Jopas osui !

Näkyi osuvan arkaan aiheeseen täällä aiemmin ollut kirjoitus sisäpiiriläisten lähes häiriköinnistä täällä?

Olen sivusta usein seurannut ko sivuston toiminta ja ihmetellyt juuri tuota siskosein, haliruttaa ja muuta ällöä. Varmasti ko henkilöiden mielestä kovin lämminhenkistä ja kivaa, mutta sellaiselle joka asiaa ei ole sisäistänyt, todella äklöä seurattavaa. Ihan kuin siellä olisi vain kiimaisia lesboja tai sukurutsaa harrastavia oikeita siskoja?

Samoin se että uudet tulokkaat eivät pääse esiin, ts eivät tunne oloaan tervetulleeksi, pitää varmasti paikkansa, koska määrätyt nimimerkit ovat koko ajan esillä. Miksi ne "vain Hänelle" toiminnot on kehitelty, jos ihmiset eivät niitä osaa käyttää vaan kahdenkeskiseen keskusteluunsa valtaavat koko foorumin?

Luulin että 40 ja 50 ero olisi 50 :n hyväksi ajatellen tuon ikäisten ihmisten jo olevan kyllin fiksuja ja korrekteja, mutta taitaa olla toisinpäin, vaikka 40 :lla onkin enemmän ns alapää-juttuja.

Eli "patakattilaa soimaa" ja "se älähtää johon kalikka kalahtaa".........

Eläkää ja antakaa toistenkin elää ja te koko ajan äänessä olijat, menkää joskus sinne privaan jos teillä on NIIN paljon sitä asiaa ja antakaa hiljaisemmillekin suunvuoro. Jos elämässänne ei ole muuta straadia kuin täällä esiintyminen ja roolien veto, minun käy sääliksi teitä .
2303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eilen seurasin 10min. yleistä keskustelua ja
en voi muuta kuin ihmetellä aikuisten juttuja.
Juuri sitä hali, pusu, moiiiiii, ällöä.
Naiset tyrkyttää itseään minkä ehtii, niin teennäistä kuin olla ja voi.
Enpä usko, että kukaan täysjärkinen haluaa mukaan moisiin keskusteluihin.
Ihmetyttää myös, miksi aina samat nimimerkit
siellä roikkuvat...kaivattaisiin jo uutta ja vähän
sivistyneenpää ja aikuisempaa porukkaa keskustelemaan aiheista, eikä vain ainaista lässytystä.

Äänestä

kyllä sinne molempiin voi hyvin mennä sekä 40 ja 50 joskus juttelijat ei noteeraa niin helposti joskus kyllä ja siellähän on aina uusia nikkejä että turhaan valitat . Muutama ikävä ihminen tietty mahtuu kaikkiin chattihuoneisiin riitelemään mutta niistä viis suurinosa on asiallisia ja kunnollisia ja huumorintajuisia .
Kaikille on tilaa .
Mutta käyttäytyminen asiallisesti on tärkeää ei pidä loukata toisia . jos joku ärsyttää voi sitä mennä muualle jos ei jaksa katsella hyvä konsti on ettei vain piittaa niin ei se toinen viitsi jatkaa mitään yksinään nimittelyjä .
Kaikki on tervetulleita puhumaan ja viettämään aikaansa kuka mistäkin syystä .
Olkaa vain iloisia ja onnellisia kaikki kun on tää mahdollisuus ilmaiseksi chjattailla täällä ja valinnanvaraa huoneissa on jos kuinka paljon.
No tietenkin voi käydä ihan muissa chateissa jos ei suomi 24 tunnu omalle mahdollisuuksia on tuhansia .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivusta katsellen kirjoitti:

Näkyi osuvan arkaan aiheeseen täällä aiemmin ollut kirjoitus sisäpiiriläisten lähes häiriköinnistä täällä?

Olen sivusta usein seurannut ko sivuston toiminta ja ihmetellyt juuri tuota siskosein, haliruttaa ja muuta ällöä. Varmasti ko henkilöiden mielestä kovin lämminhenkistä ja kivaa, mutta sellaiselle joka asiaa ei ole sisäistänyt, todella äklöä seurattavaa. Ihan kuin siellä olisi vain kiimaisia lesboja tai sukurutsaa harrastavia oikeita siskoja?

Samoin se että uudet tulokkaat eivät pääse esiin, ts eivät tunne oloaan tervetulleeksi, pitää varmasti paikkansa, koska määrätyt nimimerkit ovat koko ajan esillä. Miksi ne "vain Hänelle" toiminnot on kehitelty, jos ihmiset eivät niitä osaa käyttää vaan kahdenkeskiseen keskusteluunsa valtaavat koko foorumin?

Luulin että 40 ja 50 ero olisi 50 :n hyväksi ajatellen tuon ikäisten ihmisten jo olevan kyllin fiksuja ja korrekteja, mutta taitaa olla toisinpäin, vaikka 40 :lla onkin enemmän ns alapää-juttuja.

Eli "patakattilaa soimaa" ja "se älähtää johon kalikka kalahtaa".........

Eläkää ja antakaa toistenkin elää ja te koko ajan äänessä olijat, menkää joskus sinne privaan jos teillä on NIIN paljon sitä asiaa ja antakaa hiljaisemmillekin suunvuoro. Jos elämässänne ei ole muuta straadia kuin täällä esiintyminen ja roolien veto, minun käy sääliksi teitä .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu