Nilssin vammat tappelussa ja osittain isteaiheutettuja

Ajatelkaahan, jos Nilssi oisi maannut siinä Irkku neitosen ja Sepin välillä kuinka olisi mahdollista että yhtään puukoniskua ei olisi osunut kaulaan tai yläselkään. Kun taas kaverit vieressä hakattiin naamataulut tohjoksi kivellä. Puhumattakaan Irkun 15 puukoniskua niskaan.
Nilssillä ja Sepillä oli rystyset auki, ovat siis tapelleet.
Ehkä Anjuska yritti puolustautua iskemällä Nilssiä kivellä ennekuin itse sai puukosta.
Nurkkaan ahdisteltu Irkku makasi päätään pidellen ja sai näin ollen iskut niskaansa.
Raivoissaan Nilssi murjoi vielä Irkunkin naaman paraatikuntoon.

Sen jälkeen Sepin ennen kuolemaa aiheuttamat murtumat leuoissaan juoksenteli pitkin mettiä piilottamassa tavaroita,
Suurimman osan nakkasi kylläkin järveen.
Lopuksi palasi teltalle, vetäsi loput viinat ja kompuroi pariin otteeseen ja näin ollen sai muutaman murjauksen lisää nassuunsa. Lysähti umpihumalassa teltan päälle mutta sitä ennen ehti vielä tsekata onko Irkulla tosiaan menkat ja kaatui sitten vitutuksesta ja humalasta johtuen kavereidensa ruumiden päälle makaamaan.
Nilssihän oli lukenut sarjakuvista sun muista, että paikkala ollutta ei koskaan epäillä murhasta, varsinkin kun kengät on varastettu.

No 44 vuotta tätä iloa sitten kestikin.
Ja tänä aikana Nilssi oli useaan kertaan miettinyt mitä sanoo jos joskus jotakin kysellään.
Helppoa. Ei muisteta yhtään mitään, ei mitään.
Siinä omissa harhoissaan nilssikin luulee että joku ulkopuolinenn tuli ja teurasti muut.
Jos ihminen uskottelee itselleen tarpeeksi paljon jotakin uskoo siihen lopulta itsekin.
Nilssi ei ole vain syyllien murhiin vaan oman mielensä vanki jo valmiiksi.    
4852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Että Anjan omaisille luovutetussa huovassa oli hiustuppoja eli siellä revittiin tukastakin.Näin luin lehdestä.

    Äänestä

  • mietityttämään kirjoitti:

    Että Anjan omaisille luovutetussa huovassa oli hiustuppoja eli siellä revittiin tukastakin.Näin luin lehdestä.

    antaa se huopa takaisin omaisille??? Eikö poliisi osannut ajatella yhtään 60-luvulla??

    Äänestä

Joo estin tuolla aiemmin lähes saman teorian, mutta ei kuulemma kukaan mene tuosta määrästä viinaa humalaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ko niin että keskiviikkona ... kirjoitti:

Ajatelkaahan, jos Nilssi oisi maannut siinä Irkku neitosen ja Sepin välillä kuinka olisi mahdollista että yhtään puukoniskua ei olisi osunut kaulaan tai yläselkään. Kun taas kaverit vieressä hakattiin naamataulut tohjoksi kivellä. Puhumattakaan Irkun 15 puukoniskua niskaan.
Nilssillä ja Sepillä oli rystyset auki, ovat siis tapelleet.
Ehkä Anjuska yritti puolustautua iskemällä Nilssiä kivellä ennekuin itse sai puukosta.
Nurkkaan ahdisteltu Irkku makasi päätään pidellen ja sai näin ollen iskut niskaansa.
Raivoissaan Nilssi murjoi vielä Irkunkin naaman paraatikuntoon.

Sen jälkeen Sepin ennen kuolemaa aiheuttamat murtumat leuoissaan juoksenteli pitkin mettiä piilottamassa tavaroita,
Suurimman osan nakkasi kylläkin järveen.
Lopuksi palasi teltalle, vetäsi loput viinat ja kompuroi pariin otteeseen ja näin ollen sai muutaman murjauksen lisää nassuunsa. Lysähti umpihumalassa teltan päälle mutta sitä ennen ehti vielä tsekata onko Irkulla tosiaan menkat ja kaatui sitten vitutuksesta ja humalasta johtuen kavereidensa ruumiden päälle makaamaan.
Nilssihän oli lukenut sarjakuvista sun muista, että paikkala ollutta ei koskaan epäillä murhasta, varsinkin kun kengät on varastettu.

No 44 vuotta tätä iloa sitten kestikin.
Ja tänä aikana Nilssi oli useaan kertaan miettinyt mitä sanoo jos joskus jotakin kysellään.
Helppoa. Ei muisteta yhtään mitään, ei mitään.
Siinä omissa harhoissaan nilssikin luulee että joku ulkopuolinenn tuli ja teurasti muut.
Jos ihminen uskottelee itselleen tarpeeksi paljon jotakin uskoo siihen lopulta itsekin.
Nilssi ei ole vain syyllien murhiin vaan oman mielensä vanki jo valmiiksi.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu