Mieheni kaveri Mikko soitti mökiltään, että he ovat valmiina laskeutumaan normaaliin elämään. Se tarkoitti samaa kuin että Markku ja Mikko ovat ehtineet viikonlopun aikana tarpeeksi juomaan kossua ja keskustelemaan naisista. Soitin vielä Markulle, miehelleni, tarkistaakseni että juttu oli totta ja voisin jättää mukulat kotiin keskenään miesten hakemisen ajaksi. Markku naureskeli, että totta kai he odottivat minua tulevaksi ja varsinkin yksin. Itsekin nauroin ajatukselle ottaa lapset mukaan. Kuinka kaksi krapulaista miestä oliskaan voinut kaivata lapsia? Heh?
Kun pääsin mökille, tajusin siellä syvän hiljaisuuden. Huutelin Markkua ja Mikkoa, vaan en saanut mitään vastaukseksi. Lopulta löysin molemmat miehet saunalta. Heillä tuntui olevan varsin hauskaa, varsinkin siksi että sauna oli edelleen aivan kuumana ja poislähdöstä ei voinut edes unelmoida. Irvistelin miehille ja polttelin pari savuketta ulkosalla ihan mielenosoitukseksi, enhän oikeasti edes polttanut. No, ei olisi kannattanutkaan.Maistuivat tosi pahalta.--
- Älä nyt Mirva ole niin synkkä! Mikko tuli luokseni ja veti minut itseään vastaan. Katsoin taakseni Markkuun, joka vain katseli kohti taivasta. Mikon käsi kulki kuin varkain rinnalleni, puristi nänniäni ja sai housuni kostumaan. Yritin olla kuin en huomaisikaan. Väistin Mikon käsiä ja menin Markun luo. Hän suuteli minua kiihkeästi ja totesi odottavansa selänpesiää.
Olin aivan hämmästynyt tilanteesta. Mutta tunsin kuinka pilluni alkoi väkisinkin kostua tilanteen outoudesta. Markku riisui kesäiset hepeneni ja Mikko seisoi vieressä katsellen julkeasti tilannetta. Minua hävetti ja kiihotti tilanne. Ollapa kahden miehen kanssa yhtäaikaa? Huh, ei edes villeimmissä kuvituksissani. Tunsin suorastaan valuvani, kun Markun ohjastamana istahdin ylälauteílle kuin odottaen miesten yhteistä seuraavaa siirtoa!
Haluatteko kuulla lisää tästä tositapahtumasta?

Vastaukset 5
Vanhimmat
halutaan...lisäääääääääääääääääääää!
vii vant moor, vii vant moor..
pistä tulemaan vaan ja sassiin :)
jatkappa kaikin mokomin
...kuulla lisää ja mielellään
Ä K K I Ä ! ! !
Mitä pikemmin, sen parempi : )