huikea viikko...

Saatte lomaa minusta nyt ainakin viikoksi sillä olen lentänyt kaukoitään työmatkalle.

Xl keskustelu oli mahtava osoitus siitä miten toiset aiheet ovat kerrassaan arkoja ääneen lausuttaviksi. Ei pelkästään sen vuoksi että ihmiset eivät halunneet käsitellä itse asiaa vaan sitä tapaa jolla otin asiaan kantaa. Erityisen pettynyt olin pyöreiden ihmisten tapaan käsitellä asiaa, asialliset kommentit voitiin laskea yhden käden sormilla.

Hauskaa oli niin ikään huomata että 80 % entisistä *halirutipus* naisista ei edes moikkaa enää. Se lienee todiste jostain, päättäkää itse mistä =) Pettymys tuli kun huomasi ettei suurin osa uskaltanut lainkaan ottaa kantaa omilla nikeillään vaan aivan muilla nimimerkeillä, olisiko syy siinä että halutaan sittenkin peitellä sitä pyöreyttä sätissä ja elää toisenlaista elämää kuin mitä oikeasti eletään...
Senkin saatte itse päättää.

Kuitenkin se että lähes 20 000 kertaa oli viestiä avattu todistaa aiheen merkityksen, niin hoikille kuin pyöreillekin. Ja se että hoikat muuttuivatkin pyöreiden suussa anorektikoiksi ja koliseviksi luiksi todisti niinikään jotain.

Palajan taas viikon kuluttua ja katson olisiko mitään uutta hyvää kysymystä johon voisin vastata. viritelimme jo keskustelua yh-äitien iskemisen helppoudesta ja se poiki 40 kanavalla muutaman erittäin mielenkiintoisen kommentin. saas nähdä jatketaanko aihetta.

Kiitos kuitenkin myös kaikille niille jotka privassa tulivat antamaan kommenttinsa, ja erityisesti niille jotka ottivat itse aiheeseen kantaa eikä vastauksen antaneen miehen henkilökohtaiseen mielipiteeseen.

En ole koskaan kokenut moisia hyökkäyksiä sätissä kuin mitä tuo kirjoitus sai aikaan ja pakko myöntää, se teki pitkästä aikaa sättimisestä taas hauskaa. Ennätys oli jopa 17 ihmisen yhtäaikainen ryöpytys =)))) jesh !

Nauttikaa kesäisestä suomesta, bikineissä tai ilman, farkuissa tai marimekoissa, kuten tahdotte. Olkaa onnellisia, minäkin olen.

Mukavaa viikkoa kaikille toivottaen:

~Wavehunter~
131602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Pidetään jatkossakin mielessä, että jokainen ihminen täällä keskustelupalstoilla saa lausua oman mielipiteensä, vaikka olisi mitä mieltä.

Se on onkin "jännää", kuinka täällä hyökätään kimppuun heti kun eriävän mielipiteen lausuu...

Hyvää matkaa sinulle ja tule takaisin entistä ehompana mielipiteinesi. :)

Äänestä
  • Mielipide ei ole sama asia
    kuin halveksivalla tavalla toisesta puhuminen.

    Äänestä

  • Ottia kirjoitti:

    Mielipide ei ole sama asia
    kuin halveksivalla tavalla toisesta puhuminen.

    pitkään aikaan!

    Äänestä

  • Ottia kirjoitti:

    Mielipide ei ole sama asia
    kuin halveksivalla tavalla toisesta puhuminen.

    ...yksikin ihminen, kenet hän on henkilöittänyt mielipiteessään?

    Etkö muka itse ole koskaan puhunut halveksuen perheestäsi, ystävistäsi, työtovereistasi, tuntemattomista ja ehkä jopa vielä henkilöittäen?

    Äänestä

  • Milla41 kirjoitti:

    eiköhän se tule tuosta tekstistä kovin äkkiä selville ketä hän haluaa asettaa naurun alaiseksi..
    lihavat naiset ja miehet, jotka näiden säälittävien otuksien kanssa ovat..

    Asialliseen mielipiteeseen sekoitettuna oikein oiva tapa vittuilla.

    totta helvetissä ole puhunut toisista halveksuen ja siksi tunnistan sen niin hyvin..
    Enää tarttee sanoo vaan että:
    ÄLÄ SÄ MULLE ALA...

    Kesälämpöä!

    Äänestä

  • by the way kirjoitti:

    varmaan ymmärtänyt kysymystäni? Kerro sen ihmisen nimi, ketä hän halveksii tekstissään? Yleisesti meistä jokainen saa olla ihan mitä mieltä vain haluaa.

    Ottaaks sua niin pattiin, että oikein uhkailulinjalle lähdet, älä viitti! :)

    Otetaas uusiksi korjauksella,

    Mielipide ei ole sama asia
    kuin halveksivalla tavalla toisista puhuminen.

    "Toisilla" voidaan käsitää jotakin ryhmää, esim. ulkomaalaiset, toisinajattelijat, lihavat tai jotain muuta joka poikkeaa valtaväestöstä.
    Tämän yksinkertaisemmin en voi enää asiaa selvittää että ymmärtäisit.

    Hirttikö sulla kiinni nyt tähän kun en voi nimeä antaa.. eihän siitä olekkaan kysymys..

    En lähde uhkailulinjalle.. tuota minun loppukaneetti oli tarkoitettu kevennykseksi eikä uhkailuiksi.
    Yksinkertaistettuna; se oli vitsi.

    Vastaan kyllä mielelläni kysymyksiisi tuosta yhdestä lauseesta, jos jäi joku painamaan mieltäsi.

    ...raukkaparkaa! Sinähän suorastaan syyllistyt nyt halveksuntaan minua kohtaan palautteestani Wavehunterille.

    Ja vielä kerran, mielipiteessä voi olla positiivista tai negatiivista palautetta. Jos et ketään nimeltä mainitse, niin käsitellään se yleisellä tasolla eikä se henkilöitä ketään.

    Mielestäni Wavehunter on sitä mieltä ylipainoisista ihmisistä ja suotakoon se hänelle. Jokaisella meillä on omat mieltymyksensä, joku tykkää hoikista ja joku ylipainoisista tai molemmista.
    Sitä varten nämä palstat ovat olemassa, että keskusteluja käydään. Eikä tuo Wavehunterin mielipide ole edes pahemmasta päästä, kuten täällä nuristaan. Lukekaapas muitakin juttuja, niin kyllähän löytyy sellasta tekstiä että korvat punaisena niitä lukea saa.

    Ja jos vielä oman kantani sanon tähän ylipainoisiin kohdistuvasta keskustelusta. Itselläni on monta ylipainoista ja hoikkaa ystävää, eikä heitä ole Wavehunterin kirjoitus loukannut. He kyllä ymmärtävät sen että maailmassa ollaan monta mieltä niin ylipainoisista kuin hoikistakin. Osaavat jopa vitsiä vääntää asiasta!

    Enkä usko Wavehunteria mollaavien olevan sen parempia puhujia, ainakin kun lukee vastauksia keskustelusta, ettäs se siitä.

    siltäkö sinusta rupesi tämä tuntumaan?
    sanon nyt viimeisen sanan tähän, enkä lähde kinaamaan vaikka haluaisitkin..

    hyvää kesää vieläkin!

    Äänestä

Jonkun helvetin takia sinunkin on roikuttava keskutelulinjoilla, että saisit sitä habituksestasi paremmaksi.

Erityisen pettynyt olit pyöreiden ihmisten tapaan käsitellä asiaa, asialliset kommentit voitiin laskea yhden käden sormilla.
Etkö ollut pettynyt muuhun kuin pyöreiden kommentteihin?

Lihava nainen on erittäin epäeroottinen..
pakkoko sinun kaikkia naisia päästävä naimaan?
ja lihavuuden mukanaan tuleva liikahikoilu punoitus pienenkin fyysisen rasituksen jälkeen...
kovin olet läheltä tarkkaillut...

sekä ne teltat joita vaatteiksi kutsuvat eivät...
ei ainoastaan epäerootinen nainen läskeineen vaan myöskin hänen vaatetuksensa huvittaa sinua ja voit nauraa ja naurattaa muita näppärillä sananväänöilläsi.

ole omiaan edistämään uusien parisuhteiden syntyä kyseisen kaltaisilla henkilöillä...
niinpä niin.. mihinköhän tuokin perustuu?
onko sinulla onnellisen parisuhteen avaimet taskussa kun voit julki tuollaisa sanoa.. parisuhdeongelmat koskettavat kaikkia..

Kerroit että,jonkun väittämän mukaan ylipainoisia naisia halajavat miehet toteuttaisivatkin piilevää oidipuskompleksiaan tätä kauttamutta itse näet asiassa vinhan perän.
Muistuttaahan pullukka monelta osin sitä turvaa ja lämpöä jota mummo tai jopa äiti pojalleen soi aikoinaan...
Se että nainen on lihava, hikoilee, pukeutuu telttaan ei sinulle riitä vaan vaan kaiken kukkuraksi halveksit niitä miehiäkin, joiden rinnalla kulkee lihava nainen.

Pettymykseksi tuli kun huomasit ettei suurin osa uskaltanut lainkaan ottaa kantaa omilla nikeillään vaan aivan muilla nimimerkeillä, olisiko syy siinä että halutaan sittenkin peitellä sitä pyöreyttä sätissä ja elää toisenlaista elämää kuin mitä oikeasti eletään...
Senkin saatte itse päättää..

Ehkä noilla kommenteillasi vain osoitit olevasi pinnallinen ja toista ihmistä halveksiva ihminen joka ei kunnioita mitään mikä ei ole sinun habituksellesi hyväksi.. Olet ihminen joka pilkkaa, nauraa ja asettaa toisia ihmisiä naurunalaiseksi ja hännystelijäsi tekevät samaa..
Kuka edes oikeassa elämässään haluaisi joutua hampaisiisi, miksi sitten täällä?
Tästä varmaan on jo monta tosi tarinaa olemassa kuinka olet antanut sanaisen miekkasi viiltää.

Ei sinun "ääneen lausumisesi" mitenkään korkealentoista ollut, vaan se tapa jonka otit asian käsittelyyn.

Oli hienoa huomata kuinka todella arasta asiasta puhutaan ja ne todelliset asenteet niin naisten ja miesten lausumina.

Olet näppärä, sosiaallinen ja osaat käsitellä ihmisiä. Teet tuttavuuksia herkästi ja ystäväpiirisi on laaja niin omassa elämässäsi kuin täällä virtuaalisesti..

Sinua kovin usein näkee täällä päällepäsmärinä.
Mitä elämäsi osa-aluetta sinä täällä paikkaat?

Ei sitä tarvitse viikkoa odottaa, että sinä lukisit nämä viestit.. sen verran riippuvainen olet näistä jutuista.. näkyy se suomi24 siellä Kiinassakin.

Äänestä

Oot hilloo....HIHIHIII

Äänestä

Pakko laittaa pari riviä,kun en ole elämäni aikana noin itsevarmaan(onneksi)mieheen törmännyt.
Sinä tuskin paljon läheisiä ympärillesi tarvitset,niin täydelliseltä vaikutat mielipiteinesi.
Toivottavasti elämäsi on onnellista.....

Äänestä
  • bullshittiä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

~Wavehunter~ kirjoitti:

Saatte lomaa minusta nyt ainakin viikoksi sillä olen lentänyt kaukoitään työmatkalle.

Xl keskustelu oli mahtava osoitus siitä miten toiset aiheet ovat kerrassaan arkoja ääneen lausuttaviksi. Ei pelkästään sen vuoksi että ihmiset eivät halunneet käsitellä itse asiaa vaan sitä tapaa jolla otin asiaan kantaa. Erityisen pettynyt olin pyöreiden ihmisten tapaan käsitellä asiaa, asialliset kommentit voitiin laskea yhden käden sormilla.

Hauskaa oli niin ikään huomata että 80 % entisistä *halirutipus* naisista ei edes moikkaa enää. Se lienee todiste jostain, päättäkää itse mistä =) Pettymys tuli kun huomasi ettei suurin osa uskaltanut lainkaan ottaa kantaa omilla nikeillään vaan aivan muilla nimimerkeillä, olisiko syy siinä että halutaan sittenkin peitellä sitä pyöreyttä sätissä ja elää toisenlaista elämää kuin mitä oikeasti eletään...
Senkin saatte itse päättää.

Kuitenkin se että lähes 20 000 kertaa oli viestiä avattu todistaa aiheen merkityksen, niin hoikille kuin pyöreillekin. Ja se että hoikat muuttuivatkin pyöreiden suussa anorektikoiksi ja koliseviksi luiksi todisti niinikään jotain.

Palajan taas viikon kuluttua ja katson olisiko mitään uutta hyvää kysymystä johon voisin vastata. viritelimme jo keskustelua yh-äitien iskemisen helppoudesta ja se poiki 40 kanavalla muutaman erittäin mielenkiintoisen kommentin. saas nähdä jatketaanko aihetta.

Kiitos kuitenkin myös kaikille niille jotka privassa tulivat antamaan kommenttinsa, ja erityisesti niille jotka ottivat itse aiheeseen kantaa eikä vastauksen antaneen miehen henkilökohtaiseen mielipiteeseen.

En ole koskaan kokenut moisia hyökkäyksiä sätissä kuin mitä tuo kirjoitus sai aikaan ja pakko myöntää, se teki pitkästä aikaa sättimisestä taas hauskaa. Ennätys oli jopa 17 ihmisen yhtäaikainen ryöpytys =)))) jesh !

Nauttikaa kesäisestä suomesta, bikineissä tai ilman, farkuissa tai marimekoissa, kuten tahdotte. Olkaa onnellisia, minäkin olen.

Mukavaa viikkoa kaikille toivottaen:

~Wavehunter~

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu