pihapupuja?

Omistan kolme kania ( maatiaisia ) ja ne ovat olleet kesän ulko-aitauksessa. Aitaus on toteutettu siten, että nurmikon alla on betonivalu, etteivät puput kaivaudu omille teilleen. Aitauksessa on leikkimökki, jossa ne ovat saaneet olla oman mielensä mukaan.
Nyt olenkin miettinyt, että mitenkäs talven kanssa? Voisiko ne jättää siihen myös talveksi, niin olisi isompi aitaus ja tilaa temmeltää? Jos leikkimökin oveen tsuumailisi jonkin luukun ja sinne lämmityksen?
Kanit ovat olleet kesän terveitä kuin pukit, mutta mitenkäs talvella sen kylmän viiman kanssa..
Toivoisin sitten asiallisia kommentteja, mitään en ole päättänyt suuntaan, enkä toiseen..
13794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kanit kasvattavat kyllä talviturkin, jos pihalla ympäri vuoden ovat.
Eriasia sitten on jos yhtäkkiä laitetaan sisäkani keskellä talvea ulos.
Puput lämmittävät toisiaan ja myös olkia kannattaa käyttää paljon. Mökin lämmittämistä erikseen en kokisi välttämättömäksi, mutta eipä siitä haittaakaan ole!
:)

Äänestä

Kyllä tämä käy, kun ovat kerta tottuneet olemaan jo ulkona. =) Hyvä idea lämmittää se mökki. Kunhan niillä on joku paikka minne pääsee piiloon tuulelta. Se pitää ainakin eristää jotenkin.. =)

Äänestä

on paljon ulkokaneija ympäri vuoden,mutta itse ei tulisi mieleenkään!!!Minusta se on todella julmaa eläinrääkkäystä!!!Vähintään aina 15 astetta pitäisi olla lämmintä!!Entä jaksatko viettää kanejesi kanssa monta tuntia siellä talvella?Muistathan myös erilaisen ruokavalion sitten!!?Toivon kyllä,että et jättäisi niitä ulos!!Pitäisi aina miettiä minne laittaa kanit talvella,jos eivät voi olla sisällä ennen kuin kanin hankkii!!Eikö siis todellakaan ole mahdollista ottaa sisälle?Omatkaan kanini eivät voi olla kotona sisällä,mutta niille on erillinen rakennus(autotalli)missä ne asuvat ja talveksi tietenkin lämmitetään ja laitetaan lämpöeritteitä autotallin oveen ja rakosiin,siellä on siis aina lämmintä ainenkin 18 astetta ja tilaa on paljon pomppia koko päivä,ei tarvitse edes vahtia,kun siellä ei ole mitään sähköjohtoja tai mitään tavaroita,betonilattian päällä on muovimattoja:)

Äänestä
  • yhdyn täysin edelliseen! =)

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    yhdyn täysin edelliseen! =)

    Kahdenlaisia mielipiteitä on nyt tullut, eikä kyse ole todellakaan siitä, ettenkö kanejani voisi sisälle ottaa/ eikö kiinnostus olisi suuri!
    Mielestäni kanit vain viihtyvät ulkona paremmin, ja kuten myöskin sanoin, leikkimökin voi lämmittää, ja se on eristetty! Se toimi ennen vierasmajana, mutta lapset leikkivät siellä kotia, niin leikkimökki on jäänyt siitä..
    Sisällä minulla on vain ns. "tavallinen" pieni ( ? ) kanihäkki, joka mielestäni on todellakin liian pieni, ainakin tämän vapauden jälkeen. Huonetta/ muuta erillistä tilaa minulla ei ole mahdollisuus eristää muiden eläinteni takia, jotka tarvitsevat myös välillä eristystä. ( kasvatan kahta rotua koiria ja kissojakin on )

    Äänestä

  • nyt taidat vähän ylireagoida. =) Kyllähän rusakotkin pärjäävät talvet ulkona, eikä niillä taatusti ole mitään lämmityksiä koloissaan. :)

    Äänestä

  • noopeli kirjoitti:

    nyt taidat vähän ylireagoida. =) Kyllähän rusakotkin pärjäävät talvet ulkona, eikä niillä taatusti ole mitään lämmityksiä koloissaan. :)

    suosittele ulkonapitoon talvella!!Maatiaskani ei ole muuten rotu vaan sinulla on luultavasti risteytys!Ajattelitko sitä ennen kuin hankit kanit?Eikö ole todellakaan yhtään isoa huonetta missä ne voisivat olla?Onko leikkimökki miten iso?Nehän voisivat vaikka asustaa siellä,ei siis minnekkään aitaukseen,kylmään lumeen!!!!!

    Äänestä

  • noopeli kirjoitti:

    nyt taidat vähän ylireagoida. =) Kyllähän rusakotkin pärjäävät talvet ulkona, eikä niillä taatusti ole mitään lämmityksiä koloissaan. :)

    Lemmikkikani on kuitenkin hieman eri asia kuin mikään luonnonvarainen rusakko. Jos kanin ottaa lemmikiksi niin kannattaisi hieman lukaista eläinsuojelulakia että tietää edes minimit miten kania tulee pitää. Lämpötilan on oltava plussan puolella koko ajan. Taitaisi olla eläinsuojeluvalvojilla vierailtavaa useammankin täällä kirjoittelevan kotona.

    Äänestä

  • Ulkokanit pysyvät erään lääkärin mukaan terveempinä kuin sisäkanit. Siihen on helppo uskoa. Raikas ulkoilma sopii luontoon tarkoitetulle eläimelle parhaiten. Talvikarva on parempi lämmike kuin lämmitetty sisäilma. Ehkäpä juuri tuon ulkoilman takia meidän kanimme parani pasteurellasta, vaikka lääkäri oletti sen kuolevan. (Ainut sairastunut kani kaikista seitsemästä, jotka meillä ovat olleet.)

    Äänestä

..mulla olis myynnissä koirankoppi mallilla tehty kanikoppi. se on eristetty lasivillalla, ja on lämmin. ota yhteyttä jos haluat tietää lisää..

[email protected]

Äänestä
  • Tämä on jo aika loukkaavaa, kun kysyn ihan rauhassa asiaa, enkä tod. ole päättänyt vieläkään mitään suuntaan tai toiseen, niin sitten tulee hirveä haloo asioista. Ja aletaan uhata eläinsuojeluviranomaisilla.. huh huh

    Olettekos kuulleet muuten sellaisesta, että maalla metsästäjät kasvattavat kaneja, että saavat opetettua ajokoiriaan ajoon?

    Omasta mielestäni kanien vain olisi parempi olla talvi siinä isommassa tilassa, kun ovat siihen kerta jo tottuneetkin, ja kuten muutamassa kommentissa oli, niin pehkuja talveksi paljon pohjalle, niin ei tule vilu.

    Miksei kanit muka pärjäisi lämmitetyssä tilassa talven yli? Ja samahan siihen oveen olisi tehdä jokin kissanluukun tyylinen juttu, että pääsevät ulos JOS huvittaa!

    Äänestä

  • miss vanity kirjoitti:

    Tämä on jo aika loukkaavaa, kun kysyn ihan rauhassa asiaa, enkä tod. ole päättänyt vieläkään mitään suuntaan tai toiseen, niin sitten tulee hirveä haloo asioista. Ja aletaan uhata eläinsuojeluviranomaisilla.. huh huh

    Olettekos kuulleet muuten sellaisesta, että maalla metsästäjät kasvattavat kaneja, että saavat opetettua ajokoiriaan ajoon?

    Omasta mielestäni kanien vain olisi parempi olla talvi siinä isommassa tilassa, kun ovat siihen kerta jo tottuneetkin, ja kuten muutamassa kommentissa oli, niin pehkuja talveksi paljon pohjalle, niin ei tule vilu.

    Miksei kanit muka pärjäisi lämmitetyssä tilassa talven yli? Ja samahan siihen oveen olisi tehdä jokin kissanluukun tyylinen juttu, että pääsevät ulos JOS huvittaa!

    ..viestini tarkoitus ei ollut loukata sinua mitenkään, ja sanoin että koppi on tehty koirankoppi PERIAATTEELLA, eli se on taatusti lämmin kun siinä on eteinen ym. osa omista kaneistakin asuttaa niitä talvella (ranskanlupat).

    Äänestä

  • solan kirjoitti:

    solan: Olisin kiinnostunut kopista, onko missä päin suomea?

    Ja alkuperäiseen viestiin vastaus: Meillä kanit asuvat ulkona ja aijon pitää ne siellä myös talven. Miksi kani ei pärjäisi? Sinun tarjoamat tilat kuulostaa todella hyviltä. Kanisi viihtyvät varmasti!! Ympäri vuoden. Olen kuullut usein juttuja, että kanit tykkäävät olla talvella ulkona, kaivaa tunneleita lumeen jne. Toki pitää päästä lämmittelemään jos tulee kylmä ja kuiva tila pitää olla myös. Märkä ja kylmä ei tietenkään ole hyväksi. Eli sinun kanisi pärjäävät kyllä. Kani tosiaankin kasvattaa turkin talvea varten ja pärjää hyvin. Tämä on ainainen keskustelun aihe, johon ei ole selvää oikein tai väärin vastausta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miss vanity kirjoitti:

Omistan kolme kania ( maatiaisia ) ja ne ovat olleet kesän ulko-aitauksessa. Aitaus on toteutettu siten, että nurmikon alla on betonivalu, etteivät puput kaivaudu omille teilleen. Aitauksessa on leikkimökki, jossa ne ovat saaneet olla oman mielensä mukaan.
Nyt olenkin miettinyt, että mitenkäs talven kanssa? Voisiko ne jättää siihen myös talveksi, niin olisi isompi aitaus ja tilaa temmeltää? Jos leikkimökin oveen tsuumailisi jonkin luukun ja sinne lämmityksen?
Kanit ovat olleet kesän terveitä kuin pukit, mutta mitenkäs talvella sen kylmän viiman kanssa..
Toivoisin sitten asiallisia kommentteja, mitään en ole päättänyt suuntaan, enkä toiseen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu