Kandelor-hotellin buffet

Oletteko käyneet ruokailemassa ko. hotellissa? Siellä on iltaisin seisova pöytä, joka on avoin myös niille, jotka eivät asu hotellissa. Hinta vain 5 euroa. Siihen sisältyy alkukeitto, n. 30 lajin alkupalat (paljon eri tavalla laitettuja kasviksia), pääruoka lisukkeineen ja jälkiruoka (noin 10 lajia kakkuja ja hedelmiä). Hotelli on täynnä saksalaisturisteja, ja ruokaa saa välillä jonottaa. Hotellissa ei ole ns. sisäänheittäjää. Onko joku käynyt siellä syömässä ja mitä tykkäsit?
3309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on käydä paikallisissa ravintoloissa.2-4 eurolla saa syödä

Äänestä
  • noin halvalla pääsee.. pelkkiä hampurilaisiako söit? Jos ihan kunnon ruoan haluaa syödä ja juoda vaikka limua niin kyllä se ilman alku/jälkiruokia maksaa yli 20liiraa joka kerta..Kuulostaa tosi hyvältä toi hotellin buffet! pitääkin ensikerralla kokeilla sitä:D

    Äänestä

Kävin siellä syömässä viime lomalla muutaman kerran. Hinta-laatu -suhde kohdallaan. Alkukeittoa ei tehnyt mieli ottaa kun oli niin paljon kaikkea muuta. Alkupaloina oli muutakin kuin kasviksia, mm. riisiä, makaroonia, munaa, lihaa. Joka kerta eri tavalla laitettuna. Kaikki katettu kauniisti ja koristeltu. Oikeastaan tulin jo kylläiseksi alkupalojen jälkeen. Pääruoka oli myös hyvää, kanaa, lihaa tai kalaa. Runsaat lisukkeet pääruoan kanssa ja myös vaaleaa leipää oli tarjolla. Jälkiruokasuosikkini oli paahtokiisselileivokset, jotka aivan sulivat suussa. Tosi runsas ja monipuolinen ateria. Kokki muuten puhuu jonkin verran suomea ja pitää suomalaisista turisteista. Paikan miinus ehkä tietty "ruokalamaisuus", tarjolla on kyllä myös drinkkejä, mutta mikään illanviettopaikka se ei mielestäni ole. Myös ruuhka ajoittain häiritsee. Mutta varmasti tulee käytyä toistekin, erityisesti runsaan kasvis- ja hedelmätarjonnan vuoksi. Sopii hyvin lapsiperheille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alanyassa kirjoitti:

Oletteko käyneet ruokailemassa ko. hotellissa? Siellä on iltaisin seisova pöytä, joka on avoin myös niille, jotka eivät asu hotellissa. Hinta vain 5 euroa. Siihen sisältyy alkukeitto, n. 30 lajin alkupalat (paljon eri tavalla laitettuja kasviksia), pääruoka lisukkeineen ja jälkiruoka (noin 10 lajia kakkuja ja hedelmiä). Hotelli on täynnä saksalaisturisteja, ja ruokaa saa välillä jonottaa. Hotellissa ei ole ns. sisäänheittäjää. Onko joku käynyt siellä syömässä ja mitä tykkäsit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu