Murrosikähelvetti

Mitä kaikkea voikaan pistää murrosiän piikkiin? Ovien paukuttelun, murjotuksen, pikkusiskon kiusaamisen ja hänelle nalkuttamisen, vastauksena kaikkeen: "turpa kii" "lähe menee" ja yleisempi repliikki kotona tilanteessa kuin tilanteessa "hiljaa". Minä olen yh äiti ja omistan tällaisen 14 vuotiaan pojan, jonka kanssa ei enää ole mitään yhteistä ja hermot on jo menneet ajat sitten. Nyt en halua kuulla mitään neuvoja tyyliin: kerro hänelle.., puhu rauhallisesti.., kaikki keinot on yritetty ja nyt olen kohta jo niin masentunut, että en toivo muuta kuin että se kaunis päivä tulisi, jolloin hän muuttaa pois. Minä en ole niitä äitejä jotkaa ramppaa kapakoissa. Käyn päivätöissä ja olen kuitenkin aika paljon kotosalla lasten käytettävissä. Onko tällaista muilla? Pitääkö vaan lähteä kotoota evakkoon, kun en enää kohta muutakaan keksi?!?
459042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Mulla on (kohta) 13v poika joka tekee ihan samaa "turpa kii" ja muuta sellasta. Tilannetta pahentaa, että pikkuveli 7v on nykyään ihan samanlainen, ellei pahempikin. Ääni on käheä karjumisesta. Pikkuvesseli piti kääriä tänään huopaan, ettei se pystynyt hajoittamaan koko taloa raivopäissään, pojat kun otti yhteen rajusti. Koskakohan ne tappaa toisensa, ja tämä ei ole provo vaan ihan oikea pelko. Muutetaanko yhdessä evakkoon. Kyselin jo yhdeltä kaverilta majapaikkaa.

Äänestä
  • Kyllä tekisikin hyvää päästä yhdessä purkamaan tuntojaan samassa lirissä olevien vanhempien kanssa!! Muutetaan vaan yhdessä evakkoon ja luulen että saadaan monta muutakin vanhempaa mukaan :)

    Äänestä

sä oot ihan saleen sellanen vitun lässyttäjä ja valittaja jonka seurassa meinaa tukehtuu... ottaisit sinäkin muija beroccaa! tai mee sit vaik ihan oikeesti sinne kapakkaan joku päivä ja vedä perseet.

Äänestä
  • Sinä taidat olla myös murrosikäinen!! Kuule berocat on vedetty ja vaikka sun mitä. Toivon jokaiselle noin käyttäytyvälle murrosikäiselle vähintään yhtä huonosti käyttäytyviä lapsia sitten aikanaan. Voi kun osaisitte ajatella miltä mahtaa vanhemmista tuntua tollanen negatiivisuus päivästä toiseen!! Kaiken muun murheen lisäksi! Minullakin on vielä omatkin vanhemmat huonossa kunnossa. Kyllä oonki saanu kuulla olevani v....un sitä sun tätä, mutta ihminen minäkin olen.

    Äänestä

  • mä menenkin kapakkaan, kun sä olet siellä terrorisoimassa isäs luona!

    Äänestä

Kaksi vuotta sitten meillä alkoi vanhin oireilemaan murrosikäänsä, nuorempikin aloitti aika pian sen jälkeen. Murkut on tehneet vaikka mitä, mitä ei ikinä itselle ole tullut mieleenkään. Sossut ovat ottanet silmätikuiksi, ovat varmoja, että perheessä on jotain perusteellista vikaa, kun on tuollaisia lapsia. Eskarilainenkin, joka on ollut aina oikein tasapainoinen ja jolla ei oikeastaan ikinä ole ollut uhmaikää, huutaa nyt joka ainoa aamu. Minä olen ihan totaalisen loppu, en jaksa enää yhtään. En mitään.

Tekisi mieli nukkua, herätä ja todeta, että kaikki on ollutkin vain pahaa unta.

Voi kun olisikin.

Äänestä
  • Sinulla on kyllä kestämistä! Jonain päivänä tämä kuitenkin loppuu...olen kuullut, mutta sitä ennenkin pitäisi jaksaa elää..Yritän ainakin päästä menemään murrosikäisten vanhemmille järjestettyihin keskusteluiltoihin(alkaa syyskuussa Vantaalla).

    Äänestä

aika sossuun. Vaadi siellä pojalle sijoituspaikkaa.
Pidä puhelu auki niin että se kersa kuulee. Pahempaa on säikytellä, että nyt minä lähden tästä talosta pois, kuten se kuuluisa lankkumaalari. Mutta tee näin, jos se vaik säikähtää ja parantaa tapansa.
Lopeta myös kaikenlainen passaaminen, pyykkäämisestä lähtien, elä tuo ruokaa jne...

Äänestä
  • Tuon kun teen, niin seuraavaksi saa olla soittamassa kriisikeskukseen. En uskalla kokeilla tuota. Kerran olin soittamassa murrosikäisten vanhempien keskusteluillasta hänen kuunnellessa, niin siinä alkoi tulla v...a ennen kuin olin päässyt alkuunkaan ja hyvä kun on vielä kämppä pystyssä tämän episodin jäljiltä.

    Äänestä

  • Edellisessä oli asiaa, mekin lopetimme kaikenlaisen passaamisen. Ei ruokaa, ei pyykkäämistä (tehoaa yllättävän nopeasti). Poika palannut ruotuun mukavasti!

    Äänestä

kuulla, että muillakin vanhemmilla on samantapaisia ongelmia. Minä en ole osannut ratkaista, onko vika minun asenteessani, kun en hyväksy sitä, että 16v lapseni tulee toistuvasti klo 4-5 aikaan aamulla kotiin tai on yön poissa vaikka lupaa ei ole herunut. Tätä on kestänyt jo pitkälti toista vuotta eikä esikoisenkaan kanssa ollut ihan helppoa. On tullut mieleen, että pitäisi jättää koko paska, jos minä kerran olen syyllinen kaikkeen. Olen muidenkin todella herttaisten, kunnollisten äitien sanovan samaa, sellaista, mitä ei olisi muutama vuosi sitten voinut kuvitellakaan kuulevansa: että olisiko ollut parempi jättää tekemättä lapset. Se kuvaa sitä tuskaa, mitä vanhemmat tuntevat, kun lapset, joita on eniten maailmassa rakastettu, muuttuvat jatkuvasti kiusaaviksi hirviöiksi. Ei töissäkään saa muita kiusata, miksi sitten kotona. Vanhemmilla ei ole mitään suojelua murrosikäisiltä, minusta siitä asiasta pitäisi puhua enemmän. Lapset, joilla on laiminlyövät vanhemmat tarvitsevat eniten tukea, mutta pitäisi puhua myös kunnon vanhemmista, jotka eivät saa mitään apua mistään. Yhteiskunta on vienyt koululta sen auktoriteettiaseman, eikä miltään muultakaan taholta saa tukea kasvatustyössä, vaan kaikki työ pyritään nollaamaan ja kampittamaan mahdollistamalla nuorten epäasiallinen käytös.

Äänestä
  • Kyllä tosiaan apua on tosi hankalaa saada. Olen käynyt sossussa juttelemassa yritän mm. hakea miespuolista tukivanhempaa pojalleni ja jonottaa saa kuulemma vuoden päivät. Yksi vaihtoehto olis ollut perhekuntoutuskeskus muutaman kuukauden, mutta enhän minä sinne poikaa saa väkisin. Käsiraudoissa se olisi vietävä. Yh -äitinä tuntuu maailma kaatuvan päälle. Perheneuvolasta ei ole mitään hyötyä, kun tarvitsis apua itse tilanteihin. Kyllä minä teoriassa tiedän miten pitäisi kasvattaa lapsia, mutta näiden tilanteiden tullessa kohdalle mikään ei mene niin kuin kirjassa. Sattui kerran minulla olemaan miesystäväkin joskus käymässä, eipä ole enää... ymmärrän kyllä. En minäkään viihtyisi perheessä, jossa poika huutaa "mä tapan sut" kun pyydät häntä siivoamaan huoneensa.

    Äänestä

  • puhut kirjoitti:

    Kyllä tosiaan apua on tosi hankalaa saada. Olen käynyt sossussa juttelemassa yritän mm. hakea miespuolista tukivanhempaa pojalleni ja jonottaa saa kuulemma vuoden päivät. Yksi vaihtoehto olis ollut perhekuntoutuskeskus muutaman kuukauden, mutta enhän minä sinne poikaa saa väkisin. Käsiraudoissa se olisi vietävä. Yh -äitinä tuntuu maailma kaatuvan päälle. Perheneuvolasta ei ole mitään hyötyä, kun tarvitsis apua itse tilanteihin. Kyllä minä teoriassa tiedän miten pitäisi kasvattaa lapsia, mutta näiden tilanteiden tullessa kohdalle mikään ei mene niin kuin kirjassa. Sattui kerran minulla olemaan miesystäväkin joskus käymässä, eipä ole enää... ymmärrän kyllä. En minäkään viihtyisi perheessä, jossa poika huutaa "mä tapan sut" kun pyydät häntä siivoamaan huoneensa.

    Minulla 14 ja 16 v. pojat ja aika rankkaa on! Pisti tossa sun ed. kirjoituksessa silmään kun sanoit että et uskalla puhua/soittaa näihin instasseihin kun kundi alkaa raivoo ja kämppä hajoo... Siinä se tulikin; poikas raivoo ja uhkailee niin, että lopetat kaiken toiminnan mitä olet ajatellut. Se on varsin hyvä keino hallita sinua. MUTTA tulee ne rajat ton ikäisille kolleillekin. Nimittäin jos tollai raivoo niin sinäpä soitat poliisit!!! Taitaa kundi olla peloissaan jo kriisipuh. soittamisesta, mutta mites suu pannaan kun uhkaat poliisilla. Älä jumaliste anna pojan riehua SINUNKIN kodissasi. Sun on vaan kertakaikkiaan tehtävä ne asiat joita haluat pelkäämättä omaa lasta. Älä piipitä siellä vaan rupee puhuu sille TOSI kärkkääseen äänensävyyn ja älä vaan uhkaile vaan toimi myös. Jaksamista sulle ja hengessä ollaan mukana.

    Äänestä

murrosikäisen vanhemmille on tärkeintä selvitä hengissä. paikallaan. vaikka itkien.

hei, ne on pyrkimässä erilleen. ja mitä enempi ne rakastaa, sen kovempaa ne potkii irti päästäkseen.

eihän se lohduta, kun on saanut paskaa suun ja silmät täyteen, mutta sen verran eri kasvatustilaisuuksissa ja koulututksissa ravanneena olen oppinut ymmärtämään, että kaikki se mikä kotona silmille tulee ja vanhempana kestetään (vaikka kiroillen) auttaa lasta läpäisemään murrosiän kunnialla.

paetaan vaikka jollekin murkkuvanhempien evakkoleirille viikonlopuksi (jospa olisikin sellaisia), mutta palataan vahvempina takasin eikä hylätä sitä lasta.

millainen hän muuten on kodin ulkopuolella? entä koulumenestys? opejen mielipide? joskus sitä ihan hämmästyy kuinka vieraat kehuvat hyvästä käytöksestä juuri sitä kotihirviötä.

Äänestä
  • Mutta mitä minä teen sille 7 vuotiaallekkin kun se matkii isoveljeään ja luulee, että tämä on nyt sitä oikeata "isojen äijien" juttua. Se rassukka kun voi mitenkään tajuta tätä koko kuviota. Tätä kestää nyt siis yli 10 vuotta ?!?!?
    Katselin juuri eilen vanhaa videon pätkää ja muistelin miten rauhallinen se pikkusälli oli n. 2 vuotta sitten. Ei uskoisi samaksi!
    Että nyt mulla on (kohta) 13 vuotias ja 7 vuotias murkkuikäinen!

    Äänestä

  • Joo, siinäpä se, muut kehuu hyväkäytöksiseksi pojaksi. Mutta koulumenestys on vähän keskimääräistä huonompi.

    Äänestä

  • alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    Joo, siinäpä se, muut kehuu hyväkäytöksiseksi pojaksi. Mutta koulumenestys on vähän keskimääräistä huonompi.

    Joku joskus sanoi minulle, että silloin on kasvatus mennyt perille, jos poika osaa käyttäytyä ihmisten ilmoilla kunnolla. Eli kotona raivotkoon pahaa oloaan, kunhan ei kaduilla mummoja potki.

    Äänestä

  • Äiti 4:lle kirjoitti:

    Joku joskus sanoi minulle, että silloin on kasvatus mennyt perille, jos poika osaa käyttäytyä ihmisten ilmoilla kunnolla. Eli kotona raivotkoon pahaa oloaan, kunhan ei kaduilla mummoja potki.

    Kiitos, sinun viestisi tuo valon pilkahduksen tähän ajoittain hyvin pimeään tunneliin :)

    Äänestä

  • alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    Kiitos, sinun viestisi tuo valon pilkahduksen tähän ajoittain hyvin pimeään tunneliin :)

    Heippa, usko pois tuo vaihe menee onneksi ohi :)
    Mulla oli kanssa tosi paha murkku ikä ja tapeltiin joka ikinen ilta vanhempien kanssa. Nyt meillä on ihanat välit ja nyt muistellaan välillä nauraen miten ihana riiviö olin silloin :)

    Eikun tsemppiä sulle! Tunnelin päässä on valoa :)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    tuolla sanoin, että lopeta passaaminen, se tehoaa kaikista nopeiten. Istutat sen kersan pöydän ääreen ja sanot, että nyt se on loppu. Tämä on sun kotisi, mutta täällä elät mun säänöjen mukaan, ja teet niinkuin minä käsken, kunnes olet 18v. Sitten muutat pois. Älä anna sen vikistä mitään vastaan, älä anna sen puhua yhtään mitään. Ja kuten tuo yks tuolla ehdotti, sanot, että soitat poliisin jos se homma ei lopu.
    Mulla on vissiin hyvä tuuri murkun kanssa, vaikka yh olenkin, meillä on suurin riita tullut liian kalliista lippiksestä.
    Olen kyllä välillä aina sanonut, että niinkauan kuin olet alle 18v, teet niinkuin minä sanon.
    Kiva poika se on, ei mikään tossukka vaikka tiukkismutsi olenkin.

    Äänestä

  • Äiti 4:lle kirjoitti:

    Joku joskus sanoi minulle, että silloin on kasvatus mennyt perille, jos poika osaa käyttäytyä ihmisten ilmoilla kunnolla. Eli kotona raivotkoon pahaa oloaan, kunhan ei kaduilla mummoja potki.

    Meillä on murkkutytöllä loistava koulumenestys ja käyttäytyy erinomaisesti (häpeää muidenkin puolesta, jotka eivät osaa käyttäytyä) kodin ulkopuolella. Kotona on kuin tuli ja leimaus ja varsinkin äiti on paskapää idiootti, samoin sisaruset, isä näyttää pääsevän vähän helpommalla.

    Olenkin ajatellut, että huuto "Mä vihaan sua", pitäis vaan kääntää mielessään "Mä rakastan sua", niin jaksaa paremmin.

    Äänestä

  • alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    Joo, siinäpä se, muut kehuu hyväkäytöksiseksi pojaksi. Mutta koulumenestys on vähän keskimääräistä huonompi.

    Joo, meillä nuorempi 7 v käyttäytyy hyvin muualla. Vanhempi käyttätyi aikoinaan kotona hyvin, mutta raivosi muualla esim. koulussa (1-3 lk).
    Se vasta hankalaa olikin.
    Kun opettajalle ei voinut sanoa muuta kuin; "juu ollaan varmasti puhuttu kotona" ja "pitääkö tulla kouluun vahtimaan". Ne ei yksinkertaisesti mahtanut yhtään mitään. Eikä mekään voitu istua vieressä vahtimassa.
    Jälkitunnit yms. ei vaikuttanut yhtään mitään, ei pisaraakaan! Sälli ei välittänyt niistä, istui aikansa ja se siitä.

    Äänestä

  • Äiti 4:lle kirjoitti:

    Joku joskus sanoi minulle, että silloin on kasvatus mennyt perille, jos poika osaa käyttäytyä ihmisten ilmoilla kunnolla. Eli kotona raivotkoon pahaa oloaan, kunhan ei kaduilla mummoja potki.

    Itselläni tuo ajatus ollut apuna..
    Tai sillä ainakin lohduttaudun.
    Poikani vasta 12 mutta oireet murrosiästä jo tulleet,oli jo 1-3lk ongelmia mistä kuitenkin selvittiin opettajien kanssa yhteistyöllä,kävimme perheneuvolassa,jossa kuten jo joku kirjoittikin,apu on huonoa.itse sain siellä kuulla vaan olevani yh ja siinä kaikki apu.
    Neuvoja sieltä pitäisi saada ja tietoa.
    lapsen keskusteluista psyk. kanssa en sanut tietoja,tietenkään sen ei olisi kaikkea tarvinnut kertoa,mutta en saanut tietää edes oliko lapsi kertonut onko hänellä huono olo..
    olen kyllä jo lapseni oppinut tuntemaan että tiedän kun hänellä on paha olla niin ärstyyttää minua tahallaan kun tietää mitä pitää tehdä saadakseen minut suuttumaan,niin voi sitten purkaa pahan olonsa minulle raivoamalla siitä suuttumisesta.
    Lapsi ilmeisesti ajattelee että äidille on niin helppo raivota,kyllä se silti minua rakastaa,mutta jos saman teen kaverille niin se ei enöö haluakkaan olla kaverini..
    jaksamista kaikille,on muutkin vanhemmat tästä vuosituhannet selvinneet, miksi me muita honompia olisimme =)
    ja olisi tosiaan kiva tietää minkä perheneuvola antaa ydinperheen lasten ongelmien syyksi jos siellä käy kun meillä oli vain minun yh tilanne syynä.kertokaa..

    Äänestä

  • täällä (edelleen) kirjoitti:

    Joo, meillä nuorempi 7 v käyttäytyy hyvin muualla. Vanhempi käyttätyi aikoinaan kotona hyvin, mutta raivosi muualla esim. koulussa (1-3 lk).
    Se vasta hankalaa olikin.
    Kun opettajalle ei voinut sanoa muuta kuin; "juu ollaan varmasti puhuttu kotona" ja "pitääkö tulla kouluun vahtimaan". Ne ei yksinkertaisesti mahtanut yhtään mitään. Eikä mekään voitu istua vieressä vahtimassa.
    Jälkitunnit yms. ei vaikuttanut yhtään mitään, ei pisaraakaan! Sälli ei välittänyt niistä, istui aikansa ja se siitä.

    tässä osoitteessa mielenkiintoinen artikkeli murkkuikäisten vanhemmille....www.ratkes.fi/jutut/artikkeli_16.shtml
    artikkelin nimi " Hänelle koti tuntuu merkitsevän jonkinlaista hotellia"

    Äänestä

  • meilläkin huudetaan kirjoitti:

    tässä osoitteessa mielenkiintoinen artikkeli murkkuikäisten vanhemmille....www.ratkes.fi/jutut/artikkeli_16.shtml
    artikkelin nimi " Hänelle koti tuntuu merkitsevän jonkinlaista hotellia"

    ..ei siis ole kommenttini juuri tähän keksusteluun vaan murkkuikäisten vanhemmille kaiken kaikkiaan..

    Äänestä

  • Tiina kirjoitti:

    Meillä on murkkutytöllä loistava koulumenestys ja käyttäytyy erinomaisesti (häpeää muidenkin puolesta, jotka eivät osaa käyttäytyä) kodin ulkopuolella. Kotona on kuin tuli ja leimaus ja varsinkin äiti on paskapää idiootti, samoin sisaruset, isä näyttää pääsevän vähän helpommalla.

    Olenkin ajatellut, että huuto "Mä vihaan sua", pitäis vaan kääntää mielessään "Mä rakastan sua", niin jaksaa paremmin.

    Oon nyt 26-vuotias nuori nainen. Henkinen murrosikäni tuli tytölle suhteellisen myöhään, vasta ysiluokalla, mutta sitäkin rajumpana. Huono käytökseni kuitenkin rajoittui melkein pelkästään kouluun, lintsasin, haukuin opettajia ja puuhasin muutenkin kaikkea tyhmää. Äitini sai tietää tästä kaikesta vasta kun koulusta soitettiin ja oli ymmärrettävästi kauhistunut, sanoi että kuulosti siltä kuin opettaja olisi puhunut aivan eri ihmisestä. Kun tilanne jatkui ja jatkui sanoi minulle että etkö voisi muualla käyttäytyä kunnolla ja täällä kotona saisit raivota niin paljon kuin haluat. Kapinavaiheeni meni ohi lukioikäisenä, joten ihan täysin en ehtinyt koulu-uraani tuhota, vaikka lukioon pääsinkin vasta varapaikalta. Nyt olen yliopistosta valmistunut ja elämä kaikin puolin mallillaan.

    Äänestä

Saatana te ootte tyhmiä! Tollasta just käy kun pitää lapsia tehdä mutta sitten hyvillä mielin jättäydytään yksinhuoltajiks. Tampiot! Jos vaikka miettisitte vähän ennen kuin meette tekemään kersan jonkun äijän kanssa, joka sitten lähtee luikkimaan tai ei teitä lopulta miellytäkään, niin eipä tollastakaan kävis.

Aikaisemmin evoluutio ohjas ihmisiä siihen suuntaan että parhaiten vanhemmiks kelpaavat siihen sitten "ajautuivat", muut kuoli lapsettomina. Olis kyllä syytä nykyäänkin sellaseen trendiin, mutta vittu kun te pässit, vanhemmiks kelpaamattomat, sitoutumiskammoiset, sinkkumieliset ja ihme vehtaajat menette jollekin prätkä-äijälle tai narkkarille kersoja vääntämään niin tässä on tulos.

Perse, turha valittaa kun maito on maassa ja paska housussa. Sitä niittää mitä kylvää ja niin poispäin.

Ps. Hajotkaa elämään.

Äänestä
  • tyhmästä prätkäjätkästä vai? Onko äiti neiti vai?
    Miks ottaa otsalohkoon, oi miksi?

    Äänestä

  • tänne tullut? kirjoitti:

    tyhmästä prätkäjätkästä vai? Onko äiti neiti vai?
    Miks ottaa otsalohkoon, oi miksi?

    Siksi ottaa päähän, kun tulette tänne valittamaan kaikkea paskaa vaikka olette itse aiheuttaneet tilanteenne. Vituttaa ihmisten kyvyttömyys nähdä syyn ja seurauksen suhde, ns. kausaliteetit. Esimerkki tyypillisen tampion ajatuksista: Haluan lapsen -> teen lapsen (yleensä miettimättä kenen kanssa ja muutenkin ajattelematta loppuun) -> hankin siis miehen -> lapsi on nyt olemassa, mies ei kuitenkaan innosta -> alan yksinhuoltajaksi -> miksi lapsellani on ongelmia?

    Pitää olla saakelin avuton vuohi, ettei tajua ajatella nokkaansa pitemmälle...

    Äänestä

  • On nuita ongelmia vaikka ei ole yh.äitikään!!!

    Äänestä

  • Vitun tyhmät kirjoitti:

    Annapa vinkki, mitä minun pitäisi tehdä, kun olen itse aiheuttanut yksinhuoltajuuteni sillä, että rakas mieheni sairastui yllättäen syöpään ja kuoli nuorena ja minä jäin sanojesi mukaan tällä tavoin itseaiheutetusti yhteisten lastemme kanssa yksinhuoltajaksi enkä nyt tahdo millään jaksaa, kun itsellekin tullut monenlaista sairautta? Pää on onneksi vielä ns. "terveiden kirjoissa".

    Olisi erittäin kiitollinen vinkistäsi tai vinkeistäsi.

    Äänestä

  • vinkki... kirjoitti:

    Kun lasteni isä rupesi juomaan runsaasti! Ilman näkyvää syytä ja olosuhteet silloin hyvin! keskusteltu on aina. Älä syyllistä heitä vanhempia jotka hankkivat lapsia kun asiat olivat silloin hyvin ja tavoitteemme selvillä! Me emme ole mitkään tulevaisuuden ennustajia! Meillä oli siihen aikaan selviä tavoitteita lapsiemme eteen!
    Sitä samaa jankuttaa voimakastahtoinen murrosikäinen lapseni miksi synnytin hänet!
    Siihen aikaan minulla ja miehelläni pyyhki hyvin ja rakastimme kovasti.
    Nyt sanon että elämä on arvoituksellista! Älä tuomitse meitä!

    Äänestä

  • Vitun tyhmät kirjoitti:

    Siksi ottaa päähän, kun tulette tänne valittamaan kaikkea paskaa vaikka olette itse aiheuttaneet tilanteenne. Vituttaa ihmisten kyvyttömyys nähdä syyn ja seurauksen suhde, ns. kausaliteetit. Esimerkki tyypillisen tampion ajatuksista: Haluan lapsen -> teen lapsen (yleensä miettimättä kenen kanssa ja muutenkin ajattelematta loppuun) -> hankin siis miehen -> lapsi on nyt olemassa, mies ei kuitenkaan innosta -> alan yksinhuoltajaksi -> miksi lapsellani on ongelmia?

    Pitää olla saakelin avuton vuohi, ettei tajua ajatella nokkaansa pitemmälle...

    tuon pitkälle (kymmenien vuosien päähän) ajattelun,niin eiköhän kannattaisi alkaa ennustajaksi ja kertoa kaikille milloin kenenkin kannattaa tehdä lapsi ja kenen kanssa?!
    ja muista itse lisääntyä paljon,ettei sinun kaltaisesi ei-koskaan-valittajat loppuisi tästä maailmasta!!

    Äänestä

  • Vitun tyhmät kirjoitti:

    Siksi ottaa päähän, kun tulette tänne valittamaan kaikkea paskaa vaikka olette itse aiheuttaneet tilanteenne. Vituttaa ihmisten kyvyttömyys nähdä syyn ja seurauksen suhde, ns. kausaliteetit. Esimerkki tyypillisen tampion ajatuksista: Haluan lapsen -> teen lapsen (yleensä miettimättä kenen kanssa ja muutenkin ajattelematta loppuun) -> hankin siis miehen -> lapsi on nyt olemassa, mies ei kuitenkaan innosta -> alan yksinhuoltajaksi -> miksi lapsellani on ongelmia?

    Pitää olla saakelin avuton vuohi, ettei tajua ajatella nokkaansa pitemmälle...

    hakemaan apua tuohon järjettömään vihaasi, ennenkuin teet jollekin jotakin. Tuommoinen viha ja uho ei ole tervettä.
    Ja äidistä ja isästä se sinäkin olet alkusi sanut, ei sua ole hankittu valintaladon pakastealtaasta.
    Hoidata tuo vihasi.

    Äänestä

  • Kukas helvetti sä luulet olevas, kun tolla lailla haukut muita ja arvostelet?

    Toisaalta olen kanssasi jossain määrin samaa mieltä, mutta tollainen vitunmoinen valittaja-homo pistää vihaksi. Kuten tuolta käy ilmi, he eivät eronneet vaan mies kuoli. Oletko tämän toisen osapuolen aikaisen kuoleman unohtanut kokonaan kun suuressa viisaudessas väänsit tuollaisen läjän verbaalista paskaa?

    Äänestä

  • okoookokokook kirjoitti:

    Kukas helvetti sä luulet olevas, kun tolla lailla haukut muita ja arvostelet?

    Toisaalta olen kanssasi jossain määrin samaa mieltä, mutta tollainen vitunmoinen valittaja-homo pistää vihaksi. Kuten tuolta käy ilmi, he eivät eronneet vaan mies kuoli. Oletko tämän toisen osapuolen aikaisen kuoleman unohtanut kokonaan kun suuressa viisaudessas väänsit tuollaisen läjän verbaalista paskaa?

    ovat nyt ottaneet tämän ihan hyvän aiheen käsittelyn haltuunsa. Toivotan jaksamista aloittajalle.

    Äänestä

  • ikuisesti murrosikäiset kirjoitti:

    ovat nyt ottaneet tämän ihan hyvän aiheen käsittelyn haltuunsa. Toivotan jaksamista aloittajalle.

    Kiitos kaikille vastaajille tähän mennessä ja olihan hyvä, että joku sai näköjään purkaa myös agressioitaan täällä. Meitä on moneen junaan niin aikuisissa kuin murrosikäisissäkin. Jokatapauksessa tuli voimia rutkasti kun tiedän, etten ole yksin näitten ongelmien kanssa :)

    Äänestä

Hei,

Ehkä neuvoni tyhmä mutta, jos saisit pojan innostumaan jostain harrastuksista,
niin se valtava agressio mikä sisällä jyllää ehkä purkautuisi fyysiseen rasitukseen.

Lisäksi, kun paine nousee kotona, lähde käymään ruokakaupassa, se on hyvä ajoitus, juuri se hetki.

Voimalla tätä ei ratkaista, eikä huudolla vaikka sitäkin voi yrittää, ei tehonnut 13 v kohdalla.

En usko sosiaalihyssytyksiin, ei kukaan terapialla voi auttaa, todennäköisesti menee itselläkin hermot siinä sössötyksessä.

Itselle harrastus jotta pääset pakenemaan kotoan,
jätä kiukkuinen lapsi yksin, turha paapoa.

Yksi vihje, jos ei saa järkeä päähän niin seuraava yrittäjä on viranomainen muista se,
älä ole liian kiltti, sinä tai poliisi ja oikeus.

Äänestä
  • Minulla on samoja ongelmia edelleen 17v tyttäreni kanssa. Helvetti alkoi 7. luokalla ja loppua ei näy. Välillä on seesteistä ja kun kuvittelen että kaikki on hyvin, se alkaa taas. Olen vanhentunut varmaan 10v viime vuoden aikana. Unettomia öitä ja voimattomuutta. Meillä tytär syyttää minua erosta joka tapahtui jo 6 v sitten. Minä halusin eron ja hän ei sulata sitä edelleenkään. Asun uudessa liitossa miehen kanssa joka ei ole kohdellut tytärtä koskaan väärin, päivnvastoin ja siitä huolimatta tytär on katkera minulle. 7v pikkuvelikin alkaa käyttäytymään kuin murkku kun katselee tyttären "kohtauksia".

    Olen antanut anteeksi niin monta kertaa, yrittänyt uudelleen luoda luottamusta jne. mutta ei, mikään ei ole pysyvästi muuttunut.Nuori on öitä pois ilmoittamatta tai ilmoittaa että jää poikakaverille yöksi kun kotona on niin paskaa ja haluaa muuttaa pois. "Paskaa" on se kun vaadin ettei asu kuin hotellissa. En ole hänen hlökohtainen piika joka työpäivän jlk. tulee kotiin ja siivoaa sotkut koska tytär ei jaksa tehdä mitään, ei viitsi". Ei korjaa omia jälkiään, ei jaksa tehdä ruokaa jne. Rahaa pitäisi jaella mutta kotona ei mukamas tarvitse tehdä mitään. "Kaverien äidit siivoavat heidän huoneensa" . Olen tyranni kun en päästä poikaystävää yöksi meille arkipäivinä. (Hän on ollut useamman viikonlopun meillä yötä, asunut täyshoitolassa ja kiitokseksi olen saanut kommentteja "tää ruoka sais olla enemmän maustettu.." ja kun olen pyytänyt poikaystävää korjaamaan tupakantumpit pihaltamme astiaan, saanut vastaukseksi, "miksei teillä oo tuhkakuppia". (ehkä siksi ettei meillä kukaan polta eikä ystäväpiirissämme ole tupakanpolttajaa..

    Kotini on toiminut tyttären ja poikaystävän täyshoitolana viimeiset puoli vuotta. Ilmoitin etten enää jaksa ja tytär haluaa nyt muuttaa pois kun on niin kauhea äiti. Ja tiedättekö mitä? Minä olen valmis antamaan hänen muuttaa koska en yksinkertaisesti enää jaksa. Olen äiti mutta vaadin myös inhimillistä käytöstä. En ole loputtomiin kenenkään piika ja ammattiauttaja joka vain antaa mutta mitään ei saa.

    Ymmärrän hyvin teitä vanhemmat koska oma lapsi on koetellut ja koettelee. Mutta täytyy minun ajatella nuorempaa ja omaa terveyttäni, pää ei kestä enää näitä riitoja. Olen pitänyt lapsesta huolta ja antanut ymmärtää että vastuu on myös murkulla. Se että pitää kiinni lupauksista ja kunnioittaa jos itse haluaa saada kunnioitusta.

    Minne laitan lapsen joka haluaa muuttaa? Isä ei ole kiinnostunut joten jäljelle jää..? Kun en jaksa enää pakottaa enkä jankuttaa ja kaikki kyyneleet ovat jo käytetty.

    Äänestä

  • Myös väsynyt kirjoitti:

    Minulla on samoja ongelmia edelleen 17v tyttäreni kanssa. Helvetti alkoi 7. luokalla ja loppua ei näy. Välillä on seesteistä ja kun kuvittelen että kaikki on hyvin, se alkaa taas. Olen vanhentunut varmaan 10v viime vuoden aikana. Unettomia öitä ja voimattomuutta. Meillä tytär syyttää minua erosta joka tapahtui jo 6 v sitten. Minä halusin eron ja hän ei sulata sitä edelleenkään. Asun uudessa liitossa miehen kanssa joka ei ole kohdellut tytärtä koskaan väärin, päivnvastoin ja siitä huolimatta tytär on katkera minulle. 7v pikkuvelikin alkaa käyttäytymään kuin murkku kun katselee tyttären "kohtauksia".

    Olen antanut anteeksi niin monta kertaa, yrittänyt uudelleen luoda luottamusta jne. mutta ei, mikään ei ole pysyvästi muuttunut.Nuori on öitä pois ilmoittamatta tai ilmoittaa että jää poikakaverille yöksi kun kotona on niin paskaa ja haluaa muuttaa pois. "Paskaa" on se kun vaadin ettei asu kuin hotellissa. En ole hänen hlökohtainen piika joka työpäivän jlk. tulee kotiin ja siivoaa sotkut koska tytär ei jaksa tehdä mitään, ei viitsi". Ei korjaa omia jälkiään, ei jaksa tehdä ruokaa jne. Rahaa pitäisi jaella mutta kotona ei mukamas tarvitse tehdä mitään. "Kaverien äidit siivoavat heidän huoneensa" . Olen tyranni kun en päästä poikaystävää yöksi meille arkipäivinä. (Hän on ollut useamman viikonlopun meillä yötä, asunut täyshoitolassa ja kiitokseksi olen saanut kommentteja "tää ruoka sais olla enemmän maustettu.." ja kun olen pyytänyt poikaystävää korjaamaan tupakantumpit pihaltamme astiaan, saanut vastaukseksi, "miksei teillä oo tuhkakuppia". (ehkä siksi ettei meillä kukaan polta eikä ystäväpiirissämme ole tupakanpolttajaa..

    Kotini on toiminut tyttären ja poikaystävän täyshoitolana viimeiset puoli vuotta. Ilmoitin etten enää jaksa ja tytär haluaa nyt muuttaa pois kun on niin kauhea äiti. Ja tiedättekö mitä? Minä olen valmis antamaan hänen muuttaa koska en yksinkertaisesti enää jaksa. Olen äiti mutta vaadin myös inhimillistä käytöstä. En ole loputtomiin kenenkään piika ja ammattiauttaja joka vain antaa mutta mitään ei saa.

    Ymmärrän hyvin teitä vanhemmat koska oma lapsi on koetellut ja koettelee. Mutta täytyy minun ajatella nuorempaa ja omaa terveyttäni, pää ei kestä enää näitä riitoja. Olen pitänyt lapsesta huolta ja antanut ymmärtää että vastuu on myös murkulla. Se että pitää kiinni lupauksista ja kunnioittaa jos itse haluaa saada kunnioitusta.

    Minne laitan lapsen joka haluaa muuttaa? Isä ei ole kiinnostunut joten jäljelle jää..? Kun en jaksa enää pakottaa enkä jankuttaa ja kaikki kyyneleet ovat jo käytetty.

    lähes kaikissa puheenvuoroissa on äidin suuri hätä.
    eikö ole yhtäänn tapausta, jossa myös isän läsnäolo olisi tullut esiin ? Onko nämä ongelmat vain yksinhuoltajaäitien kontolla. Tunnistan kaiken, mitä tällä palstalla on kirjoitettu noista riivinrauta nuorista, joille on annettu (olosuhteiden pakosta) liiaksi periksi. Olen itse joutunut ottamaan kovat otteet: kusipäisyydelle ei yhtään periksi, viikkorahat pois tai niin, että listan mukaan ostamme, mutta ei rahaa käteen. Kotiintuloajat putoaa jokaisesta ryssimisestä 1-2h, ei yökylään, ei kavereita meille, mitään ei osteta, synttärilahjat yms. pois. kaikki yhteistyö minimiin. Kakara on saatava oorninkiin eli sen on uskottava, ettei älykääpiöhäirikko hallitse taloutta. Jos et voi näin tehdä, esim: pelkäät isokokoista tai muuten raivokasta lastasi, ota heti yhteys nuorisoasemaan, sossuun, kouluun, poliisiin. Kaikki nämä idioottinuoret joita on ihmeen paljon hallitsevat lähipiiriään juuri tällä mistäänpiittaamattomalla asenteella. Heti pois tollainen. Perustakaamme rinki josta saa apua.

    Äänestä

  • miksi... kirjoitti:

    Lohduttavaa lukea, että muillakin on samoja murheita. Turha on yksinhuoltajien syyllistää itseään siitä, miten teini käyttäytyy. Samaa niskurointia tapahtuu, vaikka on ns. molemmat huoltajat perheessä, ns. ydinperhe. AInahan äidit syyllistävät itsensä, kuten itsekin ensin, vikahan on siis minussa... Olen ottanut järeämmät aseet käyttöön. EI auta muu. Ehdotin jo 16-v. tytölle, että muuta pois kotoa, etsi oma asunto, työpaikka jne, jos tämä paikka (siis koti) on niin vammanen ja p.....stä, jossa ei ole sulle mitään. Miksi vielä odotat? EI kukaan ole pyytänyt jäämään. Tarjosin vielä käden alle, mihin voi luovuttaa avaimensa. Tähän oltiin tultu pitkän tien kautta, jossa oli juuri tätä samaa, ei mitään viitsitä tehdä, ei oman huoneensa eikä minkään muunkaan asian eteen. Rahaa olisi pitänyt vaan olla, vaikka vastineeksi ei mitään tehtäisi. Oma työ kyllä ollaan valmiita hinnoittelemaan. Sanoin, että kotityö on palkatonta työtä, myös minulle. Kotitöistäkään en maksa, jos ollaan tälle linjalle tultu, mitäpä näitä vammasia rahojakaan ottamaan vastaan, kun ei mikään muukaan käy. Päivätöistä minäkin palkan saan, enkä mattojen puistelusta yms. Pestään sitten jokainen vain ja ainoastaan omat vaatteensa, minä lopetan myös sinun vaatteesi pesemisen. Helpommalla pääsen. Jne. jne.Temppuilua oli kestänyt jo liian kauan, kaikki syömishäiriöt, pettäneet kotiintuloajat, valehtelut ym. ym. kaikki varmasti saman kokeneet tietävät mitä se on pahimmillaan. Olin jo aikeissa itse muuttaa pois kotoa, koska kipuraja oli ylitetty jo ajat sitten. Ryhdistäydyin ja kokosin itseni, ajattelin vielä kerran ja lyödä raamit ja stopin tälle simputukselle. Mieheni oli tukenani ja samoilla linjoilla kanssani, yhtä tiukka kannassaan, mutta vuorotöissä kun on, niin aika paljon olen itsekseni lasten kanssa ja tytön kanssa kädenvääntöä käytiin harvase ilta, joten pääsääntöisesti minä olen taisteluparina. Välillä on "normaalia" ja silloin tiedän, että taas kohta se pyytää rahaa, koska käyttäytyy "normaalisti" ja näin on. Rahaa/vaatetta/kaupunkiin/kavereille yöksi tms. tms. Luen kyllä likkaa kuin avointa kirjaa, mutta jos on tullut rötösteltyä, petettyä puheensa, kaljoiteltua tms. en anna rahaa, jos on "aresti" menossa, en löysää. Siitähän alkaa raivokas tappelu, joka kerta. Paiskoo oven perässään, menen perässä ja avaan oven ja sitten aloitetaan: huudetaan ja puretaan........se on tosi tappavaa sisältä päin, se syö ihmistä kuin toukka. (Mahansuojalääkevalmistajat eivät mene minun takia ainakaan konkurssiin). Olen suurkuluttaja. Olen laskenut mielessäni, että noinkin kauan on jo "riehunut", että eikö lähitienoossa pitäisi olla jo ohitse. En tiedä, takkuisalta se tuntuu ja kun ei tiedä mitä vielä on edessä. Huumekokeilut enää puuttuvat, kaikki muu on jo koettu! Toivon kaikille kohtalotovereille voimia ja ehkä tieto siitä, että on olemassa samanlaista elämänvaihetta eläviä äitejä, helpottaisi. Minua ainakin. PS. teinien on ihan turha näille palstoille kommentoida, minun juttua ainakaan, tyyliin v.....u. Sitä on jo kuultu. EI kannata vaivautua.

    Äänestä

  • ihminen/äiti kirjoitti:

    Ymmärrän sinua erittäin hyvin! Itselläni on 15 vee tytär. Hän on nyt tilapäisessä huostopaikassa. Olen yh-äiti ja olin henkisesti ja fyysisesti aivan loppu kesän aikana! Tyttäreni sijoitettiin aluksi kevään aikana turvataloon. Pääsi sitten kotiin kesäksi ja alkoi taas sama hullu ruljanssi.Kunnes alkoi koulu, ja tyttäreni sijoitettiin toiseen paikkaan, tällä kertaa nuortentaloon. Hän saa olla siellä ainakin jouluun asti ja minä taas saan kerätä uusia voimia. Ainakin toistaiseksi. Jos joululoman aikana taas alkaa hullu ruljanssi, niin tyttäreni otetaan lopullisesti minulta huostaan lastenkotiin. Olen monta vuotta hampaaton ja tehoton äiti, vaikka olen yrittänyt parhaani mukaan kasvattaa. Nyt vähän epäillään, onko tyttärelläni sitten AHDH- häiriö. Siellä nuortentalossa parhaillaan tarkkaillaan, onko hänellä mahdollisesti se ja viedään sitten tarvittaessa psykatriseen tutkimukseen. Ota sinä huomioon mahdollinen neurologinen sairaus, AHDH-häiriö tyttäresi kohdalla. Tsemppiä!

    Äänestä

Itse vuoskaudet jo poissa asunut ja murrosiän jättänyt..mutta pikkuveljelläni on alkanut myöhäisessä iässä todella kova murrosikä. Todella hirvittävä olo silloin kun hän on juuri huutanut sellaisia asioita ja nimitellee sellaiseksi, mitä en ikinä olisi vanhemmille kehdannut/uskaltanut sanoa, ja poika on saanut äidin itkemään. Kaikkea on koitettu. Ei voi muutakuin toivoa että vuodet kuluisi pian ja hän kasvaisi. Jo se, että täytyy sivusta seurata ja pelätä miten oma äiti jaksaa tuollaista. Eli on niitä muitakin, koita jaksaa ja ajatella että kyllä se kohta helpottaa, et ole huono äiti.

Äänestä

laita se poika kotiarestiin joka kerta kun se alkaa aukomaan päätään se auttaa..! kokemusta mulla on... omahuone kotiarestia jos ei muu auta...

Äänestä

Evakkoon olen ajatellut lähteä monta kertaa, minulla ei ole enää edes elämänhalua ei ystäviä ei mitään 14 tyttö terrorisoi niin täydellisesti elämää ettei voimat enää riitä muuhun kuin hänestä huolehtimiseen ja pelkäämiseen että mitä taas seuravaksi....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huono äitikö? kirjoitti:

Mitä kaikkea voikaan pistää murrosiän piikkiin? Ovien paukuttelun, murjotuksen, pikkusiskon kiusaamisen ja hänelle nalkuttamisen, vastauksena kaikkeen: "turpa kii" "lähe menee" ja yleisempi repliikki kotona tilanteessa kuin tilanteessa "hiljaa". Minä olen yh äiti ja omistan tällaisen 14 vuotiaan pojan, jonka kanssa ei enää ole mitään yhteistä ja hermot on jo menneet ajat sitten. Nyt en halua kuulla mitään neuvoja tyyliin: kerro hänelle.., puhu rauhallisesti.., kaikki keinot on yritetty ja nyt olen kohta jo niin masentunut, että en toivo muuta kuin että se kaunis päivä tulisi, jolloin hän muuttaa pois. Minä en ole niitä äitejä jotkaa ramppaa kapakoissa. Käyn päivätöissä ja olen kuitenkin aika paljon kotosalla lasten käytettävissä. Onko tällaista muilla? Pitääkö vaan lähteä kotoota evakkoon, kun en enää kohta muutakaan keksi?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu