Lueskelin tuossa hesaria ja silmiini pomppasi opettajaliiton puheenjohtajan kirjoitus, jossa hän oli sitä mieltä että "vanhemmat kuvittelevat olevansa ensisijaisessa kasvatusvastuussa ja tietävänsä koulusta kaiken ja opettajien pitäisi sitten olla valmiita tekemään juuri niin kuin vanhemmat vaativat".
Mutta hyvänen aika eikö vanhemmat sitten ole ensisijaisessa kasvatusvastuussa? Tuntuu jotenkin oudolta, että puhutaan muuttuvasta yhteiskunnasta ja miten ihmiset ovat korkeasti koulutettuja ja tietävät paljon enemmän kuin kolmekymmentä vuotta sitten ja miten palvelu ja kasvatusalojen pitäisi huomioida tämä. Sitten kun vanhemmat ovatkin kiinnostuneita ja haluavat parasta lapselleen aletaankin opettajien taholta purnaamaan.
Tosiasiahan on, että yhä useampien lasten vanhemmat ovat erittäin korkeasti koulutettuja ja kenties myös opettajia koulutetumpia...joskus aikoinaan lääkärit hermostuivat asiakkaille jotka tulivat valmiin diagnoosinsa kanssa vastaanotolle -se loukkasi lääkärin arvovaltaa. Olisiko tässä nyt kyse samasta!?
Mutta hyvänen aika eikö vanhemmat sitten ole ensisijaisessa kasvatusvastuussa? Tuntuu jotenkin oudolta, että puhutaan muuttuvasta yhteiskunnasta ja miten ihmiset ovat korkeasti koulutettuja ja tietävät paljon enemmän kuin kolmekymmentä vuotta sitten ja miten palvelu ja kasvatusalojen pitäisi huomioida tämä. Sitten kun vanhemmat ovatkin kiinnostuneita ja haluavat parasta lapselleen aletaankin opettajien taholta purnaamaan.
Tosiasiahan on, että yhä useampien lasten vanhemmat ovat erittäin korkeasti koulutettuja ja kenties myös opettajia koulutetumpia...joskus aikoinaan lääkärit hermostuivat asiakkaille jotka tulivat valmiin diagnoosinsa kanssa vastaanotolle -se loukkasi lääkärin arvovaltaa. Olisiko tässä nyt kyse samasta!?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Enpä muista nyt tarkkaan, mitä Hesarissa luki, mutta tässä oma näkemykseni asiasta:
Vanhemmat ovat ehdottomasti ensisijaisessa kasvatusvastuussa, mutta koulussa opettajat hoitavat vastuunsa opettamisesta ja KOULUSSA TAPAHTUVASTA kasvatuksesta. Me opettajat rasitumme, kun vanhemmat suhtautuvat kouluun toisinaan kovin kriittisesti ja epäluuloisesti. Kaipaisimme luottamusta molemmin puolin. Jos koulu saisi hoitaa oman hommansa (tietysti pitää puuttua, jos jotain pöyristyttävää tapahtuu, mutta ei heti nipottaa kaikista tyyliseikoista) ja vanhemmat hoitaisivat omansa.
Lapsi on koulussa kuitenkin vain 4-8 tuntia päivässä, kotona lopun ajan ja lomat. Jos koti hoitaa oman osansa, ei koulu pysty lasta pilaamaan...
Viime viikon Opettaja-lehdessä käsiteltiin samaa aihetta.
http://194.251.244.92/opettaja/portaali/juttu5.htm
Mm. sitä, että on kahdenlaisia vanhempia, jotka tekevät opettajien elämän hankalaksi: ne, joilla on kotona paljon ongelmia ja purkavat ne kouluun, ja ne, joilla on itsellään korkea koulutus, selkeä käsitys lastensa kasvattamisesta ja vaativat omien ideoittensa toetuttamista koulussakin.
kertoa omasta tapauksestani. Opettaja soitteli joka päivä kotiin puolen tunnin puheluita ja valitteli koko luokan oppilaiden käyttäytymistä. Oli tosi raskasta kuunnella lukukauden ajan sellaista! -Kerran soitti kesälomallakin illalla klo. 22.00 ja vaati oppilasta tulemaan seuraavana päivänä kouluun, koska luokka oli muuttamassa eri paikkaan. Tällaista..
Onko Hesarissa ollut muutakin juttua aiheesta kuin jo monta päivää sitten Opettaja-lehden pääkirjoitukseen perustuva pieni kirjoitus tästä aiheesta? Hannu Laaksola on Opettaja-lehden päätoimittaja eikä suinkaan ammattiliittomme puheenjohtaja.
http://www.oaj.fi/Resource.phx/opettaja/index.htx
Oma mielipiteeni asiasta on, ettei pidä tahallaan ymmärtää asioita väärin: Jokainen vanhempi olkoon oma lapsensa paras asiantuntija. Koulussa ollaan koulukasvatuksen asiantuntijoita. Kaikkien mielihaluja ei voida millään toteuttaa, mutta on tärkeätä saada myös vanhempien asiantuntijuuden kautta tukea yhteiseen kasvatustyöhön.
Totta on se puoli, että varmasti osa vanhemmista onkin oppiarvoltaan koulutetumpia kuin opettajat(luokanopettajat ovat kasvatustieteen maistereita, opiskeluaika yliopistossa n. 5 vuotta), mutta miltä alalta? Eivät diplomi-insinöörit ole lääketieteen asiantuntijoita eivätkä psykologit suunnittele autoja. Miksi siis diplomi-insinööri tai ekonomi olisi koulukasvatuksen, opetuksen ja didaktiikan suhteen pätevämpi kuin kasvatustieteen maisteri? Artikkelissa luultavasti tarkoitettiin sitä, että opettajan rooli luokassa käy aika tukalaksi, jos 25 oppilaan vanhemmista jokainen olettaa, että juuri heidän ideologioitaan noudatetaan. Opettaja ei kovin helposti neuvo lasten kotikasvatuksessa (vaikka olisi välillä syytäkin), miksi siis vanhemmat yrittävät neuvoa alan ammattilaisia omassa työssään?
Kyllä meidän nuori, lapseton opettaja on lähettänyt myös kotiin kasvatusohjeita vanhemmille, tyyliin : -lasten on mentävä ajoissa nukkumaan, syötävä terveelliseti jne.
Minusta tuollaiset ohjeet ovat vanhempien käsityskyvyn aliarviointia ja täydellinen ylilyönti kyseiseltä opettajalta.
Jos me vanhemmat olemme osanneet kasvattaa lapsemme 7-vuotiaiksi ilman tuollaisia päivänselviä ohjeistuksia niin en pidä siitä että nyt aletaan kotiin lähetellä tuollaisia ohjeita.
Opettaja hoitakoon koulussa asiat parhaaksi katsomallaan tavalla niin me vanhemmat kyllä huolehdimme lapsistamme koulun jälkeen. Siihen ei tarvi tulla söhimään kenenkään, yksityisyyttä pyydän.. kiitos. Saman rauhan puolestani annan opettajalle, hän hoitakoon hommat siellä koulussa valitsemallaan tavalla.
Yläasteen opena voisin kertoa lukemattoman määrän tarinoita siitä, kuinka väsyneinä oppilaat tulevat aamulla kouluun. Kun heiltä kysyy nukkumaanmenoaikaa, se on pahimmillaan pitkälti saman päivän puolella. Iltapäivällä päätä alkaa särkeä, ja asiaa selviteltäessä huomataan ettei oppilas ole koko päivänä syönyt yhtään mitään... Kyllä todellakin vanhempien vastuulla on huolehtia siitä, että nuori saa tarpeeksi unta ja ravintoa, mutta joskus siitä on näköjään myös muistutettava. Opettaja ei todellakaan tee sitä millään pahalla, vaan lähettää samanlaisen ohjeistuksen kaikkiin koteihin eikä varmasti ole tulossa nurkkiin vakoilemaan tottelevatko vanhemmat häntä ;)
Minä arvostan enemmän sitä, että lasteni kasvatus on pääsääntöisesti läpi koko peruskoulun luotettu minulle äitinä. Johtuisiko siitä, että olen itse ammattikasvattaja, että sain esim. vielä (ja tosiaankin vasta) toisella asteella puhelinsoiton kotiin , koska poika oli häiriköinyt kännykällä ja poistettu oppitunnilta. Kyllä minä uskon, että häneltäkin se onnistuu - enkä tässä tapauksessa puolusta lasta, mutta ei mielestäni tarvitsisi soitella joka asiasta. Ovatko opettajat ruvenneet turhan varovaisiksi vai mistä on kyse?
no, suomi on yksi maailman korkeimmin koulutetuista maista, joten eiköhän niitä maistereita, lisureita ja tohtoreita ala löytymään vähän joka luokan vanhemmista.
Yleisestihän yliopistomaailmassa tiedostetaan, että opettajankoulutus ei välttämättä anna kasvatustieteen maistereillekaan riitäviä asiantunijan valmiuksia, joten kyllä se ihan opettajien omankin ammatissakehittymisen kannalta voisi olla hedelmällistä keskustella vanhempien kanssa samalla tasolla, eikä "asiantuntijana". Ja kyseessähän on mitä suuremmassa määrin myös vanhempien asiantuntijuus, he ovat lapsensa todellisia asiantuntijoita ja jotta nämä asiantuntijuudet saataisiin valjastettua lapsen yhteiseksi parhaaksi, vaatii se keskustelua.
Ja opettaja on varmasti(?) oman alansa paras asiantuntija, mutta kyllä tämä muuttuva yhteiskunta väistämättä asettaa muutospaineita opettajienkin asenteille. Vanhemmat tietävät oikeutensa ja penäävät yhä useammin verorahoilleen jotakin vastinettakin.
"Artikkelissa luultavasti tarkoitettiin sitä, että opettajan rooli luokassa käy aika tukalaksi, jos 25 oppilaan vanhemmista jokainen olettaa, että juuri heidän ideologioitaan noudatetaan" Jotenkin minusta tuntuu, etteivät vanhemmat odota että heidän kaikkia ideologioitaan noudatetaan vaan lähinnä peräänkuuluttavat sitä koulun ja vanhempien välistä YHTEISTYÖTÄ. Nykysysteemi kun tuntuu vielä olevan se, että koulu käskee ja vanhemmat lapsineen tottelee. Yhteistyö on tähän asti ollut kaunis sana, vailla todellista käytännön sisältöä. (tai sitten osa yhteyttäottavista vanhemmista koetaan hankalina)
Muutos on väistämättä edessä, ja siihen vaikuttaa muunmuassa juuri tämä vanhempien koulutustaso, he tietävät mitä voi vaatia ja tietävät mitä opettajan kuuluu osata. Aikaisemmin opettaja on ollut auktoriteetti, mutta ei välttämättä ole sitä enää. Opettajien on laskeuduttava sieltä lehtereiltä vanhempien tasolle ja oltava valmiita todelliseen yhteistyöhön.
Tällaisesta vanhempien ja opettajien köydenvedosta kärsivät lapset. Heidän olisi saatava uskoa, että opettaja tietää ja osaa...ensin vain olisi saatava vanhemmat uskomaan se.
Onkohan tämä kasvatuspsykologi kasvatuspsykologi ja onkohan hän ihan tosissaan?
Kuten kauan on tiedetty, lääkäritkään eivät osaa hoitaa itseään. Eipä kasvatuspsykologikaan ole välttämättä profeetta omien lastensa silmissä; saattaapa tuo koulun maisteri olla uskottavampi auktoriteetti ja objektiivisempi ohjaaja.
Vanhemmistakin pitää löytyä kykyä yhteistyöhön. Tuollainen "vanhemmissakin on tohtoreita" -hourailu ei juuri kodin ja koulun yhteistyötä kehitä. Vai tarkoittaako tämä "kasvatuspsykologi" tosissaan, että äidin tai isän tohtorius jotenkin ratkaisevasti muuttaa kodin ja koulun yhteistyön luonnetta?
Kyllä aika kaukana on ainakin täällä kaupungeissa kaikkinainen vanhempien kyykyttäminen. Ei ole opettajat auktoriteetillaan saaneet vanhempia nöyrtymään tai edes kuuntelemaan vuosikymmeniin. Suurta osaa vanhemmista ei syystä tai toisesta jaksa kiinnostaa pätkääkään: mihinkään tapaamisiin ei tulla. Pieni osa käyttäytyy kivasti, tulee paikalle ja juttelee ja kaikilla on mukavaa, mutta vuosi vuodelta suurempi osa paikalle tulleista ei suostu kuuntelemaan opettajia yhtään eikä anna mitään arvoa koulun näkökulmalle. Nämä vanhemmat vaativat oman (ei siis lapsen, vaan oman) etunsa ajamista kynsin ja hampain. Opettaja ei voi kuin alistua ja sääliä lasta.
Minä en ole eiemmin kokenut työssäni enkä äitinä sellaista turhautumisen astetta vanhempaintilaisuuksien suhteen kuin on tapahtunut aivan viime aikoina. Minä totisesti toivon, että omat lapseni (vaikka eivät tohtoreita olekaan) osaavat suhtautua näihin tilaisuuksiin kriittisesti - vaikka sitten jäämällä pois - itse vanhempien roolissa aikoinaan toimiessaan.
On tosiaankin turhaa ryhtyä koko populaatiolle lässyttämään ja syyllistämään jostain tietystä "osaamattomuudesta" kotien elämänmenossa - asoista, joille ei kenties kodeissa mahdeta mitään tai asiat ovat riittävän hyvällä mallilla. Tästä esimerkkinä vaikkapa murrosikäisten elämänrytmi. Tämä ainoastaan tarjoaa foorumin pätemisen tarpeessa oleville vanhemmille, jotka täten hukkaavat toisten aikaa keskustelemalla sivistyneesti siitä, kuinka hyviä he ovat. Erikseen ovat sitten näkyvästi häiriköivät vanhemmat, jotka eivät tosiaankaan yleensä tiedä erityisesti kouluasioista mitään, mutta varastavat koko shown oman lapsensa tai jopa pelkästään oman etunsa ajamiseksi. Näin voi käydä varsinkin ns. "kriisipalavereissa", joita tietty poppoo on pitkäänkin voinut pohjustaa vaikkapa opettajan savustamiseksi.
Koulun sisältä tarkasteltuna voi asia pahimmilleen olla niin, että opettajat itsekin ovat näihin tilaisuuksiin kyllästyneitä, mutta vaativat pomoa määräämään, että toisten täytyisi kuitenkin niihin osallistua. Otetaan esimerkiksi vaikkapa jatko-opintoinfo toisen asteen valintojen yhteydessä. Asianomainen kouluviranomainen itse on tyytyväinen, kun pomo määrää kaikki paikalle kuuntelemaan hänen tuskastuttavaa juttuansa tuntikausiksi. Tämä puolestaan on paitsi vanhempien myös työtovereiden ja yhteistyötahojen aliarvioimista vain siitä syystä, että joku tarvitsee tämän pätemisen foorumin ja sulkia hattuunsa.
Miettikää kouluväkikin, että oletteko itse olleet näin kauheissa ja huonosti organisoiduissa sekä tarpeettomissa esim. koulutustilaisuuksissa ennen kuin syyllistätte vanhempia. Vielä käsittämättömämpää tämä lienee elinkeinoelämässä toimiville. Aivan hukkaan on mennyt yhteistyö elinkeinoelämän kanssa vaikkapa opoilta, jos eivät yhtään tiedä, että kuinka nämä tilaisuudet nykyisin järjestetään. Me muut saamme tietää asioista lähinnä perheenjäseniltämme, jotka eivät ole todellakaan tällaiseen tottuneet eivätkä tule tällaiseen suostumaan.
Vielä tuosta kauheasta vanhempainillasta, jonka aiheena oli toisen asteen jatkokoulutusvalinnat sen verran, että kun yksi ihminen hokee tuntikaupalla koko kylälle, että kuinka paljon on tehnyt töitä oppilaiden eteen, niin onko oikeissa töissäkin tällaista?
En enää käy vanhempainilloissa. En enää jaksa mennä töihin toiseen kouluun. Jos on asiaa, otan yhteyttä opettajaan tai rehtoriin. Jos opettajalla on asiaa, hän ottaa yhteyttä. Minulle riittävät koulun tiedotuslehdykät, opettajan kirjeet vanhemmille ja lapsen tuomat viestit.
Kaameaa, mutta totta.
Vielä ensimmäisen lapsen kanssa osallistuin innoissani mm. luokkatoimikunnan juttuihin, koska olin niin paljon jaksavampi ja minulla oli tarve tutustua ihmisiin uudella paikkakunnalla. Eikä siitä jäänyt mieleeni mitään negatiivista. Saimme aikaan leirikoulurahoituksenkin ala-asteen päätteeksi.
Nuorimmaisen aloittaessa koulunkäynnin olin itse suorittamassa aineenopettajan kasvatustieteellisiä opintoja. Kävin mielenkiinnosta seuraamassa koulunkäyntiäkin paikan päällä - onhan opetus julkista toimintaa. Muutenkin seurasin lapsen välityksellä tavallista tarkemmin opetusta. Täytyy sanoa, että se myös käytännössä meni aivan uusimman teorian mukaisesti muuallakin kuin proffien luennoilla ja yliopiston normaalikoulussa. Varmaan asia oli näin koko sen kuusi vuotta, jonka kyseinen opettaja toimi lapseni hyväksi.
Minulla itselläni ei ollut mitään ihmeteltävää niissä harvoissa vanhempaintilaisuuksissa, joihin osallistuin. Mutta kyllä siellä tuli esille se tarve, joka vanhempien perehdyttämiseen kouluasioissa liittyy. Jouduin tai paremminkin pääsin joskus opettajan toimenpiteitä puolustamaan. Tämä on kuitenkin aivan eri asia kuin nämä nykyiset rähinätilaisuudet, joissa olen itse opettajana ollut. Voi sitä subjektiivisuuden määrää, joka vanhemmista nykyisin löytyy henkilökysymyksissä. Kyllä se taitaa kaiken lisäksi olla meistä opettajista itsestämme lähtöisin.
Nyt minusta tuntuu hieman siltä, että jotkut tahot ovat tahallaan ymmärtäneet väärin kodin ja koulun välisen yhteistyön. Eihän koulun arkityöstä tulisi yhtään mitään, jollei suurin osa lapsista hoituisi omalla painollaan. Jotkut puolestaan tarvitsevat opettajan huomiota paljon muita enemmän. Sama koskee kotejakin. Aina ei ole kysymys häiriköinnistä ja huomionhausta, otetaan esimerkkinä vaikkapa maahanmuuttajat tai paluumuuttajat tai kuka tahansa neuvottomassa tilanteessa oleva.
Minun toimintaani luokanvalvojana paheksuttiin eräässä koulussa, jossa vanhempainvarttien sijasta tarjoilin pidempiä aikoja niitä tarvitseville ja kerroin kaikille myös sen, ettei mielestäni kannata tulla ollenkaan, jos ei juuri sillä hetkellä ole asiaa. Aika moni jätti tulematta. Minuun voi tosiaankin ottaa yhteyttä tarpeen mukaan myöhemminkin eikä tarvitse tuntea itseään huonoksi, jollei tule ollenkaan. Minusta on järjetöntä juoksuttaa vanhempia varttitunnin vuoksi paikalle, jos ei todellakaan ole heille vielä mitään asiaa - kuten usein seiskan syksyllä tilanne on. Oppilaille itsellensä luokanvalvojalla toki riittää monenlaisista käytännön asioista kertomista koko rahan edestä.
Pahinta kaikessa on mielestäni koko vallitsevan pedagogiikan romuttaminen siltä osin, että lasten ja kotien itseohjautuvaisuuden sijaan halutaan joko varmuuden vuoksi tai sitten todellakin pätemisen tarpeesta hyysätä kaikki tasapuolisesti mahdollisesti piloille asti. Tämä johtaa hyvin epäterveisiin seurauksiin sekä opettajien työyhteisön että näiden asiakkaidemme kannalta. Pienessä kylässä ei opettajien välistä "kilpailua" (kuten olivat minun vanhempainvarttini) joko siedetä ollenkaan tai sitten sitä siedetään liiankin kanssa (kokemukseni mukaan mielestäni kokonaan tarpeeton toisen asteen valintainfo).
Liittyyhän tähän sellainen AY-poliittinenkin näkökulma, että esim. opo voi kyllä kokonaistyöajan nimissä saada korvauksen vaivoistaan tulemalla seuraavana päivänä myöhemmin kouluun, mutta meidän muiden opettajien on istuttava siellä aamulla pirteinä oppituntejamme pitämässä. Ei aivan tarkoituksenmukaista ole sekään, että joku vanhemmista tällaisen tilaisuuden vuoksi vaihtaa työvuoronsa todetakseen, että tuon olisin voinut itsekin tehdä - olenhan sen tehnytkin. Sosiaalisen paineen nimissä sinne voi kuitenkin moni vanhemmista ajautua, myös yhteistyötahot lähes koko läänin alueelta. Miltäs se nyt näyttäisi, jos jonkin oppilaitoksen edustaja puuttuisi?
..kuulet "totuuden" lapsestasi milloin vain kunhan pääsisit kattoon kuuntelemaan kärpäsenä...
Kyllä siellä puidaan nämä kaikki perushoitoasiat jokaisen kohdalla eikä nätisti puhuta kenenkään mukulasta:(
Itse kyllästyin kuuntelemaan aihetta jo vuosia sitten,monessa opettajanhuoneessa olen vieraillut ja sama selän takana arvostelu nostaa ilkeää päätään jokaisessa.
Nykyään en siis kommentoi oppilaitteni vanhempien parisuhdetta,yhteiskunnallista asemaa tai lasten kasvatukseen liittyviä asioita millään tavalla. Kurjalle se tuntuu silti.
Kerrottakoon nyt tästä samaisesta oppilaitoksesta sen verran, että itse olen sinne kyllä kerran ottanut vakavissani yhteyttä. Poika oli atk-luokassa tehnyt jotain (hän oli aivan mahdottoman nopea ja tuli varmaan valmiiksi ennen muita ja ryhtyi omiin puuhiinsa), jota opettaja ei hyväksynyt. Opettaja oli vielä sanonut, että "terveisiä isälle", kun poisti tämän koko kurssilta. Poika siihen, että "ei ole isää", johonka opettaja, että "äidille sitten".
Minä otin yhteyttä rehtoriin ja sanoin, että ei missään tapauksessa tule kuuloonkaan, että poika ei saisi osallistua enää koko kurssille ja saisi hylätyn arvosanan. Tässä on esimerkki sellaisesta tapauksesta, johon tulee puuttua ja tietää oikeutensa. Totta kai poika pääsi takaisin kurssille, mutta ei todellakaan valinnut enää yhtään atk-kurssia koko kolmen vuoden aikana. Voi myös olla, että ei hirveästi mainosta oppilaitosta muille.
Tämä kotiin soittaja on puolestaan vanhempi ja todella kokenut opettaja, joka teki mielestäni oikein, kun poisti oppitunnilta häiritsijän aikomatta tätä kuitenkaan kokonaan savustaa ulos. Ihmettelen vain, että moniko yksinhuoltaja on tällaisesta mielissään ja paljonko pystyy asialle tekemään. No, tämä mies tiesi, että minä olen lempeä kasvattaja mutta ymmärrän opettajia tiukan paikan tullen; kaiketi kyseli lähinnä, että onko poika ollenkaan uskaltanut tulla kotiin.
Isäkin tällä lapsella on, mutta poika aivan oikein ei häntä vetänyt tähän mukaan. Yhteiskunnallinen asema tässä tapauksessa vain ärsyttää monia oppilaitoksessa, jossa ollaan asiantuntijoita sellaisella alueella, jonka kanssa yhteistyö ei sitten kuitenkaan välttämättä ole molempia osapuolia täysin tyydyttävää.
>>lääkärit hermostuivat asiakkaille jotka tulivat valmiin diagnoosinsa kanssa vastaanotolle -se loukkasi lääkärin arvovaltaa. Olisiko tässä nyt kyse samasta!?
Lääkärinä ja kolmen lapsen äitinä hieman ihmetyttää tuo kommentti. Kaikki lääkärit tietävät, että potilaat itse tuntevat itsensä ja oireensa paremmin kuin kukaan muu, eikä se tarkoita lääkärin ammattitaidottomuutta mikäli sen huomioi diagnoosia tehdessään. Ammattitaidottomuudesta taas kielii liiallinen usko vain ja ainoastaan omiin taitoihinsa ja asiantuntijuuteensa. Kyllä se varmaan sinuakin loukkaisi, jos kurkkukipuisena lääkäriin mennessäsi lääkäri määräisi ulostenäytteen, koska hänen mielestään et lainkaan kärsi kurkkukivusta vaan salmonellasta. Tällaisessa tilanteessa varmasti toivoisit lääkärin kuuntelevan sinua tai ainakin konsultoivan jotakin toista, pätevämpää lääkäriä, vai suostuisitko ulostenäytteeseen luottaen lääkärin ammattitaitoon!?
Nyt haluan korostaa, etten puolusta selkeitä väärinkäytöksiä, joihin opettajat voivat syyllistyä. Väkivaltainen, uhkaileva, solvaava tai seksuaalisesti ahdisteleva opettaja itsestäänselvästi toimii väärin, eikä sellaista tarvitse kenenkään hyväksyä.
Samoin ulostenäytteen ottaminen kurkkukivun yhteydessä on selvästi perusteetonta, eikä sellaiseen tarvitse suostua. Kaikki tietävät ihmiskehon toiminnasta sen verran, että jos kurkku on kipeä, ei vikaa ensimmäisenä ryhdytä takapuolesta kaivamaan.
Nykyään kuitenkin alkaa yhä enemmän olla sellaisia vanhempia, jotka haluavat yksityiskohtaisesti määrätä, mitä ja miten heidän lapselleen pitää opettaa, millaiseen ryhmään heidän lapsensa pitää sijoittaa, kenen vieressä heidän lapsensa pitää istua, jne. Ikään kuin koko sirkusta pyöritettäisiin vain heidän lastaan varten. Koulussa ollaan kuitenkin siksi, että opiskellaan opetussuunnitelmaan kuuluvia taitoja ja tapoja, ja ryhmät ovat tarkoituksella heterogeenisiä, ettei minkäänlaista luokkajakoa pääsisi syntymään.
On hienoa, ihan oikeasti hienoa, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä. Opettaja ei kuitenkaan ole sitä varten, että uraputkessa kiitävät vanhemmat voisivat (huonoa omaatuntoaan parannellakseen?) räätälöidä lapselleen yksilöllisen opetussuunnitelman, jonka opettaja sitten kuuliaisesti toteuttaa. Kun opettaja noudattaa opetussuunnitelmaa ja opettajan ammattietiikkaa, sen pitäisi riittää - vaativammallekin asiakkaalle.
Niin tai ainahan nämä uraputkessa viilettävät vanhemmat voisivat rahoittaa Suomeen muutaman yksityisen peruskoulun lisää ja sillä tavalla osallistua lastensa opintosuunnitelmien suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.
Monien vanhempien pinnaa kiristää varmasti myös nämä erityisopetusta vaativien lasten määrän kasvu tavallisissa luokissa. Heille tarjotaan räätälöityä opetusta -ja kenen kustannuksella.
Osalla tämä järjestely herättää närää lähinnä sen epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Tällaisessa tilanteessa ei ryhmän tavalliset lapset välttämättä saa sitä opintosuunnitelman mukaistakaan opetusta ja opettajan energia menee näiden muutamien tapausten etujen ajamiseen.
Totta on varmasti tuokin, että asia kiristää vanhempien mieliä, mutta auttaako asiaa sitten se, että haukutaan opettaja tai ruvetaan neuvomaan opettajaa tämän oman ammatin hoidossa? Syynä tällaiseen tilanteeseen ei kuitenkaan ole opettaja, vaan aikapula ja rahapula. Opettajat eivät voi vaikuttaa oppilasmäärään eivätkä oppilasmateriaaliin, kannattaisi siis ennemmin suunnata se painostus niihin tahoihin, jotka voivat asiaan vaikuttaa. Opettajalla on tällaisessa tilanteessa kädet täynnä työtä muutenkin, eikä asiaa todellakaan auta se, että vanhemmat purkavat omaa pahaa oloaan opettajaan!
jotenkin minusta tuntuu, että tässä vanhemmat vs. opettajat on osaltaan mennyt vähän puurot ja vellit sekaisin.
Osa vanhemmista on varmasti todella hankalia ja sitä mieltä, että omat hellanteltut pitäisi aina olla ryhmässäkin jotenkin etuoikeutetussa asemassa ja sitten on yksinkertaisesti niitä, jotka haluaisivat vain olla yhteistyössä koulun ja opettajan kanssa ja saada tietää ylipäänsäkin jotakin opetussuunnitelmasta yms. Nykyään ei tunnu olevan mahdollisuutta edes normaaliin kehityskeskusteluunkaan. Vanhemmat ovat auttamattomasti putoamassa ulos lastensa kouluelämästä ja sitä ei kovin moni suostu ihan purnaamatta tekemään -eikä pitäisikään.
En usko, että nämä normaalit vanhemmat haukkuvat opettajia tai neuvovat heitä oman ammattinsa hoidossa, siihen sortuvat nämä "hellantelttujen" vanhemmat. Mutta ikävä kyllä nämä normaalit vanhemmatkin, jotka soittavat kerran kahdessa vuodessa ja kysyvät "miten meidän Matilla menee?" niputetaan nykyään näihin hankaliin vanhempiin.
Julkisella puolella on ihan kautta linjan vallalla tuo "työtäsuorittavien" haukkuminen ja parjaaminen vaikka syytökset pitäisi kohdistaa päättäjiin, se on osa tätä muuttuvaa yhteiskuntaa, josta joku jo mainitsikin. Mutta siinä missä ratkaisu ei piile opettajien parjaamisessa, niin ei se piile vanhempien ulkopuolelle jättämisessä ja kaikkien niputtamisessa hankaliksikaan.
Meillä tilanne meni, 35 lapsisessa luokassa, täysin mahdottomaksi. Opettajalla oli kaikki välitunnit ja illat puhelin ja s.posti tukossa vanhempien yhteydenotoista. Lopulta kissa nostettiin pöydälle ja vanhempainyhdistys "puuttui asiaan" vanhempainillan päätteeksi. Asiasta keskusteltiin ja sovittiin, että opettajalle annetaan työrauha ja vanhempainyhdistyksen puitteissa selvitellään asioita ja tarvittaessa pyydetään opettaja mukaan. Kävikin ilmi, että 90% asioista ei edes millään tavalla koskenut opettajaa, vaan yleisiä asioita. Tilanne rauhoittui. Tämä ei onnistuisi ilman yhteistyötä koulun ja vanhempien välillä, eikä ilman luottamusta vanhempien ja opettajan välillä.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi yhteistyöstä. Syy, miksi puutuin tähän keskusteluun on se, että mielestäni myös opettajilla on oikeus nostaa kissa pöydälle vanhempien suhteen. Suurin osa vanhemmista on erittäin fiksua porukkaa joita tämä keskustelu ei koske millään tasolla. Tässä keskustelussa minua häiritsee se, että nyt kun opettajat vihdoin ja viimein ovat nostaneet todellisen ongelman esille, jotkut vanhemmat ovat reagoineet siihen siten, kuin opettajat olisivat ilmoittaneet, että he eivät halua tehdä kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Siitähän nimenomaan ei ole kysymys, vaan siitä, että todellinen yhteistyö kärsii tällaisista väärinkäytöksistä. Opettajat ovat tuoneet esille ongelman, jonka ratkaiseminen taatusti lisäisi huomattavasti opettajien yhteistyöhalukkuutta. Kun ongelma nyt on tuotu esille, niin sitä tulisi käsitellä rakentavasti, eikä vetämällä herneitä nokkaan. Tilannetta ei auta tippaakkaan kiusatun syyllistäminen ("no se johtuu siitä, kun opettajat tekevät sitä ja tätä..."), kuten ei auta myöskään kaikkien vanhempien yleistäminen kiusaajiksi. Mielenkiintoista muuten huomata, että tässäkin tapauksessa teoriat toteutuvat: Vanhemmissa on niin kiusaajia,kiusaajan tukijoita, hiljaisia hyväksyjiä (niitä, jotka huomaavat kiusaamisen, mutta eivät puutu siihen mitenkään) kuin kiusatun puolustajiakin... sekä tietenkin niitä, jotka eivät huomaa koko asian olemassaoloa.
>>Niin tai ainahan nämä uraputkessa viilettävät vanhemmat voisivat rahoittaa Suomeen muutaman yksityisen peruskoulun lisää ja sillä tavalla osallistua lastensa opintosuunnitelmien suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.
miten yksityiskoulu voisi olla menoa taaksepäin? Kyseessä on sosiaalidemokraattinen ajattelu, jossa kaikilla pitäisi olla samat resurssit, olivatpa ne sitten miten huonot tahansa. Mikäli ei nykyinen koulujärjestelmä pysty takaamaan lahjakkaille oppilailleen mahdollisuuksia, koska resurssit ovat rajalliset (liian suuret luokat, epäpätevät opettajat, erityisopetusta vaativat lapset samassa ryhmässä jne), niin kyse ei suinkaan ole taaksepäin menosta.
Jos vanhemmilla on rahaa ja halua kustantaa lapsensa kalliimpaan yksityiseen kouluun, niin kyllä se silloin pidemmällä tähtäimellä on menoa eteenpäin. Kilpailu on yksi takuuvarma keino nopeuttaa ja parantaa kehitystä.
Mitä sellainen tekee pienelle ihmiselle, että hän ensin käy yksityisen eliittipäiväkodin, sitten yksityisen eliittiperuskoulun, yksityisen eliittilukion ja yksityisen eliittiyliopiston? Tuloksena on kylmä suorittaja, jolta jää ihmiselämän monimuotoisuus kokonaan näkemättä.
Englannissa ja USA:ssa, joissa vanhempien varallisuus ratkaisevasti vaikuttaa lasten koulunkäyntimahdollisuuksiin, on jo sellainen tilanne, että alemmista sosiaaliluokista on todella vaikeaa nousta ylöspäin, vaikka lahjakkuutta olisikin. Haluammeko todella tällaisen mallin myös Suomeen?
Suomen koulujärjestelmässä on toki omat ongelmansa, joita luettelitkin. Ratkaisu ei kuitenkaan ole yksityiskoulu-elitismi, vaan julkisen koululaitoksen kehittäminen. Ryhmäkokojen pienentäminen ja avustajien palkkaaminen on hyvä ensiaskel.
niin, sinulla on erittäin hyvät parannusehdotukset, mutta tiedämme että niillä ei ole mitään toivoa tilanteessa jossa resursseja jatkuvasti karsitaan. Koululaitosta ei olla näillä näkymin kehittämässä ja tulevaisuudessa tilanne tulee muuttumaan jatkuvasti huonompaan suuntaan.
Omaan kenties kapitalistisen näkökulman asioihin, myönnettäköön, mutta tuotan valtaisat määrät verorahoja yhteiskunnalle (kuten suurinosa muistakin vanhemmista näillä veroprosenteilla) ja siitä hyvästä lapseni ei edes saa kunnon opetusta eikä opettajat kunnon palkkaa raskaasta työstään. Mielestäni minulla on täysi oikeus tehdä rahoillani mitä parhaaksi katson. En koe, että minun lapseni pitäisi uhrautua tasaveroisuuden nimissä. Haluan hänelle parasta ja minulla olisi varaa se hänelle antaa myös taloudellisesti.
Koomista on, että olemme muutamien vanhempien kanssa yrittäneet usealla eri tavalla, lahjoituksin yms. osallistua koulun kustannuksiin mm. hommaamalla pienimmille luokille kuivauskaapeja jossa kuivatella vaatteita, palloja, mailoja yms. urheiluvälineitä, kirjoja jne. mutta rehtori kieltäytyi ottamasta niitä vastaan. (kyseessä oli anonyymi lahjoitus, joten sitä ei olisi juridisessakaan mielessä voinut pitää lahjuksena :D).
Suomessahan itse asiassa on useitakin yksityisiä kouluja, eikä se ole ainakaan vielä toistaiseksi vaikuttanut mitenkään yhteiskuntaluokkia lisäten. Englannin ja Yhdysvaltojen yksityiset koulutkin ovat vain osaksi elitistisiä, suurin osa on ihan normaalin statuksen omaavia laitoksia, joista ei valmistu elitisistisiä yhteiskunnan valtaapitäviä sen enempää kuin julkisistakaan kouluista. Lahjakkaat, vähävaraisemmat lapset saavat kyseisissä maissa stipendejä, jotka turvaavat opiskelun. Erityisesti Englannissa ollaan hyvin tietoisia, että lahjakkuus ei välttämättä ole suoraan verrannollinen varakkuuteen ja maan jatkuvan kilpailukyvyn nimissä nämä lahjakkaat lapset on saatava kunnon koulutukseen.
Olen itse työskennellyt Yhdysvalloissa ja heidän koululaitostaan ei voi verrata Suomen koululaitokseen sen enempää kuin terveydenhuoltoakaan, sillä ne perustuvat ihan eri järjestelmille kuin täällä.
Vielä siihen, kun sanoit että kyseissä maissa on malli, joka heikentää alemmista sosiaaliluokista ylöspäin nousun ja haluammeko sellaisen mallin Suomeen...se ainakin mahdollistaisi edes muutamien lahjakkaiden lasten etenemisen ja yhteiskunnan kilpailukyvyn ylläpidon. Kaikki eivät voi olla merkonomeja ja sairaanhoitajia tai lääkäreitä, tarvitaan myös tutkijoita, ydinfyysikkoja, ekonomisteja yms. heitä ei meidän nykyisestä mallista enää tahdo nousta kun kaikkien mahdollisuudet on tasapäistetty.