Meillä on nyt viikon ikäinen tyttö. Koliikkihan alkaa yleensä parin-kolmen viikon iässä suunnilleen. Onko teidän, kenellä koliikkivauva, lapset olleet ennen sitä kuinka itkuisia? Kun meidän tyttö ei juuri itke (vielä), jos itkee niin nälkää ja rauhoittuu heti kun saa tissin suuhunsa (tai tutin vähäks aikaa, jos en heti ehdi ruokkimaan alkaa...).
Esikoisellamme (3v) oli mahavaivoja jonkin verran ekoina kuukausina, mutta ei koliikkia.
Esikoisellamme (3v) oli mahavaivoja jonkin verran ekoina kuukausina, mutta ei koliikkia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meidän kaksi koliikkilasta olivat kyllä itkuisempia ja levottomampia ennen koliikin alkua kuin kolme muuta lasta. Mutta he rauhoittuivat aina rinnalle, kun taas koliikki-itkun aikana rinta ei kelvannut. Päiväunillekin oli vaikea saada, kun vauvat kitisivät vaunuissa ennen nukahtamista. Selvää väsymysitkua oli havaittavissa ja parempi oli nukuttaa aina rinnalle ennen vaunulenkille lähtöä. Itku on koliikin aikana erilaista, ei mitään nälkäitkun tai väsymysitkun tyyppistä. En tiedä, enteilikö tuo itkuisuus ja levottomuus koliikkia, mutta näin siis meillä ainakin oli.