Miten vahvat todisteet tarvitaan, että saa väärän todistuksen tehneen todistajan käpälälautaan?
Riittääkö kaksi todistajaa joitain kirjallisia näyttöjä?
Riittääkö kaksi todistajaa joitain kirjallisia näyttöjä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kahdella todistajalla et selviä ja kirjallisten todisteiden tulee olla niin pätevät että ne kumoavat todistajan sanan tai todistajan tulee itse myöntää syyllistyneensä väärään valaan.
Vastaajalla näkyy sitten olevan ihan oma tunnusmerkistö?
Kyseessä on rikosnimikkeeltään perätön lausuma tuomioistuimessa.
Kyllä tässä tuomitsemiseen riittää RL 15:1:n tunnusmerkistön täyttyminen, oikeudenvastaisuus ja syyllisyys. Eli ihan normaalit edellytykset.
Tunnusmerkistön mukaan riittää, että (tässä tapauksessa) --todistaja -- valan tai vakuutuksen nojalla -- antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan--.
Näytön vapaan arvioinnin perusteella riittää sellainen näyttö, jonka tuomioistuin katsoo riittäväksi näytöksi rangaistavasta teosta. Tämän tuomioistuin arvioi in casu, eli tapauksittain. Esim näiden mainitsemiesi todistajien osalta riippuu arviointi siitä, miten uskottavina t-istuin ko todistajia pitää jne. Kuten sanoin, tapauksittain. Esim "todistajan tulee itse myöntää syyllistyneensä väärään valaan" ei pidä paikkansa ja on aivan tuulesta temmattu väite...
kaksi todistajaa ja lisäksi asiaa tukevaa indisionäyttöä,... ihmettelen ellei tuomio tule väärästä valasta.
Siitä vaan poliisille esittämään todennäköisen rikoksen tapahtuneen.