Mun isä kuoli jotain kymmenen vuotta sitten,enkä ole vieläkään päässy yli.Silloin vain suljin kaiken sisälleni ja nyt vähitellen olen alkanut kysellä ja puhua isästä..Itken aina välillä..kaikki toi kysely ja itku auttaa..
Isää on kova ikävä!!
Mulla ei ole mitään tietoo miks kirjoitin tän tänne..Piti vaan saada kirjoittaa..:)
Onks kellään mitään samantapaista tilannetta?Oletteko päässyt yli?
Kaikille jaksamista.!!
Isää on kova ikävä!!
Mulla ei ole mitään tietoo miks kirjoitin tän tänne..Piti vaan saada kirjoittaa..:)
Onks kellään mitään samantapaista tilannetta?Oletteko päässyt yli?
Kaikille jaksamista.!!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Toivon sulle rakkautta. Mulla on vähän erilainen ongelma, mut itkeminen auttaa.
Voi olipa suloinen viesti - ihan liikutuin. Jos olisit kertonut mulle tuon livenä, olisi halannut sua. Olen itse pienen tytön isä.
Kuule "Isän tyttö". Kun maanpäällistä isää sulla ei enää ole täällä, niin sulla on hyvä taivaan Isä, joka näkee kyyneleesi ja jonka lohduttavan rakkauden voi oppia tuntemaan.
Kerran meistä jokainen kuolee ja me, jotka vielä olemme täällä, tarvimme lohdutusta ja hyviä uutisia. Hyvä uutinen on se, että Jeesuksen kautta rakastavan Isän voi oppia tuntemaan. Jeesus auttoi ihmisiä, samoin tekee myös taivaan Isä.
Pyydä Jeesusta ja taivaa Isää lohduttamaan sua.
Kaikkea hyvää sinulle.
Olen täysin samaa mieltä Tuomon kanssa!
Jeesus on tie, totuus ja elämä.
Mulla ei ole kokemusta perheen jäsenen menetyksestä.
Mutta.... Olen menettänyt, ikävä kyllä. Toisaalta, menetykset vahvistaa, se on oikeasti niin.
Itse menetin viime vuoden joulukuussa 5 ihmistä; tsunami, vei heidät.
Mutta mä uskon, että kaikella on tarkoituksensa.
Ehkä mä en enää ois täällä, ellen ois menettänyt noita ihmisiä tuolla tsunamissa.
Niin, kuulostaa varmaan tyhmältä...
Mutta tajuan, ettei mun aika ole vielä... Elämä on haurasta, kaikki voi sortua hetkessä.
Mutta Jeesus pelastaa!
Ja mä uskon siihen, että kaikki nää tsunamit jne on merkkejä...
Luehan Matt. 24-25, siellä Jeesus puhuu viimeisistä tapahtumista.
Matt. 24:6-14 : "Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä.
Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. (!!!)
Mutta kaikki tämä on vasta synnytystustuskien alkua.
>>Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden.
Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan.
Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan.
Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee.
Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.
Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."
Matt. 25: 31-46, siellä puhutaan viimeisestä tulemisesta :)
Voimia.
Pientä piilomainontaa.
Jos jostain jeesus-tarinoista hakee lohtua niin aika heikolla pohjalla on elämä....
Oikeastaan ei ja kyllä. Tilanne tämä. Isäni kuoli 2 vuotta sitten. Eka vuosi meni tajuamatta asiaa pikkuhiljaa alkoi tajuta: Se ei palaa.
Mä en koskaan pääse yli, en oikeastaan halua unohtaa, joskus itkettää ja miettii millainen sen elämä nyt olis. Mutta kannattaa ajatella positiivisesti. Elämä jatkuu, mutta joskus uppoaa pohjalle silloin pitää pyytää joltain kättä avuksi jotta sieltä pääsee ylös.
Voimia
Mun luokkakaverin isä kuoli onnettomuudessa viime talvena ja toisen tutun isä oli kuollut syöpään pari kuukautta ennemmin.. En voi kuvitella miltä tuntuu, mut yhtään vähättelemättä et oo ainut..Kaikki kuolee, jokku ennemmin tai myöhemmin, mut jos kuolee ennmmin niin sen asian kans pitää vaan yrittää elää.. Mut oikeesti, Kaikkea HYVÄÄ ja mä nyt en laittanu mitään uskonnollista pöpinää, ku ei se oo nii yksinkertaasta kaikille.. Jaksamisia!!
...vuonna 2002 pyhäinpäivän aamuna. Se oli saanut aivoveri tulpan ja viikkoa ennen joutui sairaalaan. Mä olen päässyt aika hyvin yli, vaikka välillä nousee pala kurkkuun, esim. kun luin ton Tuomon viestin. Minä en ole isästä mielelläni puhunut ja yritän salata sen kuoleman aina tutuiltani. Se on sillälailla mun "herkkä kohta". Mutta jos sinulla on ketään, kenelle puhua, sun kannattaa puhua. Tai sitten kirjoitat isälle kirjeen, kerrot miten sulla on ikävä ja sellaista, ja poltat sen. Tai revit paperin pieniin paloihin ja viet palat isäsi mielipaikkaan, esim. mereen, jos isäsi oli kalamiehiä.
Niin minä olen tehnyt. Enkä vain tämän asian kanssa. Se auttaa moneen asiaan, kun "katsoo surua silmiin".
Voimia sulle ja muillekin. Te jaksatte kyllä. Isänne ei halua, että surette. :)
Kiitos kaikille!Kävin nyt vasta katsomassa tätä..
Mä en oikein tiedä mitä sanoa..Tuli kyyneleet silmiin kun luin only-me:n kirjoitusta..Kaikilla oli niin koskettavia kirjoituksia..
Jaksamista kaikille!
Mun iskä kuoli kun olin 2v. Ihan hyvin olen yli päässyt, mutta se on siltikin hirveän surullista.:( Inhoon koulussa isänpäivää. Tänävuonna isänpäivänä mulla tuli tosi tukala tilanna koulussa. Kun mun papat kin on kuollut niin oli aika kauheeta kun muut teki isilleen lahjoja. ope ei muistanut että mun isä oli kuollut, ja rupes huutaan mulle kun en tehnyt mitää, ja se muisti sen vasta silloin kun melkein itkin :I ja kaikki vaan katto mua!!!! NOLOO!!!!
Jos mun isäni koulis en tiedä mitä tekisin, kuolisin ennemmin itse. Paha juttu. :/
Kun omien lasteni isä kuoli parisen vuotta sitten, yritin hakea apua jostain kyetäkseni selittämään heidän isänsä poismenon. Ei mistään yhdistyksestä, sairaalasta, mistään saanut apua. Niinpä jouduin puolisoni menettäneenä surullisena itsekin yrittämään selittämään lapsille asioita.
En varmaankaan onnistunu mitenkään, sillä tänä päivänä he edelleen ovat asioista ymmällään, eivätkä käsitä miksi niin kävi.
Jos vanhempi menettää lapsensa, on erilaisia kriisiapuja olemassa. Mutta kun lapsi menettää vanhempansa, ei perheen ulkopuolelta saa apua juuri mistään. tarvetta kyllä olisi. Ei saisi käydä niin kuin Isän tytölle ja monelle muulle, että asiat vain painetaan sisälle piiloon.
Toivon teille kaikille omaisenne menettäneille jaksamista. toivon että joku läheisistänne olisi se, kenen kanssa kykenette paljonkin tapahtuneen jälkeen juttelemaan isistänne. Sillä on tärkeää voida ja saada jutella heistä ja saada asia itselle mielensopukkaan tallennettua niin, ettei se ahdistaisi.
Minun isäni kuoli v.2001 juhannuksena. Itse olin silloin 12 vuotta. Ei siitä pääse ikinä yli. Itsekkin useasti mietin häntä, itken, mietin millaista elämä olisi nyt..
Ei ole eikä tule sellaista päivää jona en häntä ajattelisi. Joka päivä käy ajatukset hänessä.
Sitä vaan toivoo, että hän tulisi tuolta nurkan takaa ja kaikki olisi niinkuin ennenkin.
Itsekään en ole siitä paljon äitini kanssa puhunut. En esim. tiedä mihin hän kuoli. Sen kyllä joskus kysyn, mutta en vielä, en ole valmis.
Olen vielä itsekin näin nuori, niin sitä ajattelee kun on vielä (toivottavasti) pitkä elämä edessä, että miten sitä pärjää ilman isää? Lapsillani ei ole toista pappaa, jne...
Mutta jaksamisia sulle ja kaikille muille. Aina pitää surra, ei saa jättää tunteita sisälle. Jos ei tykkää puhua asiasta, niin kirjoittaa tunteitaan paperille ja vaikka polttaa sen tai laittaa hyvään talteen. Tuo menetelmä auttoi minua surutyössäni.
Voimia.
Isäni kuoli huhtikuun alussa ja en vieläkään tajua asiaa. Olen vasta 19 vuotias ja olisin tarvinnut isää vielä pitkään. En päässyt edes hyvästelemään koska asun n. 200km päässä kotipaikasta ja kun äiti ja siskot sanoivat, että ehdit vielä ja seuraavana iltana isä nukkui pois.
mun isä kuoli 8-9 vuotta sitten. Olin silloin noin 2w. Olen iloinen siitä että oli sillon niin pieni, etten oikein tajunnut, että miksi isä ei tullutkaan enään kotiin. Se on ihan kauheeta :(