Haluaisin uteliaisuuttani tietää niin miehiltä kuin naisilta totaaliyh:n tuloksia.
Jos olet kasvattanut yksin lapset niin miten on vaikuttanut aikuiselämässä kun ei ole ollut toista roolimallia?
Jos olet kasvattanut yksin lapset niin miten on vaikuttanut aikuiselämässä kun ei ole ollut toista roolimallia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niitä roolimallejahan on joka paikka täynnä.
Päiväkoti, koulu, harrastukset, tv ...
Ainakin tähän päivään saakka olen ollut tyytyväinen, että lapseni eivät ole olleet kovinkaan paljon isänsä vaikutuksille alttiina. Hänen arvomaailmansa ja miehisyytensä perustuvat rahanvoimaan, väkivaltaan, machoiluun ja alistamiseen.
Avioerolapsena (5v:sta) voin kertoa, että miehenmallina lapsuudessani oli osaava, tekevä, raitis, reilu, tasapainoinen ja rauhallinen isoisäni, jota rakastan sydämestäni. Hän on ollut minulle tukena ja turvana koko elämäni ja nyt minun on aika auttaa häntä.
Minun lapsellani on myös ihana isoisä, joka edustaa mielestäni juuri sellaista miestyyppiä, joka on kunniaksi miehiselle sukupuolelle. Oman lapseni isä tappoi itsensä alkoholisoituneena maksakirroosiin jo 30-vuotiaana, joten kukin voi mielessään miettiä mistä ne roolimallit on paras ammentaa; onko välttämättä se lapsen biologinen isä se paras mahdollinen malli?!
Olin menossa katsastamaan autoani ja jouduin vaihtamaan vilkkuun lampun huoltoasemalla ennen lähtöä. Mieleeni muistui de-ja-vuna 35 vuotta aikaisemmin papan kanssa vaihdettu Skodan lamppu ja myhäilevät kehut miten minusta kasvaa vielä taitava mekaniikko ja autotyttö ja työn jälkeen käytiin huoltsikalla keltaisella jaffalla :)
Ja ne monet kerrat kun koulun jälkeen papa olikin vastassa koulunpihalla ja kysyi haluanko lähteä ties minne asioille tai kylään, ettei tarvitse yksin iltapäivää olla. Sellaisen papan haluaisin omille lapsillenikin.
Nuo muistot pistää ihan tiuhempaan räpsyttämään.
Mun lapset ovat vasta murkkuiässä, mutta pojasta nyt jotain näkee.
Hän on hirveän epäluuloinen isäänsä kohtaan.
Hän on etsinyt itselleen "varamiehiä" jotka antavat hänelle huomion niinä aikoina kun isä ei muista antaa. Kehuvat häntä silloin kun aihetta on.
Roolimalleja löytyy kaikenikäisistä aikuisista. (ei vain miehistä)
Isän puuttumisen tuskan huomaa, mutta pojasta on kasvanut myös hyvin empaattinen nuorimies.
Tyttäristä ei voi mielä sanoa mitään koska ovat nuoria vielä. Palataan siihen aiheeseen 5 vuoden päästä.
Minä kasvatin poikaa yksin vuoden vanhasta neljän vanhaksi, sitten isä"keksi"haluta pojan takasin elämäänsä häivyttyään siis ensin totaalisesti lapsen ollessa vuoden ikäinen.
Mulla vaikutti kyllä tuo pojan "isättömyys kausi"niin, etten seurustellut vakavasti(viennistä huolimatta)ollenkaa, koska pelkäsin lapsen takertuvan liikaa miehee isän kaipuussaan. Lapselle oli niin iso tyhjiö isän poissaolo, että mies rooleista huolimatta näki, kuinka kaipasi isää tai"uutta isää", niinkuin monesti toiveen esitti, rinnalleen lähes päivittäin. En toivoisi kenenkään joutuvan katsomaan sitä surua lapsessaan.
Nyt voin jo harkitakkin vakavaa suhdetta, jos vain eteen tulee tarpeeksi vakuuttava pöksyt pyörähtämään saava mies. En siis yhäkään ottaisi elämääni ketään pelkästään siksi että on"mukava", vaan täytyy sitten saada minut haluamaan yrittämään ja olla yrittämisen arvoinen, ennenkuin ottaisin osaksi jokapäiväistä elämäämme.
Ratkaisuni olla ja kasvattaa lapsi ihan yksin silloin isän lähdettyä, jakoi mielipiteet kahtia. Toiset eivät ymmärtäneet, toiset ymmärsivät. Toiset pitivät suorastaan vääryytenä lasta kohtaan, etten ottanut tilalle ketään, toiset sanoivat arvostavansa todella paljon. Niin tai näin, helppoa ei ollut mutta lapsi on onnellinen ja tasapainoinen, joten loppuhyvin kai kuitenkin.