Eli kysyisin kokemuksia niiltä, jotka ovat kirjoittaneet jo kahdessa vuodessa ylioppilaaksi. Oliko kuinka rankkaa ja stressaavaa? itse en oikein opiskellut kunnolla yläasteella ja nyt aloitin lukion. Aion kuitenkin parantaa tapani, koska pystyn siihen kyllä jos vain haluan. Kävittekö esim. Kesälukiota, jotta saitte kaikki kurssit suoritettua? oliko paljon pitkiä päiviä? vai pitikö osa opiskelusta hoitaa kotona (siis kokonaan itsenäisesti...kiitos jo vastauksista =)
LUKIO 2vuodessa?
lukiolainen2
91145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
hyvin harvinaista. Omana lukioaikana kaksi teki näin, toinen oli maahanmuuttajataustainen joten reputti suomen kielen kirjoituksissa. Molemmat olivat matemaattisesti poikkeuksellisen lahjakkaita (laaja matikka ja fyssa ym. pelkkää kymppiä, toinen opiskeli matikkaa yliopistossa jo ennen kirjoittamista) ja kaikissa muissakin aineissa todella hyviä.
Suosittelen, että katselet nyt tän alun, ainakin pari jaksoa ja vasta sitten teet päätöksiä siitä, onko järkevää yrittää kahdessa vuodessa. Suurimmalle osalle se normi 3 vuotta (itse olen kirjoittanut niin kauan sitten, ettei hajauttaminen ollut mahdollista) on ihan sopiva tahti. Parempi, että käytät sen 3 vuotta ja keskityt saamaan hyviä arvosanoja, kuin se, että "räpellät" minimikurssivaatimuksin ja ehkä heikommin arvosanoin kahdessa vuodessa. Loppujen lopuksi kunnollista opiskeluaikaa ei siihen jäisi kuin noin puolitoista vuotta, ja se on kyllä hiton vähän (varsinkin jos olet ollut yhtään kunnianhimoinen kurssivalinnoissa).
Tsemppiä opintoihin kuitenkin!
2 vuodessa kirjoittaminen on vain teoriassa mahdollista. 2,5 on jo minkä voi tehdä, jos käy tiheään kursseja.
Kahden vuoden kirjoittaminen tarkoittaisi sitä että joutuisit käymään kaikki kurssitarjottimeltasi löytämät kurssit, ja käymään joitain tenttimällä, kiinosti tai ei.
Joop, en ryhtyisi kyllä hommaan ja ainakaan omassa lukiossani se ei olisi ollut mahdollistakaan kun tenttimällä HIRVEÄSTI kursseja. Olen aina ollut ihan normaalitason oppilas ja välillä 3 vuoteen suorittaminenkin teki tiukkaa ja oli todella rankkaa!
Itsellä tiukka puoltoista vuotta takana, aloitin ekan puol vuotta itsenäisesti tenttien ja vuoden olen käynyt tunneilla etätyöskennellyt. Nyt menen ekoihin kirjoituksiin ja keväällä tarkoitus saada lakki. Kursseja kertyy yhteensä 81. Eli täysin mahdollista ja motivaatiosta kiinni..
MIKSI?
Ei sitä 2 vuodessa käymistä kannata kammoksua. Se on täysin mahdollista. Tiedän monia, jotka tekivät niin, itseni mukaan lukien.
Tosin yhtä lukuun ottamatta kaikki tuntemani kahden vuoden suorittajat lukivat lukionsa iltalukiossa/aikuislukiossa, jossa kursseja tarvitsee saada kasaan vain 44.
Tuollainen määrä kyllä onnistuu mutkitta kahdessa vuodessa. Rankkaa tuskin tulee olemaan, koska päivälukiossa parissa vuodessa pitäisi muutenkin suorittaa mielellään väh. 50 kurssia.
Itselleni tuli ekana vuonna oikein suorittamisen tunne, kun oli tavallaan antoisaa kokeilla kuinka paljon kursseja sai mahdutettua jaksoon ja kuinka hyvin niistä selviäisi. Ennätykseni oli 12 kurssia yhdessä jaksossa, joista 5 oli etäkursseja (eli pari kertaa lähiopetustunneilla ja kokeeseen). Lopullinen kurssimääräni oli muuten 55, että ylittyi tuo 44 kurssin maksimikin ihan mukavasti. Löytyy todistuksestani nelosia, mutta on siellä myös kymppejä, pääosin kuitenkin kasia ja ysiä.
Niin paljon on itsestäsi kiinni, paljon aiot opiskella, että suosittelen kokeilemaan rohkeasti 2 vuotta, jos siltä tuntuu.
ei ole eroa kuin vain yksi vaivainen vuosi tavalliseen verrattuna. Se on aika vähän kun ajattelee kuinka paljon opiskelemisesta voikaan nauttia, kun käy kolmessa vuodessa.
älä harkitse moista!
Muuten kuluu kokonainen vuosi sitten siihen, että yrität levätä rääkistä :D
Kyllä se on ihan mahdollista suorittaa kahdessa vuodessa. Itse tein sen tuossa vuosituhannen vaihteessa. Keksin sen oikeastaan vasta tokalla ollessani ja ihan hyvin sain kurssit suoritettua. Vaatihan se muutamia itsenäisesti suoritettuja kursseja, mutta mieluummin tein kurssit niin kuin olisin tylsistynyt tunneilla. Kokeile! Suosittelen! Voihan se tuntua joskus rankaltakin, mutta oli ihan kivaa. Toisaalta, mihin sinulla on kiire? Miksi et voi opiskella sitä "normaalia" kolmea vuotta? Se on kevyempää ja saa aikaa miettiä mitä tekis isona, voi tavata kavereita jne viettää rennompaa elämää. Sitten kun menet opiskelemaan esim yliopistoon, niin elämä muuttuu täysin verrattuna lukiolaisen "turvattuun" elämään..