Oikeus

82138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Laittaa niin sapen kiehumaan kun lukee tollasia juttuja. Kyllä "oikeita" rikollisia pitäisi rangaista oikein olan takaa. Naiseen kohdistuva väkivalta ja raiskaaminen on niin säälittävää touhua että voi voi. Omasta mielestä kaveri teki ihan oikein käymällä antamassa vähän nyrkkiä raiskaajille. Ja pisti ihmetyttämään miksi poliisit ei reagoinut sitten mitenkään ja hakenut raiskaajaa seuraavana päivänä???

Äänestä
  • Suomen oikeuslaitos on kieltämättä
    turhan kieroutunut. On kuitenkin huomioitava se fakta, että nämä raiskaajat ovat henkisesti sairaita ja heille kaikille pitäisi kustantaa pitkä terapia yhteiskunnan varoin. Tällä hetkellä vain pieni osa raiskaajista on hoidossa (98% paranee). Ei ole oikein mennä hakkaamaan henkisesti sairaita ihmisiä, joten tuomio on ihan paikallaan.

    Kaverisi avovaimo voisi hiemen tinkiä
    kunniastaan ja käydä tapahtuneen yli. Elämme toki tiukasti yksiavioisessa kulttuurissa, johon kuuluu ehdoton seksuaalinen itsemääräämisoikeus. :->

    Äänestä

Ei kai tuo voi olla oikeasti totta?
Sehän tarkoittaisi että oikeuslaitokselta puuttuisi kaikki oikeuden taju ja poliisitkin olisivat käytännössä lähinnä rikollisen kätyreitä.

Äänestä
  • Yksittäiset rivipoliisit ei paljoa pysty asiaa edistämään. Ellei sitten ala lakia rikkomaan.Poliisien nimittäminen rikollisten kätyreiksi tarkoittaa silloin että KANSA eli me olemme niitä rikollisia...

    Lakia on mahdollista muuttaa kun ME valitsemme päätöksentekijöiksi henkilöitä jotka asiaa ajaisivat haluamaamme suuntaan.

    Usein tuntuu että enemmistö haluaa kovempia rangaistuksia seksuaalirikollisille. Miksi näin ei tapahdu vaikka elämme demokratiassa?

    http://www.iltalehti.fi/2005/08/23/kolumnistit/200508223409866_ko.shtml

    Järjestelmä on Suomessa kehittynyt sellaiseksi, ettei yksittäinen yksilö pysty muuttamaan konkreettisesti esim em lakeja, vaikka tulisi valituksi kansanedustajaksi.Ehkä pääministeri tai vast voisi painostaa eduskuntaa ja lakiasianvaliokuntaa lainmuutokseen, mutta pääseekö sellaisilla ajatuksilla varustettu hlö koskaan pääministeriksi...

    Kansanedustajista jäi mieleen Kari Myllyniemi-ent poliisimestari-, joka lähti muuttamaan rangaistuksia kovemmiksi...yksi mies ei sotaa voittanut ja taisi ihmisetkin unohtaa valita uudelleen.

    Äänestä

Sen verran paljon olen samantapaisista jutuista kuullut/lukenut, että usko Suomen oikeuslaitokseen on mennyt jo aivan täydellisesti. Tässä maassa kotiansa puolustava perheenisä saa pahemman tuomion kuin sinne hyökkäävä taparikollinen (useita tapauksia löytyy). Samoin jos puolustaa esim. raiskaajan uhriksi joutunutta naista, niin linnaan lähtöhän siinä on edessä. Raiskaaja sen sijaan saa vain päänsilityksiä, vaikka olisi tehnyt vastaavaa aiemminkin. Ja tosiaan vakaviinkin rikoksiin, esim. juuri raiskauksiin, käy lieventäviksi asianhaaroiksi oikeastaan ihan mikä tahansa, esim. se, että rikollisella on työpaikka. Ja nämä lieventävät asianhaarat vielä lieventävät tuomion olemattomiin (pikku sakot tai ehdollista). Lisäksi vielä muita ihmisiä, itseään tai omaisuuttaan puolustava henkilö joutuu yleensä vielä maksamaan korvauksiakin näille yhteiskunnan pohjasakkaan kuuluville taparikollisille.

Olenkin itse päättänyt, että jos joudun kyseisen kuona-aineksen kanssa joskus vastakkain, niin tapan samantien, enkä tyydy vain hieman kovistelemaan. Eipä ainakaan jää enää nilkki vaatimaan korvauksia, eikä ilkkumaan oikeuden suosiollisella avustuksella. Kyllä tässä maassa nykypäivänä rehellinen veronmaksaja on täysin lainsuojaton, kun taas kaikenmaailman rikollisia ja pummeja hyysäävät niin sosiaalitantat, oikeuslaitos kuin poliisitkin. Jossain määrin kyllä jo samaistan nuo em. kolme tahoa siihen rikoksia tehtailevaan kuona-ainekseen.

Äänestä
  • Jep, tuo työpaikka ja perhe lieventävänä asianhaarana on aivan käsittämätön. Tosin eipä siellä taida olla päättämässä työttömät.

    Miksi uhrin mahdollinen parisuhde esim ei kovenna rangaistusta?!!

    Suomen laissa tai sen käytössä on kolme huutavaa epäkohtaa, jotka korjaamalla itse ainakin nukkuisin yöni paremmin:

    a) kovemmat ja ehdottomat tuomiot aina seksuaalirikoksista ja väkivaltarikoksista kun tekijä on uusija tai itse aloittanut(!) tilanteen ja hyökännyt ensin.


    b) Itsepuollustus, jolla suojellaan omaa tai toisen
    fyysistä koskemattomuutta aiheettomassa(!) hyökkäyksessä, realistikseksi. Esim veitsellä hyökänneen murtuneesta leuasta ei rangaista uhria.

    c) kotiin tunkeutujien pysäyttäminen tarvittavilla keinoilla, loppuun asti. Rajoittuisi kynnykselle, eli sinne porkkana maalle ei ammuttaisi postinkantajaa.

    Kohdasta C joku varmasti metelöi, mutta miksi sinne toisen kotiin kukaan enää menisi ilman lupaa/sopimista(talonyhtiö tms)...

    Ei maailma olisi sittenkään täydellinen tai edes laki, mutta hengittäisin itse huomattavasti vapaammin!

    Äänestä

  • suomiäijä kirjoitti:

    Jep, tuo työpaikka ja perhe lieventävänä asianhaarana on aivan käsittämätön. Tosin eipä siellä taida olla päättämässä työttömät.

    Miksi uhrin mahdollinen parisuhde esim ei kovenna rangaistusta?!!

    Suomen laissa tai sen käytössä on kolme huutavaa epäkohtaa, jotka korjaamalla itse ainakin nukkuisin yöni paremmin:

    a) kovemmat ja ehdottomat tuomiot aina seksuaalirikoksista ja väkivaltarikoksista kun tekijä on uusija tai itse aloittanut(!) tilanteen ja hyökännyt ensin.


    b) Itsepuollustus, jolla suojellaan omaa tai toisen
    fyysistä koskemattomuutta aiheettomassa(!) hyökkäyksessä, realistikseksi. Esim veitsellä hyökänneen murtuneesta leuasta ei rangaista uhria.

    c) kotiin tunkeutujien pysäyttäminen tarvittavilla keinoilla, loppuun asti. Rajoittuisi kynnykselle, eli sinne porkkana maalle ei ammuttaisi postinkantajaa.

    Kohdasta C joku varmasti metelöi, mutta miksi sinne toisen kotiin kukaan enää menisi ilman lupaa/sopimista(talonyhtiö tms)...

    Ei maailma olisi sittenkään täydellinen tai edes laki, mutta hengittäisin itse huomattavasti vapaammin!

    Olen kaikista noista kohdista samaa mieltä. Olen sitä mieltä, että se joka hyökkää toisten kimppuun tai tunkeutuu toisten kotiin saa myös olla valmis kantamaan seuraamukset. Ei itsensä, muiden ihmisten tai omaisuutensa puolustamisesta pidä ketään rangaista.

    Äänestä

  • xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

    Olen kaikista noista kohdista samaa mieltä. Olen sitä mieltä, että se joka hyökkää toisten kimppuun tai tunkeutuu toisten kotiin saa myös olla valmis kantamaan seuraamukset. Ei itsensä, muiden ihmisten tai omaisuutensa puolustamisesta pidä ketään rangaista.

    Eikös se riitä tuollaiseen kohteluun? ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toteutuu kirjoitti:

http://www.cosworthrsclub.com/foorumi/viewtopic.php?t=97691

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu