Alonso retostelee

"Painostin McLarenia parhaani mukaan lähdöstä maaliin ja se tuotti tulosta, koska olin riittävän lähellä ottamaan tilanteesta hyödyn irti. Tein saman Nürburgringillä, kun ohitin heidät viimeisellä kierroksella", Alonso sanoi.

Heidät? Niin joo, Kimin ja McLarenin...
Lähdöstä maaliin? Eikös sitä välimatkaa ollut jossakin vaiheessa reilut parikymmentä sekuntia? Aikamoista painostusta!

Uskookohan tuo toope itsekään puheisiinsa?

Näkikö kukaan Alonson puolelta minkään asteista painostusta? No, yrittihän se heti alussa päästä Kimin edelle, tuloksetta. Siihen ne painostukset sitten jäikin.
Käsittääkseni Alonsolla ei liioin ollut mitään tekemistä Räikkösen Micheliniin tulleeseen flat spotiin Nürburgringillä. Sen Kimi aiheutti ihan ite turhan uskaliaalla ohituyrityksellä Villeneuvesta ja sittenhän se kumi puhkesi viimeisellä kierroksella. Jossittelu on kivaa, eli jos rengas olisi kestänyt loppuun, ei Alonso olisi todennäköisesti Kimiä ohittanut. Eikös siinä sen verran vielä kaulaa ollut.

Ihan jees kuskihan tuo epsanjanpoika on, mutta suuret on luulot itsestään. Ja vielä on matkaa vaikkapa Räikkösen tasolle. Sehän on jo tunnustettu vähän asiantuntevimmissa piireissäkin.
2367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Huomasin myös saman Alonson haastattelusta, painostuksesta ei tosiaankaan ollut kysymys, vaan Montoyan arviointi virheestä. Sääli vain että Mclarenit alkoivat vähän myöhään toimimaan, olisi ollut mukava nähdä miten Espanjan poika olisi pärjännyt tiukemmassa taistelussa. Nythän hän on saanut ainakin jonkun verran "lahjapisteitä", jos toki osaa hän myös ajaa, mutt miten kovan paineen allaa......

Äänestä

Olen samaa mieltä tuon "painostuksen" suhteen mutta pikku tarkennus Nürburgringin tapahtumiin... Kimin McLarenista ei rengas puhjennut vaan flat spotin aiheuttama tärinä rikkoi eturipustuksen. Rengas kesti, eturipustus ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hönö kirjoitti:

"Painostin McLarenia parhaani mukaan lähdöstä maaliin ja se tuotti tulosta, koska olin riittävän lähellä ottamaan tilanteesta hyödyn irti. Tein saman Nürburgringillä, kun ohitin heidät viimeisellä kierroksella", Alonso sanoi.

Heidät? Niin joo, Kimin ja McLarenin...
Lähdöstä maaliin? Eikös sitä välimatkaa ollut jossakin vaiheessa reilut parikymmentä sekuntia? Aikamoista painostusta!

Uskookohan tuo toope itsekään puheisiinsa?

Näkikö kukaan Alonson puolelta minkään asteista painostusta? No, yrittihän se heti alussa päästä Kimin edelle, tuloksetta. Siihen ne painostukset sitten jäikin.
Käsittääkseni Alonsolla ei liioin ollut mitään tekemistä Räikkösen Micheliniin tulleeseen flat spotiin Nürburgringillä. Sen Kimi aiheutti ihan ite turhan uskaliaalla ohituyrityksellä Villeneuvesta ja sittenhän se kumi puhkesi viimeisellä kierroksella. Jossittelu on kivaa, eli jos rengas olisi kestänyt loppuun, ei Alonso olisi todennäköisesti Kimiä ohittanut. Eikös siinä sen verran vielä kaulaa ollut.

Ihan jees kuskihan tuo epsanjanpoika on, mutta suuret on luulot itsestään. Ja vielä on matkaa vaikkapa Räikkösen tasolle. Sehän on jo tunnustettu vähän asiantuntevimmissa piireissäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu