Rippikoulu ei ole enää muotia. Vain nynnyt ja hihhulit käy nykyään riparin. Sanokaa EI rippikouluille.
Rippikoulu on out
Muotitietoinen.
151131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nuorista 89% käy rippikoulun, reilu 1% prosentti protuleirin, loput jonkin pienempien uskontokuntien aikuistumisleirin tai ei mitään. Oikeastaan mikään ei ole suomalaisessa nuorisokulttuurissa samassa mitassa in kuin ripari. Poliittiset nuorisojärjestöt tms. eivät voi nähdä untakaan tällaisesta kattavuudesta. Riparin suosio on säilynyt samana jo pitkään. Tämä on selvimpiä osoituksia rippikoulun laadusta ja merkittävyydestä kasvatusinstituutiona.
Rippikoulun tärkein tehtävä on saada lapsista uusia uskiksia, jotka maksavat kiltisti kirkollisveroa. Riparilla opetetaan myös palvomaan näkymätöntä mielikuvitusukkelia (jumalaa), mikä on jo itsessään aivan järjetöntä. Siellä myös kerrotaan jeesus satuja totena, vaikka kyseinen hemmo on todistettavasti pelkkä fiktio.
EI EI EI, TÄMÄ EI OLE ENÄÄ MUOTIA. TÄLLÄINEN KASVATUS VIE TUHOON.
The Barna Research Group, 1999
Selvitti avioeron yleisyyttä Yhdysvalloissa. Ryhmä huomasi että uudesti syntyneiden kristittyjen avioeroprosentti on 27 %, vastaavan ollessa tavallisilla kristityillä 24 % ja ateisteilla ainoastaan 21 %. Lisäksi selvisi, että osavaltioissa missä raamattua opetetaan eniten kouluissa ja jossa uskolla on vahva asema, on eniten avioeroja koko maassa.
Suhteutettuna yhdysvaltojen väestöön, uskonnollisten ihmisten lukumäärä vankilassa on yli 40-kertainen, verrattuna ateistien määrään. Yksi mahdollinen selitys saattaa olla koulutuksella, mutta se vain vahvistaisi sen, ettei usko ole todellinen vastaus. G-7 maiden (eli maailman kehittyneimpien valtioiden) keskeisessä vertailussa on todettu että usko korreloi positiivisesti rikollisuuden määrään kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen niissä maissa rikollisuus on vähentynyt eniten, missä uskon rooli on laskenut vahvimmin.
VÄLTTÄKÄÄ USKOVAISIA, SILLÄ HE HALUAVAT AIVOPESTÄ SINUSTA USKIKSEN.
Miksi sie Mirka vaihdoit nimimerkkiä? Vakuuttavampaa olisi pysyä saman nimimerkin takana!
...rahanahneudesta? Sitä sopii miettiä.
Aika monella paikkakunnalla riparin käy yli 100% srk:n 15v. täyttävistä jäsenistä. Tarkoittaako se, että ripari on out?
Riparilla käydään tasan kolmesta syystä:
1)Tosiuskovainen,säälittävä jeesustelija,uhkuvat holier than thou-meininkiä.
2)Heikkotahtoinen olmi joka ei uskalla sanoa mammalle ja papalle ei,yleinen varmaankin maaseudulla.
3)Ylivoimaisesti suurin ryhmä:rahan takia.Keskiverto riparilainen saa (oman kokemuksen mukaan) vähintään 300€ lahjoja tavaraa.
Itse en ole millään leirillä käynyt,eikä koskaan edes tullut mieleen mennä.
, mutta kirjoita omasta näkökulmasta. Jos, sinä et pidä riparista tai olet seuraavaa mieltä 'Ripari on out' OK, mutta jotkut sielä viihtyvät...
Riparilaulujen kokoelma tällä hetkellä Suomen Top 40-listalla sijalla kaksi...rippikoulu out ????
Ketkä totakin levyä ostaa?
kummipojalleni. Nuoret ostavat, koska tuntevat kappaleita, aikuiset ostavat nostalgiasyistä, eri-ikäiset siksi, että lauluissa on ajaton ja syvä sanoma.
Ei se levy ole kuitenkaan sama asia kuin rippikoulun käyminen...
Vaikka joku ihmeen Jeesus-CD olisi Top-Ten listojen toisena, se ei välttämättä tarkoita, että ripillemeno olisi jotenkin suosittua nuorten keskuudessa.
Itseni on tehtävä päätös, mennäkkö riparille vai eikö, ensi kesään mennessä...
En vielä tiedä, käynkö koko "jeesusleiriä" vai en.
nimittäin Prometheus-leiriä. http;//www.prometheus.fi
Itselläni oli upea viikko, jollaista ei kannata missata!
On järkkyttävää havaita että vanhemmat rahalla houkuttelee lapsensa uskonnolliseen aivopesuun.
Ripareiden suosio ei johdu siitä, että suomalaiset nuoret ovat kristillisiä. Monet käyvät riparin ihan huvikseen, siellä tapaa uusia ihmisiä, rippijuhlissa saa rahaa lahjaksi. Jotkut käyvät riparin ihan tosimielessä. Se on jokaisen oma asia, eikä kenenkään pidä käydä sitä muiden mieliksi. Jokainen, joka menee riparille käy sen itsensä takia eikä muiden. Ripari kuuluu suomalaiseen nuorisokulttuuriin jostain syystä. Yleensä monet nuoret pitävät rippikoulun lauluista. Hengellinen musiikki on yleensä kaunista vaikka ei muuten uskoisikaan mihinkään.