Joensuun harrastusmahdollisuudet?

-tiina-

Olen juuri muuttanut Joensuuhun, ja törmäsin tekeväisenä ihmisenä sellaiseen ongelmaan, että Joensuussa ei ole ainakaan ummikolle mitään edullista tekemistä.
Voisiko joku ystävällisesti kertoa, mitä Joensuussa voi vapaa-ajallaan harrastaa? Osa ongelmista ratkeaa, kun syyskuussa aloitan yliopisto-opintoni, mutta haluaisin uuden harrastuksen avulla saada myös uusia tuttavia.
Eli tahtoisin tietoa edullisista tai jopa vallan ilmaisista harrastusmahdollisuuksista Joensuussa vaikkapa liikunnan parissa. Tahtoisin kenties kokeilla jotain joukkuepeliä ihan amatöörimielessä.
Neuvojanne kaipaillaan!

9

4957

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitä on.

      No sen verran vähän täällä on kuitenkin noita parempia urheilupaikkoja, että tuskin niihin ketään ilmasiks kannattaa päästää, kun maksajiakin löytyy. Yliopiston kautta varmastikin löytyy jotain, ja kun alat oppia tuntemaan ihmisiä niin tietysti sitä kauttakin jotain mahdollisuuksia tulee. Yleensäkin täällä tuntuu olevan se tilanne, että on ne pari joukkuetta joka lajissa, ja niiden alapuolella vaan kaveri- ja työporukkapelaajia. Jos joku innokas järjestelijä alkaisi hommaa hoitamaan, niin varmastikin täältä löytyisi runsaasti innokkaita pelaajia, jolloin voisi laittaa oman harrastuksensa pystyyn. Siinäpä on alkusyksyllesi haastetta. ;)

    • haluaisin

      minäkin haluaisin kuulla kaikesta mahdollisesta..olen juuri itsekin tänne muuttanut opiskelemaan yliopistolle:) .olen yrittänyt löytää netistä, lehdistä ym, mutta kaikki maksaa opiskelijalle aika tuskasen paljon.

      sen tiedän että yliopiston liiikuntajaosto järjestää ainakin aerobiciä ja circuittiä...ja niitä pallopelejä.

      jos lenkkikaveria kaipaat niin minä voin lähteä mielellään hölkkäämään tms!

    • diipadai

      Yliopistolla on oma teatteri... eikun sinne vain! Ja onhan noita pelikenttiä ympäri Joensuuta: ostat pallon ja keräät porukan mukaan =)

      Paikat, joissa urheillaan sisätiloissa, ovat pitkälti maksullisia...

      Tuon osalta löytyy Palloilukeidas, Fitness&aerobicClub, uimahalli.... jne.jne. Pururatojakin taitaa olla melkein joka kaupunginosassa. Kuhasaloon makkaranpaistoon..

      Kyselkääs uusilta koulukavereilta niin varmasti vievät mukaansa ;)

    • Rispa

      Vesikkoon pulikoimaan!

    • Sitä joensuussa voi harrastaa.On kuntosalia,yliopiston vieressä uimahalli jossa sielläkin kuntosali muuten(ja taitaa yliopisto-opiskelijoille olla edullisempi kuin muutoin jos muistan oikein)pyöräily/kävely/rullis/juoksureittejä vaikka kuinka paljon.
      Palloilukeidaskin sijaitsee yliopistolta n.kilsan päässä(Linnunlahden puolella,muutama sata metriä jäähallin takana)mistä löytyy keilaradat,sulkis,tennis ja squashkentät ainakin,sekä minigolf ja muistaakseni nykyään myös biljardipöytäkin.Jos haluaa vaikka esim.sählyä pelata niin kannattanee kysellä vaikka Josban toimistosta tai tietty nyt sieltä yliopiston oppilaskunnalta,tms.mistä löytyy peliseuraa.Rohkeasti kysymällä asiat yleensä kyllä nopeasti selviää :)

    • Mellikelli

      Joenvolilla maksaa 40 € puoli vuotta ja sen jumppia on joka päivä ympäri Joensuuta. Se on edullinen ja laadukas liikuntaharrastus.

      Sitten on Tuuu, joka on Tuupovaaran (harjoitukset Joensuussa) naisten salibandyjoukkue. Siellä pelaaminen maksaa joko vaivan myydä jotain tiettyä tuotetta tai sitten maksetaan pari kymppiä vuodessa.

      Ilmainen harrastus on myös järjestö harrastus. SPR:n nuorisoryhmään voi osallistua mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan tempauksia. Sitten Joensuussa myös 4 H ja Pohjois-Karjalan liikunta järjestää erilaista toimintaa.

    • Jellistä löytyy
    • Eipä paljon kävelyä

      kummempaa. Onneksi on kaunista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      496
      998
    2. 57
      658
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      593
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      52
      574
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      568
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      233
      540
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      78
      517
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      466
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      93
      461
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      450
    Aihe