Kuinka usein

Minulla on sukulainen Kajaanissa joka on viimeksi käynyt Etelä-Suomessa joskus 70-luvulla. Mahtaako olla yleistäkin että ei sitä viitsi kotoansa pois lähteä, ainakaan minnekään pitemmälle?
101156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

suomea asuu koko ikänsä, sitä ei osaa lähteä minnekkään, sama oli mulla aikoinaan, sitten kun lähti, tuli asuttua missä milloinkin, nyt on taas sellainen olo, etten lähde täältä enää minnekkään, eikä mulla ole sinne etelään mitään hinkua, joka paikkaan kyllästyy, kun aikansa asuu

Äänestä

Kajaanista Helsingissä tai yleensä pääkaupunkiseudulla noin kymmenen kertaa.

Kuinkahan usein helsinkiläinen käy Kajaanissa tai yleensä Pohjois-Suomessa?

Äänestä
  • Erittäin hyvin kysytty siinä ylhäällä!

    Äänestä

  • Kyllä sitä Kajaanissakin tulisi usein käytyä mutta kun se on niin hemmetin kaukana. Esim jotkut Turku ja Tampere on niin lähellä että niissä tulee käytyä usein vaikka ei mitään asiaa olisikaan. Jyväskylä on ehdottomasti maksimi kuinka kaukana jaksaa käydä. Onhan se tietenkin sääli sillä jää paljon kaunista Suomea näkemättä. Pitäisi ottaa enemmän aikaa jotta ehtisi pohjoisessakin käydä.

    Toimii tietenkin myös toisinpäin. Jos asuu Kajaanissa tai muualla pohjoisessa ja elämä on mallillaan, eli on työtä ja toimeentuloa, niin ei sitä varmaan kovin usein tule etelässä käytyä.

    Äänestä

  • mmnn kirjoitti:

    Kyllä sitä Kajaanissakin tulisi usein käytyä mutta kun se on niin hemmetin kaukana. Esim jotkut Turku ja Tampere on niin lähellä että niissä tulee käytyä usein vaikka ei mitään asiaa olisikaan. Jyväskylä on ehdottomasti maksimi kuinka kaukana jaksaa käydä. Onhan se tietenkin sääli sillä jää paljon kaunista Suomea näkemättä. Pitäisi ottaa enemmän aikaa jotta ehtisi pohjoisessakin käydä.

    Toimii tietenkin myös toisinpäin. Jos asuu Kajaanissa tai muualla pohjoisessa ja elämä on mallillaan, eli on työtä ja toimeentuloa, niin ei sitä varmaan kovin usein tule etelässä käytyä.

    Helsinki on Kajaanista yhtä kaukana kuin Kajaani Helsingistä. Kyllä vain tulee käytyä usein pääkaupunkiseudulla, mutta myöskin Lapissa.
    Suomi on kaunis ja mielenkiintoinen maa, joten sitä kannattaa kierrellä.

    Kalen kirjoitus "Matkailua avartaa" on hyvä soitus matkustamisesta.

    Äänestä

Katsokaa 21.8.05 Hesarin juttu. Amispojat uhoo, eivät tykkää erinäköisistä. Suosittelen peiliä. Parantele siinä sitten mainettasi. Itse näyttävät olevan idästä.

Äänestä
  • Joka paikassa on pönttöjä ja viisaita.Miksi syyttää jotakin paikkakuntaa kun siitä kirjoitetaan jotain kielteistä.Sitä ollaan niin viisaita niin viisaita vaikka ei osata kuin mennä lööppien mukana.Joka paikkakunnalla on hyvät ja huonot puolensa.Kun ei ajattele omila aivoilla niin pitää ottaa ajatusmalli jonkun toisen haukkumisesta.Muistakaa asilla on yleensä kaksi puolta.On helppoa samastua huutamaan kuorossa kun ei uskalla olla oma ihsensä

    Äänestä

meinaatko että etelä-suomessa käymisessä olisi jotain hienoa ja sivistävää tai että se avarataisi jotenkin kävijän maailmankuvaa. Hehe..kaikenlaisia...

Äänestä
  • Kyllä sitä on niin sivistynyt olo kun on joskus käynyt peräti mainualla saakka.

    Mitenkähän sivistys ja maailmankatsomus siitä muuttuu kävikö ihminen etelä-suomessa tai ulkomailla metropoleissa ?
    Outoja kuvitelmia joillakin matkailun sivistävään voimaan.

    Äänestä

niin, että moni helsinkiläinen ei ole koskaan käynyt kehä 3 ulkopuolella ja on ylpeä siitä... eipä ole avartunut maailma hälläkään. Kaikki ei ole siellä kehän sisällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mmnn kirjoitti:

Minulla on sukulainen Kajaanissa joka on viimeksi käynyt Etelä-Suomessa joskus 70-luvulla. Mahtaako olla yleistäkin että ei sitä viitsi kotoansa pois lähteä, ainakaan minnekään pitemmälle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu