Näinpä

Miksi osa lapsettomista vanhemmista haluaa "omia" lapsen itselleen? Osa haaveilee adoptiosta. Lapsettomuushan johtuu suuremmaksi osaksi aikanaan sairastetuista sukupuolitaudeista ja epäterveellisistä elintavoista. Vastatkaapa vielä, miksi ei kukaan korkeasti koulutettu ja sisäisesti rikkaan elämän omaava ota sijaislapsia. Naiseudesta ja äitiydestähän siinä on kyse. toisten lapsilla pönkitetään omaa egoa ja omia unelmia. Ahneudella on karvainen loppu -)
281055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

mieleeni useinkin samat ajatukset.

Äänestä

yleistää. Olen korkeasti koulutettu ja elämäni oli sisäisesti rikasta jo ennen sijaisvanhemmaksi ryhtymistäkin. Mutta tokihan se on rikkaammaksi ja moni(mutkaisemmaksi?)puolisemmaksi tullut tämän tehtävän myötä.

Ehkäpä lapsettomat pariskunnat näkevät vielä kirkkaammin kuin kukaan muu tämän maailman epäoikeudenmukaisuuden, varsinkin hädässä elävien lapsien kannalta. Minusta tässä voisi olla ennemmin tästä kyse. Itselläni on biologisiakin lapsia, mutta auttamisen halusta olen tähän ryhtynyt, enkä usko olevani ainoa laatuani.

Äänestä

niiltä sijaisvanhemmilta, jotka henkilökohtaisesti tunnet ja tiedät heidän käyttäytyvän kuvailemallasi tavalla.

Pistäpä tähän vielä tilastoa, monessako sijaisperheessä on biolapsia ja moniko on ollut lapseton ennen sijoitettuaja lapsia.
Ja kuinka monella on ollut sukupuolitaudeista johtuvaa lapsettomuutta.
Voit saman tien tilastoida monellako suomalaisella yleensä on ollut sukupuolitauteja.

Miksi muuten haaveilut adoptiosta tyrmätään?
Sittenhän loppuisi yhteiskunnan tuki ja perhe joutuisi tulemaan toimeen omillaan eikä "rahastaisi" sijoitetuilla niinkuin täällä usein väitetään.

Totuus on ettei teille mulkvisteille kelpaa mikään.

Oletko muuten tehnyt erityistä tutkimusta kenellä on tai ei ole sisäisesti rikas elämä.
Niin ihmeellisiä ovat väitteesi että anna nyt perhana sentään jotain faktaa niiden tueksi.
Veikkaan ettet pysty.

Muutaman huonon sijaisperheen otos ei ole riittävä.
Kerro vielä kuinka tapahtuu toisten lasten avulla oman egon ja unelmien pönkittäminen.
Taidan olla hyvinkin yksinkertainen kun en ymmärrä.
Huvittaa vain, kun käyn joskus lukemassa vapaaehtoisesti lapsettomien palstaa ja siellä usein puhutaan vanhempien halusta pönkittää omaa egoaan ja toteutumattomia unelmiaan lastensa kautta.....siis biosellaisten.
Pitäisikö nyt ottaa todesta tuollaisetkin mielipiteet ja yleistää koskemaan suurinta osaa vanhemmista.
Kuinkahan monella vanhemmalla on ollut tai on edelleen sukupuolitauteja ja epäterveelliset elämäntavat vaikka lapsiakin on syntynyt...

Näinhän voisi jatkaa pohdiskelua loputtomiin.

Äänestä

Ei kannattaisi yleistää näitäkään asioita!
Moni näistä sijaisperheistä tekee todella hienoa työtä auttaessaan lapsia, jotka jostain syystä ovat joutuneet kokemaan kovia tai jostain syystä eivät voi olla biologisten vanhempien luona. Oletkohan ajatellut mitä kaikkea sijaisperheet ovat valmiit tekemään "vieraiden" lasten puolesta? Moni hoitaa ja pitää näitä lapsia yhtähyvin kuin pitäisi tai pitää omia lapsiaankin. Toisilla vain on ennakkoluuloja ja ovat kuulleet huhupuheita, eivät tiedä mitä sijaisperhe todellisuudessa on. Kyllä sijaisperhe on kuitenkin lapsille yleensä parempi paikka kuin joku laitos, missä ihmiset vaihtuvat vähän väliä ja missä ei kodinomaisuutta yleensä ole.
Tiedän monia, jotka todellakin ovat normaaleja ja koulutettuja ihmisiä eivätkä ole sairastaneet minkäänlaisia tauteja...että kannattaisikohan katsoa vähän tarkemmin mitä kirjoittaa.
Kaikki eivät varmaankaan ole mukana tässä asiassa täysin sydämestään, mutta sellaisiakin on, jotka todellakin ajattelevat näiden lapsien parasta ilman että yrittävät nostaa omaa egoaan tai omia näitä lapsia itselleen.
Itselläni ei kertaakaan ole tullut mieleen että tekisin tällaista ahneuden takia, päinvastoin. Jäin jopa töistä pois voidakseni olla sijaislasten kanssa kotona.
Ja jos joku ahneuden takia tekee tällaista, niin toivon todellakin että hän saa ansionsa mukaan!

Äänestä
  • ...minulle, ahneeksi on turha haukkua, ei tällä rikastu muutakuin henkisesti.
    Olen aikeissa avata kummallekin lapselle pankkitilin, johon toivon mukaan pystyn silloin tällöin vähän rahaa laittamaan tulevaisuutta varten.
    Valitettavasti kulukorvaus ei taida kattaa kaikkia menoja, mutta eipähän ainakaan tarvitse hävetä huonoissa vaatteissa kulkemista eikä lelujen puutetta.
    Meillä ei ole aikomusta potkia lapsia "pellolle", kun sijoitus virallisesti päättyy eli täyttävät 18.
    Saavat kyllä asua meillä senkin jälkeen jos haluavat, muunlainen ajatus tuntuu kovin vieraalta.

    Eli pirjo pietilälle varsinkin muistutuksena, kylla, me todellakin rakastamme näitä lapsia, ihan oikeasti.

    Äänestä

  • kaksi riittää kirjoitti:

    ...minulle, ahneeksi on turha haukkua, ei tällä rikastu muutakuin henkisesti.
    Olen aikeissa avata kummallekin lapselle pankkitilin, johon toivon mukaan pystyn silloin tällöin vähän rahaa laittamaan tulevaisuutta varten.
    Valitettavasti kulukorvaus ei taida kattaa kaikkia menoja, mutta eipähän ainakaan tarvitse hävetä huonoissa vaatteissa kulkemista eikä lelujen puutetta.
    Meillä ei ole aikomusta potkia lapsia "pellolle", kun sijoitus virallisesti päättyy eli täyttävät 18.
    Saavat kyllä asua meillä senkin jälkeen jos haluavat, muunlainen ajatus tuntuu kovin vieraalta.

    Eli pirjo pietilälle varsinkin muistutuksena, kylla, me todellakin rakastamme näitä lapsia, ihan oikeasti.

    En ole koskaan epäillyt sitä, mutta "yksikin mätä omena pilaannuttaa koko sadon".

    Terveisin Pirjo Pietilä

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    keksi tuon: "yksikin mätä omena pilaannuttaa koko sadon". olisi voinut miettiä vähän tarkemmin kuinka älyttömältä se kuulostaa

    Samalla periaatteella voidaan ajatella ihan mistä asiasta tahansa, ja pöpelikköön menee.

    Vaikka hammaslääkäreistä, opettajista, kunnan työntekijöistä, aivan kaikaista ammattien edustajista, ihmisroduista, uskonnoista ja niin, jopa biovanhemmista.

    Minun lapsellani oli aivan järkyttävän kamala opettaja etten todeksi meinannut uskoa, ovatkohan nyt sitten kaikki opettajat pilaantuneita...en jaksa uskoa.

    Äänestä

  • se joka kirjoitti:

    biovanhemmista! Ottamatta kuitenkaan selvää, mikä on huostaan otettujen lasten syy huostaan ottoon. Eräskin äiti sairastui vakavasti. Joutui sairaalan omaksi. Hän pyysi apua sosiaalitoimelta,sukulaisia kun ei ollut ja tytön isästä en tiedä, ja sai tyttärensä sijoitetuksi periaatteella "niin kauan, kun pääsee sairaalasta." Ja siitäpä alkoi sellainen rumba, että tyttö oli sijoitettuna aikuisikään asti, ja äitiä syytettiin milloin mistäkin. Hyvin valitettavaa, surullista, mutta totta. Näin se koneisto pyörii.

    että sinun kannattaisi välillä lähteä etsimään niitä kertomuksia hyvistä kokemuksista .

    Juttujasi kun lukee niin tiedät, olet kuullut, olet tavannut, sinun ystäväsi tuttu on kokenut ym ym kaikkea kauheaa.Sinä selvästi keräät vain huonoja kokemuksia ja kuuntelet vain kehnoja juttuja

    Meillä esim. on useammasta perheestä sijoitettuja lapsia . Huolehdimme ja hoidamme mielestäni niistä vielä paremmin kuin biol, lapsistamme (jotka alkavat jo olla aikuisia) koska koen, että olemme niistä vielä enempi vastuussa kuin biol:stamme. Vaikka emme niille hoekkaan sitä jatkuvasti (biot kuluttaneet sen hokeman )että rakastamme heitä , he ovat meille todella rakkaita ja näytämme sen muuten.

    Biol. vanhempien kanssa yhteistyö sujuu hyvin ja heiltä olemme kiitosta useamman kerran saaneet. He ovat useamman kerran tyytyväisyytensä hoitoon ja tilanteeseen sanoneet.He ovat myös sanoneet että näkevät lapsista että niillä on hyvä olla.

    Eli miksi aina vain haukkua ja moittia ja jatkuvasti yleistää kaikkeen huonot kokemuksensa.Ne ovat jokainen oma tapauksensa ja ne ovat sinun näkemyksiäsi asiasta. Minä tunnen monta todella hyvää sijaisperhettä, joista on lähtenyt maailmalle (18-21 v) tasapainoisia nuoria jotka edelleen kuuluvat myös sijaisperheeseen. He myös toteavat että sijoitus oli heidän "pelastus".

    Minä sanon että meidän lapsilla on hyvät ja lapsistaan todella välittävät bio vanhemmat ja vaikka muilla ei olisikaan eivät nämä biot silti "mätiä" ole.

    Äänestä

  • tirlittan kirjoitti:

    Mutta kun asia on niin. Ymmärrätkö, siis, mene tuonne biojen puolelle, ja lue esim. Kuttulasta. Ja minä en ole niitä kirjoittanut.

    Ne positiiviset. Tuttavani lapset ovat sijoitettu kauas täältä perhekotiin. Heitä on kolme ja he saavat kaiken. Ketään muuta lasta ei ole perhekodissa. Tuttavani on tyytyväinen perhekodin henkilökuntaan 1 ja perhekodin johtajattareen. Heillä yhteistyö pelaa, eikä tuttavani tarvitse huolehtia lastensa vaatetuksesta eikä muustakaan. Mutta siinä on yksi mutta: sijoitetut ovat 2 poikaa ja yksi tyttö. Huostaanotossa ei ole kysymys alkoholista, ei huumeista, eikä mielenterveysongelmista. Ja minä kerron sen muttan: perhekodin johtajatar meni viime keväänä naimisiin ja kumppani on nainen. Ja se oli aika sokki, vaikkakin tuttavani oli sitä aavistellut koko kolme vuotisen sijoituksen ajan.

    Sitten on aika kummallista se, että jos sijoitus on huono syystä tai toisesta, aina syyllistetään vanhempia: etteivät ole antaneet lupaa kiinnittyä.
    Perkele, sanon. Jos lapset voivat henkisesti pahoin, ja sen kaikki huomaa, tai lapsille ei osteta vaatteita, niin kyllä se jo on jossain muussa vika kuin biologisissa vanhemmissa.

    Jos kerran lapset otetaan huostaan ja sijoitetaan, niin täytyisi katsoa myös minne sijoitetaan, ei huonontaa lasten hyvinvointia!

    Ja psoiitivisia: toinen tyttöni muutti siskolleni muutama vuosi sitten, ja hän muuttui ihan silmissä. Hänestä alkoi huokua tyytyväisyys elämään. Selkä suoreni, alkoi välittämään ulkonäöstään jne.

    Toinen tyttöni on nuorisokodissa ja voi vallan mainiosti. Nuorisokoti ottaa lapseni yksilönä ja kaikesta neuvotellaan. Ei piilotella eikä toimita seläntakana. Ja se on mahtavaa!

    Äänestä

  • Pirjo pietilä kirjoitti:

    sitä että jos sinulla on itselläsi huono kokemus miksi se pitää yleistää ja haukkua kaikki sijaisvanhemmat ja -kodit.
    Minä en kielläkkään etteikö ole huonojakin sijoituksia ja sijaisperheitä mutta varmasti pieni osa, niin moni ammattilainen on meidätkin vuosien mittaan ja useaan otteeseen syynännyt ja käyneet meillä ja leikkineet ja jutelleet lasten kanssa että olisi jo tullut palautus lapsille.

    Siis miksi yleistät, oletko niin jäänyt kiinni metsän väkyrä mäntyihin ettet näe ja kuule komeita honkia jotka humisee.

    Sen minäkin sanon että työnäni(en olisi pystynyt olemaankaan muussa työssä sen verran on työtä ollut) minä tätä teen ja palkkaakin siitä saan mutta yritän tehdä sen niin hyvin kuin ikänä osaan ja lapsilta minäkin sen parhaan kiitoksen saan.

    Oletko sinä huomannut, että kuinka täällä yleistetään biovanhemmat. Ja miksi puhun tuttavistani anonyymeinä. Koska he haluavat olla anonyymejä. Jokaiselle äidille on häpeä, jos lapsi on viety. Vaikka äiti myöntää, että oli lapsen parhaaksi lapsen sijoitus, mutta häpeää hän tuntee.

    Ennen lasteni huostaanottoa en todellakaan tiennyt paljon ketään ihmistä, joilta olisi ollut lapset huostassa. Mutta kun lapseni otettiin pois, yhtäkkiä tuttava piirini muodostui huostaan otettujen lasten äideistä. Osaltaan siksi, että se alue, missä asuin, "putsattiin" lapsista. Paljon varmasti oli syytäkin, myös omien lasteni huostaanotossa, - olin väsynyt, opiskelin, lapseni harrastivat, kuljetin heitä harrastuksissa ja taloudelliset huolet olivat suuret, koska elin opintolainalla -.

    Kerron sinulle ja anonyyminä yhdestä tapauksesta. Tämä oli tapahtunut paljon ennen lasteni huostaanottoa ja ei ihan meidän alueella. Äiti meni pyytämään apua sosiaalitoimelta, koska hänen lastaan kiusattiin pihapiirissä. Sosiaalitoimi ehdotti, että otetaan lapsi, alle 10-vuotias, vähäksi aikaa pois siltä alueelta, että tilanne rauhoittuisi. Äiti suostui, koska uskoi hyvää. Mutta lapsi otettiinkin huostaan, sijoitettiin kauas, ja sitten jouduttiin vaihtamaan sijaisperhekin välillä. Tunnen tämän äidin ja lapsen. Ja lapsi, nyt jo aikuinen, ei halua puhua koko sijoituksesta mitään. Äiti sanoi, että koska hänelle jäi kuitenkin nuorempi lapsi, hän jaksoi tämän nuoremman takia, ja myös että hän pakeni muuten työntekoon. Että ei kaikki huostaanotot ole ihan puhtoisia.

    Toivotan sinulle onnea kaikkien lastesi, omien ja sijoitetuiden, parissa.

    Ja sen verran vielä: jo se, että lapset viedään pois, on helvetti. Mutta entä sitten se kaikki syyllistäminen. Moni biovanhempi ei häpeän, syyllistämisen ja taloudellisen ahdingon takia enää jaksa nousta. JA SE MIELETÖN IKÄVÄ OMIA LAPSIA. Lapset ovat monien satojen kilometrien päässä. Arvaa kuinka silloin tekee mieli hukuttaa kaikki, ettei vaan tuntisi mitään!

    Äänestä

  • tirlittan kirjoitti:

    sitä että jos sinulla on itselläsi huono kokemus miksi se pitää yleistää ja haukkua kaikki sijaisvanhemmat ja -kodit.
    Minä en kielläkkään etteikö ole huonojakin sijoituksia ja sijaisperheitä mutta varmasti pieni osa, niin moni ammattilainen on meidätkin vuosien mittaan ja useaan otteeseen syynännyt ja käyneet meillä ja leikkineet ja jutelleet lasten kanssa että olisi jo tullut palautus lapsille.

    Siis miksi yleistät, oletko niin jäänyt kiinni metsän väkyrä mäntyihin ettet näe ja kuule komeita honkia jotka humisee.

    Sen minäkin sanon että työnäni(en olisi pystynyt olemaankaan muussa työssä sen verran on työtä ollut) minä tätä teen ja palkkaakin siitä saan mutta yritän tehdä sen niin hyvin kuin ikänä osaan ja lapsilta minäkin sen parhaan kiitoksen saan.

    Käy katsomassa biojen puolelta "Huostaanotolla uhkailua" alaotsikko "Kuuleppas... liika on aina liikaa". Sen on kirjoittanut tuttavani, voisin sanoa hänen nimenkin, mutta en viitsi. Hän voi sanoa sen itse, jos haluaa. Linkki suoraan siihen on

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000010285350

    Muuten. Oletko pannut merkille, kellään muulla ei ole kanttia kirjoittaa omalla nimellään.

    Äänestä

  • Pirjo pietilä kirjoitti:

    Mutta kun asia on niin. Ymmärrätkö, siis, mene tuonne biojen puolelle, ja lue esim. Kuttulasta. Ja minä en ole niitä kirjoittanut.

    Ne positiiviset. Tuttavani lapset ovat sijoitettu kauas täältä perhekotiin. Heitä on kolme ja he saavat kaiken. Ketään muuta lasta ei ole perhekodissa. Tuttavani on tyytyväinen perhekodin henkilökuntaan 1 ja perhekodin johtajattareen. Heillä yhteistyö pelaa, eikä tuttavani tarvitse huolehtia lastensa vaatetuksesta eikä muustakaan. Mutta siinä on yksi mutta: sijoitetut ovat 2 poikaa ja yksi tyttö. Huostaanotossa ei ole kysymys alkoholista, ei huumeista, eikä mielenterveysongelmista. Ja minä kerron sen muttan: perhekodin johtajatar meni viime keväänä naimisiin ja kumppani on nainen. Ja se oli aika sokki, vaikkakin tuttavani oli sitä aavistellut koko kolme vuotisen sijoituksen ajan.

    Sitten on aika kummallista se, että jos sijoitus on huono syystä tai toisesta, aina syyllistetään vanhempia: etteivät ole antaneet lupaa kiinnittyä.
    Perkele, sanon. Jos lapset voivat henkisesti pahoin, ja sen kaikki huomaa, tai lapsille ei osteta vaatteita, niin kyllä se jo on jossain muussa vika kuin biologisissa vanhemmissa.

    Jos kerran lapset otetaan huostaan ja sijoitetaan, niin täytyisi katsoa myös minne sijoitetaan, ei huonontaa lasten hyvinvointia!

    Ja psoiitivisia: toinen tyttöni muutti siskolleni muutama vuosi sitten, ja hän muuttui ihan silmissä. Hänestä alkoi huokua tyytyväisyys elämään. Selkä suoreni, alkoi välittämään ulkonäöstään jne.

    Toinen tyttöni on nuorisokodissa ja voi vallan mainiosti. Nuorisokoti ottaa lapseni yksilönä ja kaikesta neuvotellaan. Ei piilotella eikä toimita seläntakana. Ja se on mahtavaa!

    Siellä on "hyvä henkilökunta". Tosissaan ammattitaitoinen ja kaiken lisäksi mukava!

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    Siellä on "hyvä henkilökunta". Tosissaan ammattitaitoinen ja kaiken lisäksi mukava!

    mukavaa siellä nuorisokodissa.
    Alkoholistin lapsetkin hakeutuvat usein alkoholisti nuorten seuraan koska se on niin tuttua.
    Eikä näe siinä sitä "pahaa"

    Äänestä

  • tuttua ja kirjoitti:

    mutta tyhmyydestä ei. Voi sua pientä, vähän on annettu eikä enempää voi reppanalta vaatia. Raukka!

    Sitäpaitsi, en ole alkoholisti, en ole päihteidenkäyttäjä, olen vaan lastensuojelun uhri, niin kuin lapseni on. Ja parempi laitos, kuin tyhmät ja itsekkäät sijaisvanhemmat. Täytyyhän lapselle muutakin antaa, kuin sijaisvanhempien älytön ja suppea maailmankuva, johon kuuluu, "VOI KUN ME HYVÄÄ HYVYYTTÄMME TÄTÄ TYÖTÄ TEEMME. TEIDÄN PITÄÄ OLLA KIITOLLISIA."

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    Käy katsomassa biojen puolelta "Huostaanotolla uhkailua" alaotsikko "Kuuleppas... liika on aina liikaa". Sen on kirjoittanut tuttavani, voisin sanoa hänen nimenkin, mutta en viitsi. Hän voi sanoa sen itse, jos haluaa. Linkki suoraan siihen on

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000010285350

    Muuten. Oletko pannut merkille, kellään muulla ei ole kanttia kirjoittaa omalla nimellään.

    biojen palstaa mutta koetan olla kommentoimatta.

    On varmaankin väärinkin kohdeltuja bioja mutta sinä olet ne varmaan kerännyt ainakin mielessäsi ne kasaan ja ajattelet että kaikki tapaukset ovat siinä.Minäkin tiedän monta hyvää perhekotia mutta myös monta hyvää sijaisperhettä.Tiedän myös bioja joiden kanssa on hyvä yhteistyö mutta myös bioja joiden kanssa ei yhteistyö onnistu mitenkään vaikka lapset ovat samassa perheessä ja saavat saman hoidon.
    Kuten jossain kirjoitin meillä on hyvä yhteistyö biojen kanssa he, ovat tyytyväisiä ja me yritämme parhaamme.

    Kannattaisiko sinunkin suunnata katse elämässä eteenpäin eikä jäädä koukkuun näihin huonoihin kokemuksiin.Olen todella hyvilläni että sinun lapsillasi on nyt hyvä olla nauti siitä ja jätä mennyt taakse, mene juttelemaan ja työstämään katkeruus ja kauna pois että pääset eroon siitä.

    Älä sinäkään ihan kaikkea niele mitä biot itsestään ja asioistaan sinulle kertovat tai täällä kirjoittelevat. Joskus on nimittäin aika helppoa kaunistella asioita tai muuttaa musta valkoiseksi kun ei tilannettta ja tapausta tarkemmin tiedä

    Miksi minä kirjoitan nimimerkillä johtuu siitä että suojelen lapsia, bio sukua, ynnä muita mukana kulkevia, koska asiat jotka KOKEMUKSESTA tiedän sivuavat myös heitä.

    Äänestä

  • tuttua ja kirjoitti:

    mukavaa siellä nuorisokodissa.
    Alkoholistin lapsetkin hakeutuvat usein alkoholisti nuorten seuraan koska se on niin tuttua.
    Eikä näe siinä sitä "pahaa"

    En ole puhunut muista nuorista mitään. En edes tiedä heistä mitään. Ei minun tyttöni siellä ole näiden muiden nuorten takia. Hän on siellä, koska joutuu olemaan siellä.

    Minä puhuin henkilökunnasta. Ja tiedän suurimman osan niistä ihmisistä. En tietenkään tunne, mutta tietämäni ja lapseni kertoman mukaan, on erittäin pätevä henkilökunta. Ja tunteet heillä on mukana. Ja ottavat varmasti kaikki muutkin lapset huomioon yhtä huolehtivaisesti kuin minun lapseni.

    Olet vain "lastensuojelun uhri"!?!
    Kysynkin siis miksi lapsesi ovat huostassa? Jossain ketjussa mainitsit että ongelmia ei ole ollut paitsi rahan suhteen. Onko totta että lapsesi on huostaanotettu VAIN JA AINOASTAAN varallisuutesi takia? Kauanko he ovat olleet huostassa? Onko taloudellinen tilanteesi parantunut / miksi et ole saanut heitä luoksesi?

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    mutta tyhmyydestä ei. Voi sua pientä, vähän on annettu eikä enempää voi reppanalta vaatia. Raukka!

    Sitäpaitsi, en ole alkoholisti, en ole päihteidenkäyttäjä, olen vaan lastensuojelun uhri, niin kuin lapseni on. Ja parempi laitos, kuin tyhmät ja itsekkäät sijaisvanhemmat. Täytyyhän lapselle muutakin antaa, kuin sijaisvanhempien älytön ja suppea maailmankuva, johon kuuluu, "VOI KUN ME HYVÄÄ HYVYYTTÄMME TÄTÄ TYÖTÄ TEEMME. TEIDÄN PITÄÄ OLLA KIITOLLISIA."

    kuvalla että sinä olit lastenkodissa kun olit pieni. Silloin sinulla on se tunne myös kuin alkoholistin lapsilla että se on tuttumalli kasvaa lapsuutta. Siksi hyväksyt sen heti kättelyssä. En meinaa että tuo lapsesi kasvupaikka laitos olisi huono sen kummemmin kuin sijaiskoditkaan.
    Mainitset että olet lastensuojelun uhri, niin kuin lapsesikin.
    Toivon että tiedät sen todellisen syyn siihen, sinulla ja lapsellasi on oikeus tietää.
    Täällä riepottelet muiden bioäitien asioita mutta miten on omat asiat onko sinulla edes ymmärtämystä nähdä että sinulla on jokin ongelma joka lain mukaan velvoittaa lapsesi huostaanottoon.
    Ei mekkään kansalaiset olla niin välinpitämättömii että verorahoja pannaan turhiin sijotuksiin. Kyllä valitamme jos on aihetta.

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    Käy katsomassa biojen puolelta "Huostaanotolla uhkailua" alaotsikko "Kuuleppas... liika on aina liikaa". Sen on kirjoittanut tuttavani, voisin sanoa hänen nimenkin, mutta en viitsi. Hän voi sanoa sen itse, jos haluaa. Linkki suoraan siihen on

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000010285350

    Muuten. Oletko pannut merkille, kellään muulla ei ole kanttia kirjoittaa omalla nimellään.

    vaitiolovelvollisuus.
    Täällä voi anonyymisti jutella asioista, mutta jos alkaa nimiä lateleen niin vaitiolovelvollisuus rikkoutuu.

    Äänestä

  • sillä vertaus kirjoitti:

    kuvalla että sinä olit lastenkodissa kun olit pieni. Silloin sinulla on se tunne myös kuin alkoholistin lapsilla että se on tuttumalli kasvaa lapsuutta. Siksi hyväksyt sen heti kättelyssä. En meinaa että tuo lapsesi kasvupaikka laitos olisi huono sen kummemmin kuin sijaiskoditkaan.
    Mainitset että olet lastensuojelun uhri, niin kuin lapsesikin.
    Toivon että tiedät sen todellisen syyn siihen, sinulla ja lapsellasi on oikeus tietää.
    Täällä riepottelet muiden bioäitien asioita mutta miten on omat asiat onko sinulla edes ymmärtämystä nähdä että sinulla on jokin ongelma joka lain mukaan velvoittaa lapsesi huostaanottoon.
    Ei mekkään kansalaiset olla niin välinpitämättömii että verorahoja pannaan turhiin sijotuksiin. Kyllä valitamme jos on aihetta.

    Yks tärkeä asia: En ole alkoholisti, vanhempani eivät olleet alkoholisteja.

    Lapseni ollessaan minulla, harrastivat, vaikka olinkin opintolainalla. Heille ostin aina uudet kengät ja vaatteet. Ok. Sain vaatteita tietenkin joiltakin tutuilta, mutta ne oli siistit ja nätit.

    Kun heidät otettiin ja sijoitettiin, lapsilleni ei ostettu kenkiä, tyttöni kulkivat rytkyissä, nuorempi, pienempi ja hoikempi tyttöni kertoi, että kun hänen pitkäthousut olivat likaiset, hänen piti ottaa isomman tyttöni housut jalkaan, kun lähti kouluun.

    Sosiaalityöntekijät pyysivät minua, jolle jäi työttömyyskorvauksesta vuokran jälkeen 1300 mummon markkaa käteen, ymmärtämään, että sijaisperhe on köyhä.

    Ja voin hakea kaikki bioäidit tänne itse kirjoittamaan omista kokemuksistaan, jos on tarve.

    >Ja voin hakea kaikki bioäidit tänne itse kirjoittamaan omista kokemuksistaan, jos on tarve. <

    Teeppä se!!

    Äänestä

  • kaiku kirjoitti:

    >Ja voin hakea kaikki bioäidit tänne itse kirjoittamaan omista kokemuksistaan, jos on tarve. <

    Teeppä se!!

    Selvä!

    Äänestä

  • Utelias kysyy kirjoitti:

    Olet vain "lastensuojelun uhri"!?!
    Kysynkin siis miksi lapsesi ovat huostassa? Jossain ketjussa mainitsit että ongelmia ei ole ollut paitsi rahan suhteen. Onko totta että lapsesi on huostaanotettu VAIN JA AINOASTAAN varallisuutesi takia? Kauanko he ovat olleet huostassa? Onko taloudellinen tilanteesi parantunut / miksi et ole saanut heitä luoksesi?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000010333954

    ja täältä

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000010311693

    Äänestä

  • löydät täältä kirjoitti:

    Sinut on siis leimattu ilman syytä skitsoksi ja nistiksi - olethan nostanut syytteen ao. viranomaisia vastaan ?
    Tietysti ajat myös lastesi palauttamista kotiin, kun ei kerran ole syytä (pakko)huostaanottoon koskaan ollutkaan ?
    Taloudelliset vaikeudethan eivät ole syy huostaanottaa lapsia.

    Äänestä

  • Sijaisäiti kolmelle kirjoitti:

    Sinut on siis leimattu ilman syytä skitsoksi ja nistiksi - olethan nostanut syytteen ao. viranomaisia vastaan ?
    Tietysti ajat myös lastesi palauttamista kotiin, kun ei kerran ole syytä (pakko)huostaanottoon koskaan ollutkaan ?
    Taloudelliset vaikeudethan eivät ole syy huostaanottaa lapsia.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000010333954

    En ole nostanut syytettä, vaikka mieleni on monesti tehnyt, ja paljon pahempaakin, mutta ihmisiähän sosiaalityöntekijätkin ovat, ja minulla taipumus uskoa ihmisistä hyvää, siltikin kaiken kokemani jälkeen.

    Äänestä

  • Sijaisäiti kolmelle kirjoitti:

    Sinut on siis leimattu ilman syytä skitsoksi ja nistiksi - olethan nostanut syytteen ao. viranomaisia vastaan ?
    Tietysti ajat myös lastesi palauttamista kotiin, kun ei kerran ole syytä (pakko)huostaanottoon koskaan ollutkaan ?
    Taloudelliset vaikeudethan eivät ole syy huostaanottaa lapsia.

    Aina täytyisi katsoa kokonaistilanne, ei sen hetkinen kriisitilanne. Minulla oli avun tarve, muttei niin kuin kävi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ex-sijainen kirjoitti:

Miksi osa lapsettomista vanhemmista haluaa "omia" lapsen itselleen? Osa haaveilee adoptiosta. Lapsettomuushan johtuu suuremmaksi osaksi aikanaan sairastetuista sukupuolitaudeista ja epäterveellisistä elintavoista. Vastatkaapa vielä, miksi ei kukaan korkeasti koulutettu ja sisäisesti rikkaan elämän omaava ota sijaislapsia. Naiseudesta ja äitiydestähän siinä on kyse. toisten lapsilla pönkitetään omaa egoa ja omia unelmia. Ahneudella on karvainen loppu -)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu