Appelsiinipuu
Vanha nainen katseli ikkunasta, miten suuri valkoinen muuttoauto kaartoi oikealle tienristeyksestä. Hän odotti kiihkeästi pääsevänsä näkemään, millaisia ihmisiä uudet naapurit olivat. Toivon mukaan he olisivat kunnollisia ja pitäisivät pihansa siistissä kunnossa.
Jos joku joskus oli vieraillut vanhan naisen kotona, oli tämä varmasti pannut merkille talon melkein liioitellun siisteyden. Vanhalle naiselle oli hyvin tärkeää, että hänen omassa talossaan oli kaikki puhdasta ja huonekalut toisiinsa nähden tasapainossa. Myös hänen puutarhansa oli moitteettoman kaunista katseltavaa. Tätä hän odotti myös muilta: vanha nainen ei voinut sietää sitä, jos hän joutui edes sivusta katselemaan jonkinlaista epäsiivoutta.
Nainen katseli ikkunastaan naapuriin, tämä oli yksi hänen lempipuuhistaan siivoamisen ja puutarhan hoidon lisäksi. Ensivaikutelma uusista naapureista oli kohtalaisen hyvä, mutta silti nainen tunsi heitä katsoessaan pienen epäilyksen siitä, että jotain outoa oli tekeillä. Hän ei varsinaisesti osannut sanoa, mikä oli vialla, mutta tuo tunne tuntui leijuvan hänen ympärillään kuin kevyt aamuinen usva kiertää pelloilla ennen auringon nousua.
Ja sitten eräänä aamuna se tapahtui. Vanha nainen hörppi aamukahviaan kuistillaan, kun hän huomasi naapureidensa istuttaneen jotain puutarhaansa. Se oli jokin puu, mutta vanha nainen ei kyennyt sitä tunnistamaan. Vaikkakin puu muutoin oli melko kaunis ja istutettu viehättävälle paikalle puutarhan keskelle, se sai vanhan naisen tuntemaan olonsa epämukavaksi. Ehkä syynä oli se, ettei vanha nainen kyennyt tuota puuta tunnistamaan:
hän ei ollut koskaan nähnyt mitään sen tapaista. Muista puista naisella oli paljon tietoa, innokas viherpeukalo kun oli, mutta mitään tämän kaltaista hän ei ollut ennen nähnyt.
Vanhan naisen epäilys ja hämmennys kasvoivat päivä päivältä. Toisaalta hän tunsi myös kutittavaa uteliaisuutta, joka tuntui liikkuvan ylös alas hänen sisällään kuin tuhannet pienet hyönteiset olisivat siellä juoksennelleet. Vihdoin puussa näytti alkavan kasvaa jonkinlaisia hedelmiä ja vanha nainen kurkottautui lähemmäs lasia niin, että hänen nenänsä melkein litistyi ikkunaan. Nainen kavahti järkytyksestä taaksepäin ja oli kaatua haukkoessaan henkeään. Ei se voi olla totta! Appelsiinipuu! Ja mikä pahinta hänen naapurissaan. Naista puistatti ajatus, että hän saattaisi joutua sietämään tuota puuta aivan nenänsä edessä, sehän oli suorastaan luonnotonta!
Nainen ryntäsi naapuriin ja teki nuorelle pariskunnalle hyvin selväksi, mitä mieltä hän oli moisten hedelmien kasvattamisesta ja niin, että hän olosuhteiden pakon vuoksi joutui tuijottamaan tuota puuta suurimman osan vuorokaudesta. Nuoripari jäi hölmistyneenä katsomaan vanhan naisen perään tämän palatessa kotiinsa. He tunsivat olleensa suuren vääryyden kohteena. Mitä se muille kuului, jos he halusivat istuttaa appelsiinipuun puutarhaansa. Sehän oli heidän yksityinen alueensa, kai he saivat tehdä siellä mitä lystäsivät.
Vanha nainen oli tuohduksissaan. Hän tekisi tästä pelleilystä varmasti lopun. Kukaan ei istuta appelsiinipuita hänen näkyvilleen, hän ei voisi sallia sitä! Niin suunniltaan hän oli, että melkein unohti tyttärentyttärensä olevan tulossa vierailulle. Hän havahtui raivostaan ja alkoi nopeasti järjestää taloaan sekä leipoi vierailijaa varten herkullisen suklaakakun.
Vanha nainen istui kuistillaan juomassa teetä lapsenlapsensa kanssa. Hän toivoi hiljaa sisällään, ettei tyttö huomaisi tuota naapurin kuvottavaa puunrumilusta. Isoäidin kauhuksi tyttö ihasteli puuta kauniiksi ja hyvin hoidetuksi. Ja se naisenkin täytyi itselleen myöntää: nuoripari oli vaalinut puutaan kuin suurenmoista aarretta. Ääneensä hän ei moista voinut sanoa, vaan kauhisteli sitä, miten luonnotonta ja väärin oli kasvattaa tuollaista puuta ja kaiken lisäksi hänen naapurissaan. Ei heillä saisi olla oikeutta sellaiseen kuvottavuuteen. Tyttöä hymyilytti ja samalla kun hän katsoi isoäitiään kulmiensa alta tyttö mietti, oliko isoäidillä itsellään oikeutta sekaantua siihen, millaisia puita muut puutarhassaan kasvattivat. Ei hän tätä uskaltanut ääneen sanoa, isoäitihän olisi voinut suuttua ja kokea tulleensa loukatuksi.
Vanha nainen oli päättänyt tehdä lopun naapureidensa iljettävästä toiminnasta. Eräänä iltana hän lähti kirves kainalossaan kohti naapurin puutarhaa ja ennen kaikkea, kohti hänen vihaamaansa appelsiinipuuta. Ikkunasta hän vielä varmisti, että nuoripari oli nukkumassa. Nainen kohotti kirveensä ja iski. Ja iski uudelleen. Ja yhä uudelleen. Mutta mitään ei tapahtunut: puu pysyi täysin vahingoittumattomana. Nainen kihisi raivosta hakatessaan puuta, hän oli aivan hikinen ja sylki lensi hänen suustaan. Hän näytti suoran sanottuna hirveältä, eläimelliseltä olennolta, kun riehui vihoissaan kirveen kanssa puutarhassa. Nuoripari aluksi säikähtikin nähdessään hänet: hänhän oli kuin murhanhimoinen mielipuoli jostain kauhuelokuvasta. Kuitenkin näky oli myös melko koominen, sillä nuoripari tiesi, ettei nainen ikinä saisi puuta kumoon. Niin, ja lopulta vanha nainen nukahti heidän puutarhaansa, vihaamansa puun juurelle.
Aamulla nainen heräsi melko vanhahkon miehen tuijotukseen. Miehen ilme oli leikkisä ja hän virnisti vanhalle naiselle, jonka jälkeen tiedusteli, haluaisiko nainen kenties appelsiinin hänen lapsensa ja tämän puolison puutarhasta. Ja miksi ihmeessä naisella oli kirves mukanaan? Vanha nainen oli täysin uupunut, lisäksi hän oli viettänyt koko yön puun alla ja se tuntui hänen ruumiissaan. Mies oli kovin kohtelias ja tarjoutui saattamaan naisen kotiin. Heidän kävellessään mies kaivoi taskustaan omenan ja ojensi sen naiselle. Hän arveli, ettei nainen tainnut pitää appelsiineista. Olivathan ne hänenkin makuunsa hieman kitkeriä. Nainen otti omenan ilomielin ja vierekkäin he jatkoivat matkaa kohti naisen taloa. Vanha nainen piti miestä tavattoman kohteliaana herrasmiehenä.
Nuoripari katseli heitä talonsa kuistilta. Tytärtä huvittivat isän puuhastelut. Toivottavasti isä tiesi, mihin oli ryhtymässä. Hän katsoi hymyillen naisystäväänsä silmiin ja molemmat vilkaisivat appelsiinipuuta, joka yhä seisoi tukevasti pystyssä. Sitten tyttö sipaisi ystävänsä hiukset pois tämän kasvoilta ja suuteli kevyesti hänen huuliaan.
Vanha nainen katseli ikkunasta, miten suuri valkoinen muuttoauto kaartoi oikealle tienristeyksestä. Hän odotti kiihkeästi pääsevänsä näkemään, millaisia ihmisiä uudet naapurit olivat. Toivon mukaan he olisivat kunnollisia ja pitäisivät pihansa siistissä kunnossa.
Jos joku joskus oli vieraillut vanhan naisen kotona, oli tämä varmasti pannut merkille talon melkein liioitellun siisteyden. Vanhalle naiselle oli hyvin tärkeää, että hänen omassa talossaan oli kaikki puhdasta ja huonekalut toisiinsa nähden tasapainossa. Myös hänen puutarhansa oli moitteettoman kaunista katseltavaa. Tätä hän odotti myös muilta: vanha nainen ei voinut sietää sitä, jos hän joutui edes sivusta katselemaan jonkinlaista epäsiivoutta.
Nainen katseli ikkunastaan naapuriin, tämä oli yksi hänen lempipuuhistaan siivoamisen ja puutarhan hoidon lisäksi. Ensivaikutelma uusista naapureista oli kohtalaisen hyvä, mutta silti nainen tunsi heitä katsoessaan pienen epäilyksen siitä, että jotain outoa oli tekeillä. Hän ei varsinaisesti osannut sanoa, mikä oli vialla, mutta tuo tunne tuntui leijuvan hänen ympärillään kuin kevyt aamuinen usva kiertää pelloilla ennen auringon nousua.
Ja sitten eräänä aamuna se tapahtui. Vanha nainen hörppi aamukahviaan kuistillaan, kun hän huomasi naapureidensa istuttaneen jotain puutarhaansa. Se oli jokin puu, mutta vanha nainen ei kyennyt sitä tunnistamaan. Vaikkakin puu muutoin oli melko kaunis ja istutettu viehättävälle paikalle puutarhan keskelle, se sai vanhan naisen tuntemaan olonsa epämukavaksi. Ehkä syynä oli se, ettei vanha nainen kyennyt tuota puuta tunnistamaan:
hän ei ollut koskaan nähnyt mitään sen tapaista. Muista puista naisella oli paljon tietoa, innokas viherpeukalo kun oli, mutta mitään tämän kaltaista hän ei ollut ennen nähnyt.
Vanhan naisen epäilys ja hämmennys kasvoivat päivä päivältä. Toisaalta hän tunsi myös kutittavaa uteliaisuutta, joka tuntui liikkuvan ylös alas hänen sisällään kuin tuhannet pienet hyönteiset olisivat siellä juoksennelleet. Vihdoin puussa näytti alkavan kasvaa jonkinlaisia hedelmiä ja vanha nainen kurkottautui lähemmäs lasia niin, että hänen nenänsä melkein litistyi ikkunaan. Nainen kavahti järkytyksestä taaksepäin ja oli kaatua haukkoessaan henkeään. Ei se voi olla totta! Appelsiinipuu! Ja mikä pahinta hänen naapurissaan. Naista puistatti ajatus, että hän saattaisi joutua sietämään tuota puuta aivan nenänsä edessä, sehän oli suorastaan luonnotonta!
Nainen ryntäsi naapuriin ja teki nuorelle pariskunnalle hyvin selväksi, mitä mieltä hän oli moisten hedelmien kasvattamisesta ja niin, että hän olosuhteiden pakon vuoksi joutui tuijottamaan tuota puuta suurimman osan vuorokaudesta. Nuoripari jäi hölmistyneenä katsomaan vanhan naisen perään tämän palatessa kotiinsa. He tunsivat olleensa suuren vääryyden kohteena. Mitä se muille kuului, jos he halusivat istuttaa appelsiinipuun puutarhaansa. Sehän oli heidän yksityinen alueensa, kai he saivat tehdä siellä mitä lystäsivät.
Vanha nainen oli tuohduksissaan. Hän tekisi tästä pelleilystä varmasti lopun. Kukaan ei istuta appelsiinipuita hänen näkyvilleen, hän ei voisi sallia sitä! Niin suunniltaan hän oli, että melkein unohti tyttärentyttärensä olevan tulossa vierailulle. Hän havahtui raivostaan ja alkoi nopeasti järjestää taloaan sekä leipoi vierailijaa varten herkullisen suklaakakun.
Vanha nainen istui kuistillaan juomassa teetä lapsenlapsensa kanssa. Hän toivoi hiljaa sisällään, ettei tyttö huomaisi tuota naapurin kuvottavaa puunrumilusta. Isoäidin kauhuksi tyttö ihasteli puuta kauniiksi ja hyvin hoidetuksi. Ja se naisenkin täytyi itselleen myöntää: nuoripari oli vaalinut puutaan kuin suurenmoista aarretta. Ääneensä hän ei moista voinut sanoa, vaan kauhisteli sitä, miten luonnotonta ja väärin oli kasvattaa tuollaista puuta ja kaiken lisäksi hänen naapurissaan. Ei heillä saisi olla oikeutta sellaiseen kuvottavuuteen. Tyttöä hymyilytti ja samalla kun hän katsoi isoäitiään kulmiensa alta tyttö mietti, oliko isoäidillä itsellään oikeutta sekaantua siihen, millaisia puita muut puutarhassaan kasvattivat. Ei hän tätä uskaltanut ääneen sanoa, isoäitihän olisi voinut suuttua ja kokea tulleensa loukatuksi.
Vanha nainen oli päättänyt tehdä lopun naapureidensa iljettävästä toiminnasta. Eräänä iltana hän lähti kirves kainalossaan kohti naapurin puutarhaa ja ennen kaikkea, kohti hänen vihaamaansa appelsiinipuuta. Ikkunasta hän vielä varmisti, että nuoripari oli nukkumassa. Nainen kohotti kirveensä ja iski. Ja iski uudelleen. Ja yhä uudelleen. Mutta mitään ei tapahtunut: puu pysyi täysin vahingoittumattomana. Nainen kihisi raivosta hakatessaan puuta, hän oli aivan hikinen ja sylki lensi hänen suustaan. Hän näytti suoran sanottuna hirveältä, eläimelliseltä olennolta, kun riehui vihoissaan kirveen kanssa puutarhassa. Nuoripari aluksi säikähtikin nähdessään hänet: hänhän oli kuin murhanhimoinen mielipuoli jostain kauhuelokuvasta. Kuitenkin näky oli myös melko koominen, sillä nuoripari tiesi, ettei nainen ikinä saisi puuta kumoon. Niin, ja lopulta vanha nainen nukahti heidän puutarhaansa, vihaamansa puun juurelle.
Aamulla nainen heräsi melko vanhahkon miehen tuijotukseen. Miehen ilme oli leikkisä ja hän virnisti vanhalle naiselle, jonka jälkeen tiedusteli, haluaisiko nainen kenties appelsiinin hänen lapsensa ja tämän puolison puutarhasta. Ja miksi ihmeessä naisella oli kirves mukanaan? Vanha nainen oli täysin uupunut, lisäksi hän oli viettänyt koko yön puun alla ja se tuntui hänen ruumiissaan. Mies oli kovin kohtelias ja tarjoutui saattamaan naisen kotiin. Heidän kävellessään mies kaivoi taskustaan omenan ja ojensi sen naiselle. Hän arveli, ettei nainen tainnut pitää appelsiineista. Olivathan ne hänenkin makuunsa hieman kitkeriä. Nainen otti omenan ilomielin ja vierekkäin he jatkoivat matkaa kohti naisen taloa. Vanha nainen piti miestä tavattoman kohteliaana herrasmiehenä.
Nuoripari katseli heitä talonsa kuistilta. Tytärtä huvittivat isän puuhastelut. Toivottavasti isä tiesi, mihin oli ryhtymässä. Hän katsoi hymyillen naisystäväänsä silmiin ja molemmat vilkaisivat appelsiinipuuta, joka yhä seisoi tukevasti pystyssä. Sitten tyttö sipaisi ystävänsä hiukset pois tämän kasvoilta ja suuteli kevyesti hänen huuliaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tekstin idea on sinänsä aivan toimiva: nainen on järjestyksenhaluinen ja mullistukseksi riittää appelsiinipuu.
Ongelma on toteutuksessa. Vanha kirjoittamisen neuvo sanoo: Näytä, älä kerro. Naisen luonteen pitäisi siis ilmetä käytöksen, toiminnan tasolla, sen sijaan että kerrot että hän on järjestyksen ihminen.
Lisäksi novelli ei kestä sitä että sen sisällä liikutaan monessa eri näkökulmassa, eli ns. näkökulmatekniikkaa. Silti liikut vanhuksen päästä nuorenparin päähän "tunsivat tulleensa kohdelluksi väärin". Tällaista kaikkitietävä kertoja- tai vastaavasti eri näkökulmia käyttävä ( en ole varma kumpaan pyrit) tekniikkaa ei suosita juurikaan näköjään, ja novellissa sitä ei tulisi muutenkaan käyttää. Taidat poiketa myös tytön päässä.... Liian monta näkökulmaa.
Minusta on hyvä idea, että nainen menee kirveen kanssa riehumaan ja puulle ei tapahdu mitään. Tällöin puu saa symboliarvon ja novellin rakenteelle se tekee ihmeitä. Toteutus tökkii tässäkin: "Hän näytti suoran sanottuna hirveältä, eläimelliseltä olennolta, kun riehui vihoissaan kirveen kanssa puutarhassa." Poistaisin "suoraan sanottuna hirveältä, eläimelliseltä olennolta," Suoraan sanottuna on kovin puheenomainen. Hirveä eläimellinen olento ei ole kuva, vaan kerrot taas, miltä hän näyttää. Anna kuva: millaiset verisuonet, kasvojen väri, jotakin konkreettista.
Idea toimii ja rakenteessa on hahmotelma jo ihan oikeaan novelliin. Kirjoita lisää, kyllä se siitä.