vielä nämä liikunnanohjaajat liikunnanopeina, heillä ei koulutuksessa kasvatustieteitä sivutakaan ja sen kyllä huomaa. Työhön suhtaudutaan valmentajamaisesti ja oman koriskerhon menestys on tärkeämpää kuin antaa kaikille mahdollisuus osallistua peliin.
Lapsellani oli ns. epäpätevä opettaja 1. 2. ja vielä kolmannen luokan jouluun saakka. Ns. pätevien opettajien silmissä hän oli epäpätevä. Minun ja monen muunkn vanhemman silmissä koulun paras ope. Kasvatustieteiden maisteri koulutukseltaan ja nuori lapseton aikuinen.
Lapset oppivat hyvin ja koko luokka luki ja laski ekanluokan jouluna. Oppilaat olivat koko koulun rauhallisimpia oppilaita. Alku hämminkien jälkeen, haukut opetajanhuoneessa loppuivat ja luokan sijaisuuksita aletiin kilpailla, kuka saa tätä ihanaa luokkaa opettaa.
Tyttärellä ei ollut ihan näin hyvä tuuri. Opettajat oli kyllä ns. päteviä mutta ei sopivia. Nämä opettajat eivät olleet myöskään kodin kanssa yhteistyökykyisiä. Opettajat vaihtui jatkuvasti tässä luokassa.
Siis pienelle koululaiselle ottaisin mieluimmin sopivan kuin pätevän open. Toki jos ollaan molempia niin ei haittaa.
Mitä vikaa muuten rastatukassa on?
Käsitinkö oikein? Kasvatustieteen maisteri, joka oli epäpätevä? Hän ei siis ollut tehnyt luokanopettajaopintoja?
Nykyään kaikki luokanopettajat valmistuvat kasvatustieteen maistereiksi. Kyllä hän varmasti oli jo silloin pätevä.
Onko siis näin, että koulutettu ja siten pätevä opettaja on mielestäsi aina epäpätevä. Ja kouluttamaton pätevä?
Et aivan käsittänyt. Hän ei ollut luokan opettaja eikä edes aikonut kouluun opeksi alunperin, vaan tuli "pelastamaan" omilta töiltään (tutkija) opettaja pulaa koulussa. Sattui vaan "unohtumaan" joksikin aikaa siihen hommaan. Palasi entisiin hommiin aikanaan. Sen aikainen luokka on nyt jo ylioppilaita liki kaikki.
Opettajat jotka olivat sitten niitä jo koulussa olleita koulun päteviä, eivät hyväksyneet aluksi tätä sopivaa opea.
Sopivalla tarkoitan henkilöä joka omalla persoonallaan ja auktoriteetilaan saa toivottua tulosta aikaiseksi, siten että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.
" Onko siis näin, että koulutettu ja siten pätevä opettaja on mielestäsi aina epäpätevä. Ja kouluttamaton pätevä?" - Eipä tietenkään , enhän edes niin sanonut, lueppa uudemman kerran.
Sillä kokemuksella mitä lasten alaluokkien aika toi minulle, niin ottaisin nyt mieluimmin sopivan open vaikka ilman luokanopen koulutusta kuin koulutetun joka ei ole muuten henkilönä sopiva opettajaksi.
Opettaja joka ei osaa ottaa oppilaitaan oikealla tyylillä ja taidolla ei osaa myöskään soveltaa opittua tietoa opettamisesta oppilaisiinsa. Kieltäytyminen kodin ja koulun yhteistyöstä kertoo myös opettajasta paljon.
On vaan niin, että jotkut ne osaa asioita luonnostaan ja jotkut ei.
Sanoinhan ettei ole haitaksi jos ope on pätevä ja sopiva. Taitolaji kuitenkin jossain mielessä.
..joka kyseessä aloittajan kirjoituksessa(ainakin luulen,oulusta?kuulostaa samalta).ei se koulutus pätevää tee.hyvä paperilla mutta ei tosi elämässä.tuo opettaja opetti lapseni luokkaa.pojallani on oppimis-vaikeuksia ja luulin hänen olevan ainoa joka vielä toisen luokan joulun jälkeen opettelee lukemaan.kysyin asiasta sattumalta muilta vanhemmilta ja sain kuulla että heidän lapsillaan samoja ongelmia.
sama asiahan on että esim mies on hyvä palkkaisessa työssä,om oma talo,pari autoa,mökki ym eli hyvä paperilla mutta hakkaa vaimoaan ja lapsiaan.
pointti siis ettei hyvä paperilla ole sama kuin pätevä elämässä.piste.
Kumman ottaisit töihin? (oletetaan, että olet työnantaja tai ta:n edustaja)?
Miehen/naisen jolla on kiitettävillä arvosanoilla olevat koulu- ja opiskelutodistukset, mutta ei synny oikein mitään tulosta vai pitkänlinjan ahkeran työntekijän, joka saa firmalle tulosta ja tyytyväisiä asiakkaita? Suunnilleen tästä taitaa olla kysymys, pätevän ja sopivan erona.
Tietenkin ensimmäinenkin koulua käynytkin voi tehdä tulosta, mutta näin ei aina ole.
On ikävää jos huomataan pienten koululaisten kohdalla vasta toisella luokalla että vika onkin opetuksessa/opettajassa eikä lapsessa.
Meistä moni muistaa omasta koulunkäynnistään varmasti kuinka esim. matematiikan ope tai vaikkapa historian maikka opetti matemaiikkaa / historiaa ja koko luokka oppi, minä myös. Ope vaihtui syystä tai toisesta ja tuli tyyliltään innottomampi ope. Kuinka kävi? luokan innostus ko. aineeseen katosi. Tai sitten käänteisesti koko juttu ja luokka innostuu ja tulokset näkyy.
Olen samaa mieltä aikaisemman kirjoittajan kanssa. Tutkinto ja opinnot eivät takaa opettajan soveltuvuutta opettajan toimeen. Ei riitä että osaa muodollisesti opettaa - on myös pystyttävä luomaan oppimiseen soveltuva ilmapiiri ja pitämään järjestystä luokassa.
Kyse on pienistä lapsista, ei yritysmaailmasta!
Kyllä kasvatustieteistä pitää jotain tietää ennen kuin ketään voi opettajan hommiin päästää!
Luitko koko kejua aikajärjestyksessä. Mietippä sitten tämän kommentin johon kommentoit, sisältöä. Kommenttihan oli vertauskuvallinen. Vaatii tietysti hiukan hoksottimia yhdistää se kysymykseen sopiva vaiko pätevä.
Eli mitä tehdään muodollisesti pätevällä opella jos häneltä puuttuu sosiaaliset taidot luokan opettamiseen tai halu siihen. Auktoriteettikin on opetuksessa tärkeä osa ja helpottaa myös opettajan itsensä työtä. Em. avu on monella luonnostaa, jotkut ei osaa vaikka yrittävätkin opetella näitä taitoja.
nyt täällä vatkautat, olisit valittanut reksille samantien puutteesta opetuksessa. Reksi on esimies ja hänen tulee tietää alaistensa touhuista.
"Meillä kansakoulussa kuuskytä luvulla pojat kurkki vessassa kun tytöt oli toisella puolella, voivoi!"
Jos ihan oikeasti on tapahtunut niin, että opettaja on harrastanut käpälöintiä ym. luokan edessä, vie asia eteenpäin. Älä vingu täällä, vaan tartu toimeen.
Mitä muutoin tulee huoleesi lasten kehittymisestä, niin päätellen todella ala-arvoisesta äidinkielen osaamisestasi et varmaan ole niitä pätevimpiä ihmisiä arvioimaan. Viestissäsi oli enemmän kielioppi-/kirjoitusvirheitä kuin rivejä.
Hei, eipä tuo sinunkaan kirjoituksesi täysin sujuvaa ole. Kertoiko ketjun aloittaja, että hänen äidinkielensä on suomi?
Tämä ei ole mikään äidinkielen palsta. Eikö riitä, että kirjoittaa ymmärrettävästi?
On ihmisiä (en nyt tarkoita ketään tästä ketjusta),jotka osaavat kyllä kirjoittaa ja lukea, jopa useammalla kielellä, mutta fyysinen tekstin saaminen paperiin on puutteelista esim. jokin neurologinen sairaus tai fyysinen vamma.
Tietokone voi olla heille hyvin tärkeä kapistus ilmaista itseään. Henkilöt jotka puuttuvat pikku virheisiin saavat vain pahaa mieltä aikaseksi, heille jotka eivät kykene täydellisyyteen. Nimim. mitsu luulee itse pystyvänsä täydelliseen, mutta eipä näy pystyvän hänkään. Itse en siihen pyrikkään.
olen kolme vuotta suomessa asunut joten eipä äidinkielenäni ole suomi.kirjoitus-virheitä siis tulee usein.joskun voi olla syynä lapsen sylissä olo eli kirjoittamiseen keskittyminen hankalaa.(siksi jää nyttenki isot kirjaimet)
opettajasta tehtiin valitus josta syystä muutti toiselle paikka-kunnalle.papereihin ei mainintaa tullu,siksipä edelleen opettaa ala-luokkia.
Isojen kirjainten puuttumiseen oli ihan hyvä selitys, mutta missä kielessä ei pisteen jälkeen tule välilyöntiä? Siihenkin on sitten hyvä syy: äidinkielesi on arabiaa, japania tai muuta niiden kaltaista. Menikö oikein?
lapsilta opittua...ne ei ääkkösiä(niinkö se sanotaan?)käytä,ei koneella eikä textareissa
-nuori äiti teinien kera
Terve! Ihan hyvät perusteet sinulla oli. Saanko vähän jelpata? Opit tämän nopsasti, nimittäin, ja kirjoituksesi näyttää äkkiä paremmalta. Kirjoitan tähän sinun tekstisi ja sitten sen vähän norminmukaisemman (siis sillä tavalla kuin suosittelen kirjoittamaan vaikka koulun tai viranomaisten kanssa; en siis muuta kirjakieleksi):
--- lapsilta opittua...ne ei ääkkösiä(niinkö se sanotaan?) käytä,ei koneella eikä textareissa ---
--- lapsilta opittua...ne ei ääkkösiä (niinkö se sanotaan?) käytä, ei koneella eikä tekstareissa ---
Siinäpä se. Kun tällä lailla kirjoitat, koneesi jakaakin tekstisi nätisti oikeille riveille. Ääkkösiä ovat muuten ä, ö ja å; minä näpersin nyt välilyöntien ja kirjainten kanssa.
Tsemppiä sitten ja onnea kirjoittamiseen sylikkäin. Älkää kaadelko juomia näppäimistöön, sormet voivat juuttua kiinnii i ii i iii iii ii
Otsikkona on lapsi koulussa. Ei siis vanhemmat.
Aloittaja ei aloittanut kielioppi opintoja. Meillä jokaisella on heikot alueemme sinullakin, joten ...LOPETA.
Katsopas nuo viimeiset viestit, jotka kirjoitimme ihan toisillemme. Kaveri tuntui mukavalta, joten ajattelin avittaa, kun kerran tiesin oikopolun. Olisiko minun pitänyt ehdottaa siirtymistä vaikka tuonne "Yleistä opiskelusta"- tai "Kielet ja käännökset"-palstalle, jotta olisin saanut vinkin annetuksi? Veinkö sinulta mahdollisesti tilaa? Olepa hyvä ja kerro, niin tiedän sitten vastaisuudessa käyttäytyä oikein.
Saa tänne kirjoittaa äidinkieiopillisesti virheellisesti. Ei tämä ole mikään lukio vaan ajatusten vaihtopaikka. Jos jollain jää ymmärtämättä kielioppivirehiden takia niin se on hänen häpeänsä ei kirjoittajan häpeä.
lukenutkaan? Yritäs uudestaan. Minä kun oikeasti luulin vaihtaneeni ajatuksia.
ei ole joka kerta sama henkilö, vaikka tunnut puhuttelevan vain yhtä, ehkä kahta henkilöä.
kuka siellä kirjoittelee, kunhan tuossa jonossa joka toinen olin minä. :)
Enpäs sitten enää anna vinkkejä pyytämättä enkä ihan helposti pyytämälläkään.
tosi höntti ope varmaan aika nuori.