Hän tahtoi aina vain yhtä asiaa:
Ystäviä.
Perhe hänellä oli, muttei sekään
ehkä kaikkein paras.
Äiti yritti häntä lohduttaa,
'kyllä sinä saat ystäviä vielä,
odota vain kärsivällisesti.'
Ja tyttö odotti.
Hän odotti kauan,
muttei saanut ystäviä.
Kaikki alkoi mennä vain huonommin.
Kun hän ei ollut kotona,
äiti luuli että hän vietti
aikaa ystäviensä kanssa.
Ei, tyttö istui metsässä itkien.
Ja aina yksin.
Lähes joka ilta hän lähti metsään,
kuunteli lintujen laulua.
Niistä sai enemmän lohtua kuin mistään.
Sitten tuli syksy,
linnut lähtivät etelään,
metsä vaikeni pikkuhiljaa.
Satoi lunta, metsä oli kuin kuollut.
Vieläkin tyttö istui iltaisin metsässä.
Äiti ei voinut aavistaa,
kuinka huonosti asiat olivat.
Eräänä päivänä tyttö ei
tullutkaan yöksi kotiin.
Äiti luuli että hän oli ystäviensä luona.
Mutta tyttö ei tullut
seuraavanakaan päivänä.
Äiti huolestui.
hän meni tytön huoneeseen.
Sängyn päällä oli kirjekuori,
jossa luki 'Äidille'.
Kirjeessä oli tahroja,
kyyneleitä.
"Äiti.
Et tiedä kuinka paljon jouduin kärsimään.
Ei minulla ole vieläkään ole
ollut yhtään ystävää.
Kaikki ne illat,
jotka luulit minun olevan
ystävien kanssa,
olin yksin.
En vain halunnut että huolehtisit
minun vuokseni turhaan,
en tule koskan saamaan ystäviä.
Kaikki inhoavat minua,
enkä voi ymmärtää miksi.
En ole koskaan sanonut kenellekään
mitään pahaa, en koskaan.
Tietäisimpä mitä tein väärin.
Sinä, äiti, olit ainoa ystäväni.
Anteeksi että tuotin pettymyksen.
Pyydä kaikilta anteeksi puolestani,
vaikkei heitäkään montaa ole.
Hyvästi äiti."
Kului viikko,
ennen kuin tytöstä kuului mitään.
Joku oli löytänyt hänet
metsästä paleltuneena.
Hän oli kyyristyneenä juuri sillä
kivellä, missä aina istui.
Ja yhä hän puristi kädessään
kuvaa äidistään.
Se oli tytön surkea tarina.
Hän jätti jälkeensä paljon surua,
vaikkei ehkä olisi sitä uskonutkaan.
Joka ilta hänen haudallaan paloi kynttilä,
monta vuotta.
Monta vuotta jotka tytön olisi
vielä kuulunut elää.
Mutta hän ei jaksanut.
Ystäviä.
Perhe hänellä oli, muttei sekään
ehkä kaikkein paras.
Äiti yritti häntä lohduttaa,
'kyllä sinä saat ystäviä vielä,
odota vain kärsivällisesti.'
Ja tyttö odotti.
Hän odotti kauan,
muttei saanut ystäviä.
Kaikki alkoi mennä vain huonommin.
Kun hän ei ollut kotona,
äiti luuli että hän vietti
aikaa ystäviensä kanssa.
Ei, tyttö istui metsässä itkien.
Ja aina yksin.
Lähes joka ilta hän lähti metsään,
kuunteli lintujen laulua.
Niistä sai enemmän lohtua kuin mistään.
Sitten tuli syksy,
linnut lähtivät etelään,
metsä vaikeni pikkuhiljaa.
Satoi lunta, metsä oli kuin kuollut.
Vieläkin tyttö istui iltaisin metsässä.
Äiti ei voinut aavistaa,
kuinka huonosti asiat olivat.
Eräänä päivänä tyttö ei
tullutkaan yöksi kotiin.
Äiti luuli että hän oli ystäviensä luona.
Mutta tyttö ei tullut
seuraavanakaan päivänä.
Äiti huolestui.
hän meni tytön huoneeseen.
Sängyn päällä oli kirjekuori,
jossa luki 'Äidille'.
Kirjeessä oli tahroja,
kyyneleitä.
"Äiti.
Et tiedä kuinka paljon jouduin kärsimään.
Ei minulla ole vieläkään ole
ollut yhtään ystävää.
Kaikki ne illat,
jotka luulit minun olevan
ystävien kanssa,
olin yksin.
En vain halunnut että huolehtisit
minun vuokseni turhaan,
en tule koskan saamaan ystäviä.
Kaikki inhoavat minua,
enkä voi ymmärtää miksi.
En ole koskaan sanonut kenellekään
mitään pahaa, en koskaan.
Tietäisimpä mitä tein väärin.
Sinä, äiti, olit ainoa ystäväni.
Anteeksi että tuotin pettymyksen.
Pyydä kaikilta anteeksi puolestani,
vaikkei heitäkään montaa ole.
Hyvästi äiti."
Kului viikko,
ennen kuin tytöstä kuului mitään.
Joku oli löytänyt hänet
metsästä paleltuneena.
Hän oli kyyristyneenä juuri sillä
kivellä, missä aina istui.
Ja yhä hän puristi kädessään
kuvaa äidistään.
Se oli tytön surkea tarina.
Hän jätti jälkeensä paljon surua,
vaikkei ehkä olisi sitä uskonutkaan.
Joka ilta hänen haudallaan paloi kynttilä,
monta vuotta.
Monta vuotta jotka tytön olisi
vielä kuulunut elää.
Mutta hän ei jaksanut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihana runo... täynnä tunnelmaa...
anteeksi, en nyt osaa sanoa enempää...
sul on WildFlower muutenkin tosi
hyviä runoja. jatka vaan...
ehi... hieno..
siinà oli paljon ajatusta yksinàisyydestà.
kirjoita lisàà noita kauniita ajatuksia!
Eikai toi oo totta ???
Hirveen kaunis mut itkin kyl et todella koskettava