Olen joutunut pohtimaan viime aikoina useamman kerran kysymystä missä kulkee itsenäisyyden ja liian itsenäisyyden raja? Kun alan olla jo lähempänä kolmeakymppiä ja olen yhä vapaa, olen alkanut miettiä olenko tekemässä oman elämäni niin vahvasti omakseni, ettei siihen enää muita mahdukaan. Olen haalinut paljon vastuuta kannettavakseni ja sitoutunut moniin isoihin asioihin, tulevaisuus alkaa olla kristallin kirkas. Johtaako selkeä tulevaisuudenkuvani kuitenkin siihen, että saan olla yksin jatkossakin? Onko liian pelottavaa kohdata ihminen, jolle on selvää se mitä elämältään haluaa ja kuinka saavuttaa haluamansa? Toisaalta koen, että olisi tuhlausta heittää kaikki omat unelmat nurkkaan odottamaan sitä, että SeOikea haluaisi myös samaa ja tekeytyä siihen saakka samaan opiskelijakastiin kuin muutkin ikäiseni vastaten tulevaisuus-kyselyihin muiden tapaan "en tiedä, aika näyttää"? En voisi kuitenkaan ottaa sitä riskiä, että jättäisin haaveeni toteuttamatta liiallisen itsenäisyyden pelossa, enkä halua huomata olevani katkera keski-ikäinen, joka katuu vain sitä, ettei toteuttanut itseään ollessan vielä nuori. Törmään kuitenkin jatkuvasti lauseeseen "sitten kun, sitten joskus". Onko aina odotettava sittentä? Entä, jos tietää jo nyt ja toimii samantien? Minä tiedän mitä haluan ja pyrin kohti unelmaani erittäin määrätietoisesti ja järjestelmällisesti, mutta onko minulla edes toivoa tavata jotakuta, joka ei kokisi määrätietoisuuttani pelottavana? Saada joku jakamaan tämä polku kanssani? Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta, että olisi joskus tuntenut olevansa liian itsenäinen, liian varma omasta tiestään?
itsenäinen vai liian itsenäinen
Liian varma
81131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä huolehdi turhia etukäteen. Itse olen myös lähellä 3-kymppiä ja tyttöystäväni on minua 5v nuorempi. Molemmilla meillä varmaankin on kristallinkirkas tulevaisuus edessä, molemmilla myös täysin erilainen ammatillisesti. Tärkeintä on nähdä uran ja tulevaisuuden, siis työn, asunnon ynnä muun yli se ihminen, jota rakastat. Jos hän rakastaa sinua, hän kykenee siihen myös, vaikkei vielä tietäisi, mitä elämältä haluaa. Olemme seurustelleet n. puolitoista vuotta ja suhteemme alussa minä en suinkaan ollut se, joka tiesi mikä mimusta tulee isona. Hän sitä vastoin tiesi. Nyt me molemmat toteutamme sitä unelmaa joka vuosien aikana on kehittynyt. Ei ikäero tarkoita sitä, että nuorempi ei tiedä mitä haluaa. Tai jos sitä pelkäät, niin mikset etsi ikäistäsi tai itseäsi vanhempaa naista jolla on jo elämä oikeissa uomissa.
Oikeastaan ongelma piilee siinä, etten tunnu kohtaavan ketään ihmistä, minkään ikäistä, joka uskaltaisi toteuttaa unelmaansa. Tai, joka ei pelkäisi sitä, että minä uskallan. Nimenomaan itseäni vanhemmat ihmiset kokevat selkeät tavoitteeni saavuttamattomina, nuoremmille ne taas tuntuvat olevan jotenkin ahdistavan selkeitä. Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä on muotia olla tietämättä, mitä haluaa tehdä "isona". Toivon kovasti olevani väärässä ja kohtaavani joskus jossain jonkun, joka ymmärtää eikä pelkää jakaa tätä kanssani.
...mutta kirjoitat kuitenkin, että nuoremmat ajattelevat näin ja vanhemmat noin. Sinun pitää miettiä kohdallasi, kumpi on Sinulle tärkeämpi; parisuhde vai uraputki? Sillä on merkitystä. Jos tapaat ihmisen jolla ei ole sama arvomaailma ja -järjestys kuin sinulla, niin sitten voi tulla ongelmia. Kannattaa siis suoraan vain sanoa mitä mielessä on ;) Eikä kai sillä ole merkitystä mitä toinen tekee, kunhan vain haluaa yhtä paljon toteuttaa omia haaveitaan. Eri ihmisille haaveetkin ovat erilaisia. Jollekin se on uraputki, jollekin toiselle jotain muuuta. Kyllähän elämä silti on tasapainoilua sillä kultaisella keskitiellä eikä se aina ole helppoa.
Minä, 42-vuotias, nostan hattua Sinulle. Sinä ajattelet oikein. Olet juuri niin itsenäinen, kuin jokaisen tulisi olla. Toiset vain eivät syystä tai toisesta (uskalla) toteuttaa haaveitaan. Itse olen tehnyt aikanani ison virheen, kun en lukenut alaa joka minua todella kiinnosti.
Jos sitten aikanaan kohtaat SenOikean, niin kyllä aikuisen ihmisen täytyy ymmärtää, että toisella on ura mikäli itsellä ei sitä ole vaan on esim. tehdastyöläinen. Ei hän sitten sinua oikeesti rakasta, jos rupee napisemaan urastasi.
yli-itsevarmat naiset pelottavat pois sekä miehet että naiset. Ehkä siinä kristallinkirkkaassa uraputkessa katsoo vain yhteen suuntaan ja useimmat haluavat katsella laajemmalti. Omistautuminen ja sitoutuminen uraan ja työhön on vähäistä, koska ihmiset ovat huomanneet, että on tärkeämpiäkin asioita.
Minua on joskus sanottu "niin itsenäiseksi" ja myös "riippumattomaksi". Enkä edes täysin ymmärtänyt, mitä sillä tarkoitettiin. Vasta myöhemmin olen arvellut, että kyse oli siitä, etten elämääni, työtäni sun muuta koskevissa päätöksissä nojautunut kehenkään, en pallotellut päätöksiäni muiden kanssa, en halunnut että joku koko ajan pitäisi kädestäni kiinni ja sanoisi mikä minulle on hyväksi.
Saavutinkin melko helposti sellaisen maailman, mitä olin mielessäni tavoitellut ja kuvitellut, eipä siinä mitään. Mutta jonkin ajan päästä, kun ensi ilo saavutetusta alkoi himmetä, aloin kaivata siihen laajennuksia. Eli niitä juttuja, jotka olin jättänyt vähemmälle huomiolle, kuten parisuhteen. Ja kuitenkin, jos pitäisi katsoa taaksepäin, en valitsisi juuri mitään toisin.
Joku jo puhui tasapainottelusta, sitä kai se on, eli pitää vain valita se mikä on itselle tärkeintä. Vaikkei sen tietäminen aina olekaan niin helppoa. Ja sille, minkä jättää vähemmälle, täytyy kuitenkin varata optio kasvaa myöhemmin isommaksi.
Eikä tuo juttu oikeastaan muutu miksikään, valitsit sitten niin tai näin. Ei se vaihtoehto, jonka jättää sivuun, lakkaa olemasta. Jos sen houkutus on vahva, sen kortin kääntämistä haikailee kuitenkin. Silti: Sinun ja vain sinun on tiedettävä mikä itsellesi on kulloinkin oikein. Tai paremminkin, päätettävä, silloin kun sitä ei kerta kaikkiaan voi 100 %:sti tietää.
Eivät ne ole vaihtoehtoja, joko ura tai onni. Kaikki aikanaan ja siinä tahdissa, kuin elämäntilanteisiin sopii. Kumppani (tai liuta ahkerasti hankittuja kumppaneita aktiivivuosina) voi jollekin olla aajaoo yli kaiken, en pitäisi kovin tasapainoisena sellaista suhderiippuvuuttakaan. Enkä uhrautuvuutta, jossa luovutaan (tai vaaditaan luopumaan) tärkeistä arvoista ja normaaliarkeen kuuluvasta tavoitteellisuudesta.
Visiot, suunnitelmat, valinnat, itsenäisyys, kohtuullinen uutteruus ovat osa sitä "kestävän kehityksen" välineistöä, joka tarjoaa raamit vastuulliseen sosiaalisuuteen ja itsensä toteuttamiseen, sisältö ja mausteet syntyvät koko siitä moninaisuuden kirjosta, joka velloo ympärillämme ja meissä itsessämme. Yllätyksiä, hyviä ja huonoja, tulee aina, niitä tulee uraputkissa, rakkauksissa, aivan kaikessa.
Tämä koskee heteroita, homoja ynnä muita yhtälaisesti. Meissä ihmisissä on persoonallisuuseroja sen suhteen, minkä otteen elämään otamme. On impulsiivisia, hetkeen tarttuvia, päivässä eläviä, "muusta viis, on vain yksi elämä" -tyyppejä, parempi nauttia kuin satsata muuhun. On ripustautujia, on hoivaajaluonteita, jotka tarvitsevat tukeutujia. On myös tavoitteistaan ja toiminnastaan tietoisia, pärjäämisenhaluisia ihmisiä. Ei itsenäisyys tarkoita, että siinä torjutaan muut kanssaihmiset, päinvastoin. Se, ettei ole taakaksi itselleen ja muille, ei ole torjuntaa. Tavoitteellisuus kuvastaa pikemminkin kunnioitusta elämän tarjoamia lahjoja kohtaan, mahdollisuuksien käyttämistä. Vakat etsivät kansiaan, joskus jopa löytävät, ei välttämättä nopeasti. Väitän, että rakkauden palvojat, ne jotka tuomitsevat varovaisen kriittisesti suhteisiin antautuvat kylmiksi tai koviksi, yrittävät itse hehtaarihaulikolla pienriistaa: kun umpimähkään käy paljon läpi, niin eiköhän yksi hauli osu.
Löytyy sellaisia, jotka pitävät sinusta sellaisena määrätietoisena persoonana, kuin olet, ja joista sinä voit pitää. Kunhan otat yhdeksi tavoitteeksi sen kumppanin löytämisenkin jossain vaiheessa. Siihen voi mennä aikaa, yrittämistä ja erehtymistä. Tai jos lykästää äkisti, ota kiinni ja perehdy ;). Vasta kokeminen lopulta johtaa johonkin, jos on johtaakseen, näissä asioissa. Sinulla on varmaan mielikuva unelmarakkaastasi? Siitä kun tingit epäolennaisemmasta päästä kolmasosan, niin saat pitkäaikaisen parisuhteen. Se suhdekin on aika välttämätön asia jo henkisen terveyden kannalta.
Kiehtoo määrätietoset, itsenäiset ja itsevarmat naiset. Oon monesti miettiny, et miksi, mut ehkä ne on ne piirteet jotka samaistan itseeni.. Äläkä kanna huolta, ettetkö löytäis ketään, en kyl jaksa uskoa, et liika itsenäisyys tai määrätietoinen asenne elämään vois haitaksi olla. Jos ihminen rakastaa toistaan niin toisen unelmia tuetaan ja kannustetaan eteenpäin. Eihän kellään voi olla oikeutta pyytää toista luopumaan unelmistaan. Löydät varmasti ihmisen joka osaa arvostaa sun pyrkimyksiä elämässä. Ja kun tapaat oikean ihmisen nii kyl se"liika"itsenäisyys väistyy ihan luonnostaan :)