Miksi osa lapsettomista vanhemmista haluaa "omia" lapsen itselleen? Osa haaveilee adoptiosta. Lapsettomuushan johtuu suuremmaksi osaksi aikanaan sairastetuista sukupuolitaudeista ja epäterveellisistä elintavoista. Vastatkaapa vielä, miksi ei kukaan korkeasti koulutettu ja sisäisesti rikkaan elämän omaava ota sijaislapsia. Naiseudesta ja äitiydestähän siinä on kyse. toisten lapsilla pönkitetään omaa egoa ja omia unelmia. Ahneudella on karvainen loppu -)
Näinpä
Ex-sikainen
13686
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mallivanhempi.
monessa tapauksessa on.
kun lapset siinä samalla saavat hyvät huolehtivat vanhemmatsijais. Tällaisia pitäisi olla lisää.
Ai niinkö. Minulla on korkein mahdollinen Suomessa saatava koulutus, omistusasunto, useampia biolapsia ja työ jossa viihdyn mainiosti. Kuitenkin mietin sijaisvanhemmaksi ryhtymistä. Ja miksikö? Koska toivon vielä voivani elää pikkulapsiperheen elämää. Voisimme myös hankkia vielä biologisen iltatähden, mutta miksi sen tekisin kun maailmassa on valmiina lapsia vailla turvallista kotia.
paljon itsestäsi. Ulkoinen menestyksesi on jättänyt sisäisen itsesi huomiotta. Et pysty tyylikkäästi hyväksymään keski-ikää ja seuraavaa vanhuutta, vaan pyrit väistämään väistämättömän haluamalla ympärillesi jälleen pikkulapsiperheen. Hanki se iltatähti, jos vielä nalli palaa, vanhan äidin keho rupsahtaa helposti kuitenkin, eikä palaudu ennalleen. Tai keskity työhösi tai vapaaehtoistyöhön, on paljon yksinäisiä unohdettuja vanhuksiakin laitoksissa, joita voit ilahduttaa. Koeta sisäistää se, että hyvää voi tehdä tekemättä pahaa ja hyväksy itsesi osana ajan kulkua. Ympäristösikin voi siten paremmin.
Äidit haluavat hoitaa lapsensa itse.
äiti ei pysty huolehtimaan lapsistaan?
Siinä kun ei pelkkä halu aina riitä.
Sijaisvanhempia ei tarvittaisi jos lapsia ei huostaanotettaisi.
Meneepä älyttömäksi tämäkin saivartelu. Tottahan kaikki ymmärtävät, että jokainen äiti haluaisi ITSE hoitaa lapsensa, vaan ei aina siihen pysty. Siksi juuri sijaisvanhemmuus on yksi vaihtoehto ja aina väliaikaiseksi tarkoitettu vaihtoehto. Jokaisella äidillä on oikeus kuntoutua terveeksi ja pystyväksi ITSE lapsensa hoitamaan, siitä vaan!
äidit siis hoitaa lapsensa mutta siihen kun ei kaikesta huolimatta moni kykene ja syitä on monia..
On siis kiva sinun ja monen muun tietää että hyviä halukkaita, uhrautuvia sisjisäideiksi eli sijaisperheeksi aikovia on vielä olemassa. Olisit onnellinen että kun oma pinna palaa loppuun niin on joku haluksa joka ottaa yli. Ei lapsi ole esine vaan ihminen ja lapsistakin kasvaa aikuisia eikä lapsiakaan omisteta vaikka monesta bioäidistä asia tällaiselta kuulostaakin.
Kyllä muuten varmasti sen hankkisitte,tuohon en usko,että mielummin vieraan lapsen ottaisitte,koska on tarkoitus,että sijaislapsi palautuu kotiinsa,kun huostan kriteerit eivät täyty.
Luna ystäväiseni keski-ikäinen tai jo vanhempikin rouva?
lapsettomuuden hoitoa,koska adoptiolapsia ei ole.Ette te mitään hyväntekijöitä ole kaukana siitä,.
keski-ikäinen. En ole rouvakaan...
Kaikilla ei ole tarvetta OMISTAA, koska ei lasta voikaan omistaa niinkuin jotakin tavaraa! Siksi sijaisvanhemmiksi ryhtyy ihmisiä, jotka haluavat antaa hoivaa ja huolenpitoa ihan omistamatta!! Eli ei ole kaikilla pakko saada lasta IKIOMAKSI. Ei siis tarvetta hommata biologisia tai adoptoida. Miks sitä on niin vaikee uskoa?? Onko kaikki mitä en ITSE tunne tai ajattele mahdotonta toisen kohdalla? Oliskohan aikuistumisen paikka ajattelutavassa? Vähän laajentaa ajatuksiaan ja nähdä muuta maailmaa..
Omatkin lapset ovat oikeestaan vain lainassa! Ne kasvaa aikuisiks ja ainakin toivon itse et olisin osannut niille hyvät matkaeväät antaa. Siis lainassa vain lapsuusiän ajan, biologisetkin. Äitinä silti pysyn heille alusta loppuun, koska heidät hoidan ja aikuisenakin rakastan enemmän kun mitään maan kamaralla.