IVF+akupunktio

Asun ulkomailla ja täällä puhutaan & kirjoitetaan paljon siitä, kuinka akupunktion avulla voidaan parantaa IVF:llä onnistumisia. Täällä on useita nimenomaan lapsettomuudenhoitoon erikoistuneita akupunktiolääkäreitä, jotka toimivat yhteistyössä IVF-lääkäreiden kanssa. Itsellä jo takana 2,5 v. yritystä, jonka aikana 2 keskenmenoon päättynyttä raskautta (luomu & clomi).

Olen vasta varaamassa ekaa aikaa ko. terapiaan, tuntuu kuitenkin siltä että kaikkea kannattaa kokeilla. Ehkäpä kiinalaisella lääketieteelläkin on oma osansa lapsettomuuden hoidossa. Onko tällä paltalla ketään, joka olisi hakenut apua akupunktiosta. Kaikki kokemukset kiinnostavat.

Plussasäteitä kaikille!
2902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei, tässa kohtalotoveri, eli toinen ulkomailla asuva akupunktiosta kiinnostunut ja sita lapsettomuushoidoissa kokeillut.

Meilläkin on pitkä ja raskas rupeama yritystä takana (3 v.) ja kerran raskaus saatiin jopa alullekin (inseminaatiolla) mutta se päätyi keskenmenoon.

Tämän vuoden alussa vasta uusi gynegologi totesi minulla PCOn ja huonolaatuiset munasolut. Ensimmäinen ICSIssä (maaliskuu 2005) saatiin saaliiksi 6 alkiota joista 5 hedelmöittyi ja neljä jakaantui edelleen, vaikkakin hitaanlaisesti. Tämä ICSI ei tuottanut tulosta. Kun myöhemmin kävimme läpi tilannetta lääkärin kanssa, hän sanoi olevansa hieman huolissaan alkioiden laadusta, ja kun oikein tivasin pahimpia mahdollisia skenaarioita, hän mainitsi yhtena vaihtoehtona jopa mahdollisien luovuttajien etsimisestä. (Olen jo 38-vuotias... eli aloitin yrittämisen aika myöhään) Olen myös aikaisemmin käynyt akupunktiossa ja tässä vaiheessa päätin aloittaa akupunktiokuurin, jolla yritettäisiin vaikuttaa munasolujen laatuun. Seuraava ICSI tehtiin heinäkuussa 2005 ja saimme aikaan 9 munasolua, joista 8 hedelmöittyi, ja joista puolet kehittyi priimaluokan alkoiksi ja puolet kehittyi hitaammin. Siitä huolimatta raskaus ei lähtenyt käyntiin - tälläkään kerta.

En tietenkään voi olla ihan varma vaikuttiko akupunktio siihen että toisen ICSI-yrityksen tulokset oli paljon paremmat kuin ensimmäisen, sillä tuloksethan vaihtelevat kuukausittain ja on olemassa muitekin tekijöitä - mutta luulisin sen auttavat. Rakenteellisiin ongelmiin siitä ei tietenkään ole apua, mutta varmaan kannattaa kokeilla jos on muunlaista heikkoutta....

Olisi kiva kuulla kokemuksiasi... Onnea sinulle ja kaikille muillekin!

Äänestä
  • Hei "sitkis",

    tuntomerkkisi täsmäävät minuun; olen myös 38-vuotias ja meillä on takana lähes 3 vuotta yritystä.

    Olisi kiva keskustella suoraan kanssasi! Jos haluat, laita meiliä osoitteeseen [email protected].

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikkea kokeillaan! kirjoitti:

Asun ulkomailla ja täällä puhutaan & kirjoitetaan paljon siitä, kuinka akupunktion avulla voidaan parantaa IVF:llä onnistumisia. Täällä on useita nimenomaan lapsettomuudenhoitoon erikoistuneita akupunktiolääkäreitä, jotka toimivat yhteistyössä IVF-lääkäreiden kanssa. Itsellä jo takana 2,5 v. yritystä, jonka aikana 2 keskenmenoon päättynyttä raskautta (luomu & clomi).

Olen vasta varaamassa ekaa aikaa ko. terapiaan, tuntuu kuitenkin siltä että kaikkea kannattaa kokeilla. Ehkäpä kiinalaisella lääketieteelläkin on oma osansa lapsettomuuden hoidossa. Onko tällä paltalla ketään, joka olisi hakenut apua akupunktiosta. Kaikki kokemukset kiinnostavat.

Plussasäteitä kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu