Äiti minäkin

Lapseni on sijoitettu parisuhdeväkivallan ja masennuksen vuoksi ja tiedättekö mitä? Mua ei ole koskaan lynkattu tällä palstalla, eikä irl. Olen vielä akateemisesti koulutettu ja ihan tavallinen kiltti ja rauhallinen ihminen.
Ymmärrän, että mun on saatava itseni kuntoon,ennenkuin voin tarjota tasapainoisen kodin kahdelle lapselleni. Siis yksinhuoltajana.
Avioeroprosessi on käynnissä.
122268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Osoitat todellista aikuisuutta kun ajattelet lastesi parasta! Kukaan muu biovanhemmista ei ole vähään aikaan kertonut huostaanoton syitä, vaan jokainen väittää että lapset on otettu syyttä. Luulenkin että perheväkivalta on yksi yleisimmistä syistä huostaanottoihin. Tsemppiä sulle ja OLET ROHKEA, kun hankkiudut eroon väkivaltaisesta suhteesta. Pysy rohkeana, olet sen arvoinen!! Lapsesi ovat onnekkaita että heillä on sinut! Toivon, että saat pian asiat kuntoon ja lapset takaisin!

Äänestä
  • Valitettavasti se, että saat asiasi kuntoon, ei tarkoita sitä, että saisit lapsesi takaisin.

    Vaikutat fiksulta äidiltä, joten oletettavasti lapsesikin ovat fiksuja. Heidän kaltaisistaan sijarit pitävät tiukasti kiinni milloin milläkin syyllä. Tee alusta asti selväksi, että haluat lapset mahdollisimman pian takaisian.

    Vaadi alusta alkaen lapsille perheen yhdistämissuunnitelma.

    Äänestä

  • usein kirjoitti:

    Valitettavasti se, että saat asiasi kuntoon, ei tarkoita sitä, että saisit lapsesi takaisin.

    Vetoa Euroopan ihmisoikeuskomitean tavoitteeseen huostaanotolle: perheen yhdistäminen. Lue näitä juttuja täällä, lue juttja biovanhempien puolella ja käy mtv3 45min sivuilla lukemassa, mitä kaikkea todella voi tulla matkan varrella. Älä lannistu. JA PIDÄ LASTESI PUOLIA, kukaan muu ei heistä välitä! Pidä yhteyttä lapsiisi.

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    Ei aina joudu taisteleen, mut valitettavasti niitäkin tapauksia on, niinkuin edellä huomataan. Mutta minä uskon että enemmän on hyviä kokemuksia lasten kotiinpaluusta kuin huonoja. Huonot saa julkisuutta ja niistä näilläkin palstoilla saa kuulla, mutta hyvät kokemukset jää helpommin kertomatta ja ne ihmiset eivät näillä palstoilla roiku. Ei siis maalailla heti piruja seinille, vaan uskotaan että oikeus voittaa! Näin useimmiten on!! Oikeesti! Tsemppiä siis edelleen ja uskon ja tiedän että saat lapsesi takaisin jos sulla nytkin sujuu yhteistyö sossun ja sijoittajaperheen kanssa. Yleensä ne vaikeat palautukset on juuri niitä, joissa yhteistyö ei ole sujunut. Ja todella harvassa on sijarit, jotka "omivat" lapset. Miksi niin tekisivät? On toki varmaan heissäkin outoja tyyppejä, mutta TODELLA harvassa!! Uskotaan siis tulevaisuuteen, äläkä lannistu näistä tapauksista! Olet eri tilanteessa!

    Äänestä

  • Ei sijari kirjoitti:

    Ei siinä lasten parasta ajatella. Eikä lasten yhdistymistä takaisin perheeseen. Ihan tosi!

    Tiedän sen hyvin :(

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    Ei siinä lasten parasta ajatella. Eikä lasten yhdistymistä takaisin perheeseen. Ihan tosi!

    luitte Mariannen tarinan ja ei ole niin yksinkertaista hänellekkään että siitä vaan lapset kotiin. Hänellä on paljon tekemistä oman terveytensä kanssa joten se puoli on hoidettava vakaaksi eikä kannata kiirehtiä.

    Onneksi hän ajattelee kokonaisuutta ja lapsiaa, ei nämä lapset siitä huonosti voi vaikka sijaiskodissa asuvatkin.

    Heillä on rakastava äiti ja toivottavasti rakastavat ymmärtäväiset sijaisvanhemmat lapsilla joihin Mariannella hyvä ja avoin yhteydenpito.

    Masennus kyllä saattaa olla vaikeuttamassa suhteiden pitoa mutta hiljaa hyvää tulee.

    Eikä hyvä sijaisperhe menetä mitään vaikka lapset kotiin palaavatkin sehän on meidän sijaisvanhempien tavoite jos oikein olen ymmärtänyt tehtävämme nimen.

    Lasten yhdistäminen takaisin äidinluo on aivan riippuvainen miten äiti hoitaa asiansa.
    Jos tämä hänen miehensä kielloista huolimatta pitää yhteyttä äitiin (ex vaimoonsa) niin on hyvin kyseenalaista saavatko lapset palata äidin luo.

    Ym.Ym.

    Äänestä

  • usein kirjoitti:

    Valitettavasti se, että saat asiasi kuntoon, ei tarkoita sitä, että saisit lapsesi takaisin.

    Vaikutat fiksulta äidiltä, joten oletettavasti lapsesikin ovat fiksuja. Heidän kaltaisistaan sijarit pitävät tiukasti kiinni milloin milläkin syyllä. Tee alusta asti selväksi, että haluat lapset mahdollisimman pian takaisian.

    Vaadi alusta alkaen lapsille perheen yhdistämissuunnitelma.

    vaikka omat asiat olisivatkin kunnossa,näin se vain on.Kun huostaanotetaan mistä syystä tahansa,niin siellä pysyy,kunnes täyttä 18v.Asianajajan kanssa taistellessa voi onnistua,kenellä varaa,tai hakee ilmaisen oikeusavustajan,´mutta yksityiasianajajan.

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    Ei siinä lasten parasta ajatella. Eikä lasten yhdistymistä takaisin perheeseen. Ihan tosi!

    Olis kunnille halvempaa jos lapset saataisiin takaisin koteihinsa!! Siis mitä enemmän lapsia huostassa sitä kovemmat menot kunnalla. Ei ole kenenkään etu että lapset pidetään syyttä sijaisperheissä. Siitä tulee kustannuksia kunnalle: sossujen palkat, sosiaalitoimistojen kiinteät kulut ja tietty hoitorahat (vaikkakin pieniä, mutta laitoksissa kovat päivätaksat)jne.

    Liiankin kauan vetkutellaan huostaanottojen kanssa kun kunnilla ei varaa ja resursseja hoitaa huostaanottoja ja lapset kärsii huonoissa kotioloissa. Onneksi kuitenkin lapsen hyvinvointia joskus ajatellaan enemmän kuin resursseja ja otetaan pois turvattomasta elinpiiristä turvallisten aikuisten pariin. En kuitenkaan väitä että kaikki sijoitukset ovat onnistuneita! Mutta toivottavasti useimmat! Ja vielä enemmän toivon lapsille turvallisia biovanhempia, jotta huostaanottoja ei tarvis tehdä!

    Äänestä

  • Ei sijari kirjoitti:

    Ei aina joudu taisteleen, mut valitettavasti niitäkin tapauksia on, niinkuin edellä huomataan. Mutta minä uskon että enemmän on hyviä kokemuksia lasten kotiinpaluusta kuin huonoja. Huonot saa julkisuutta ja niistä näilläkin palstoilla saa kuulla, mutta hyvät kokemukset jää helpommin kertomatta ja ne ihmiset eivät näillä palstoilla roiku. Ei siis maalailla heti piruja seinille, vaan uskotaan että oikeus voittaa! Näin useimmiten on!! Oikeesti! Tsemppiä siis edelleen ja uskon ja tiedän että saat lapsesi takaisin jos sulla nytkin sujuu yhteistyö sossun ja sijoittajaperheen kanssa. Yleensä ne vaikeat palautukset on juuri niitä, joissa yhteistyö ei ole sujunut. Ja todella harvassa on sijarit, jotka "omivat" lapset. Miksi niin tekisivät? On toki varmaan heissäkin outoja tyyppejä, mutta TODELLA harvassa!! Uskotaan siis tulevaisuuteen, äläkä lannistu näistä tapauksista! Olet eri tilanteessa!

    sijari suoraan sanoi,ja kieroilla tempuillaan on jo näyttänyt kuinka alas on valmis valheillaan vajoamaan.Todella hirveätä.Soskulin myöntää sijarin syytteen valheeksi,ja sijari ei tule sovittuun huoltokokoukseen,vaan on järjestänyt oman kokouksensa oman yksityipsykiatrinsa luokse toiseen kaupunkiin.Soskun on pakko avata silmänsä ja nähdä mitä eukko touhuaa.Astuu johtavan soskunkin yli.

    Äänestä

  • Sijaisisä kirjoitti:

    luitte Mariannen tarinan ja ei ole niin yksinkertaista hänellekkään että siitä vaan lapset kotiin. Hänellä on paljon tekemistä oman terveytensä kanssa joten se puoli on hoidettava vakaaksi eikä kannata kiirehtiä.

    Onneksi hän ajattelee kokonaisuutta ja lapsiaa, ei nämä lapset siitä huonosti voi vaikka sijaiskodissa asuvatkin.

    Heillä on rakastava äiti ja toivottavasti rakastavat ymmärtäväiset sijaisvanhemmat lapsilla joihin Mariannella hyvä ja avoin yhteydenpito.

    Masennus kyllä saattaa olla vaikeuttamassa suhteiden pitoa mutta hiljaa hyvää tulee.

    Eikä hyvä sijaisperhe menetä mitään vaikka lapset kotiin palaavatkin sehän on meidän sijaisvanhempien tavoite jos oikein olen ymmärtänyt tehtävämme nimen.

    Lasten yhdistäminen takaisin äidinluo on aivan riippuvainen miten äiti hoitaa asiansa.
    Jos tämä hänen miehensä kielloista huolimatta pitää yhteyttä äitiin (ex vaimoonsa) niin on hyvin kyseenalaista saavatko lapset palata äidin luo.

    Ym.Ym.

    ei palautuisi kotiin,ja aikaa siinä vaan pelataan,että lapsi vieraantuisi.

    Äänestä

  • Ei sijari kirjoitti:

    Olis kunnille halvempaa jos lapset saataisiin takaisin koteihinsa!! Siis mitä enemmän lapsia huostassa sitä kovemmat menot kunnalla. Ei ole kenenkään etu että lapset pidetään syyttä sijaisperheissä. Siitä tulee kustannuksia kunnalle: sossujen palkat, sosiaalitoimistojen kiinteät kulut ja tietty hoitorahat (vaikkakin pieniä, mutta laitoksissa kovat päivätaksat)jne.

    Liiankin kauan vetkutellaan huostaanottojen kanssa kun kunnilla ei varaa ja resursseja hoitaa huostaanottoja ja lapset kärsii huonoissa kotioloissa. Onneksi kuitenkin lapsen hyvinvointia joskus ajatellaan enemmän kuin resursseja ja otetaan pois turvattomasta elinpiiristä turvallisten aikuisten pariin. En kuitenkaan väitä että kaikki sijoitukset ovat onnistuneita! Mutta toivottavasti useimmat! Ja vielä enemmän toivon lapsille turvallisia biovanhempia, jotta huostaanottoja ei tarvis tehdä!

    kyllä se näin vain ikävä kyllä on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marianne kirjoitti:

Lapseni on sijoitettu parisuhdeväkivallan ja masennuksen vuoksi ja tiedättekö mitä? Mua ei ole koskaan lynkattu tällä palstalla, eikä irl. Olen vielä akateemisesti koulutettu ja ihan tavallinen kiltti ja rauhallinen ihminen.
Ymmärrän, että mun on saatava itseni kuntoon,ennenkuin voin tarjota tasapainoisen kodin kahdelle lapselleni. Siis yksinhuoltajana.
Avioeroprosessi on käynnissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu