Rikos
ja Rangaistus?
14771
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Turha parkua. Suomen oikeusjärjestys ei kostoa (onneksi) hyväksy, niin ihan oikein on, että sen tekemisestä rangaistuksen saa. En sano, etteikö ittekin olisi tehnyt mieli käydä sivaltamassa, mutta sen jälkeen on turha 'parkua', kun järjestelmä reagoi siihen yhteisten sääntöjen puitteissa. Eikä tuossa ole mitään oikeusmurhaa ainakaan tapahtunut, niin se on menny kuin on 'ennalta sovittu'. Että sikäli. Ja sitä paitsi, samoin toimitaan kaikkien muidenkin Pohjoismaiden oikeusjärjestyksissä, että "vain Suomessa tämä on mahdollista" ei pidä paikkansa - oikeammin olisi ehkä sanoa, että "vain Jenkkilässä tämä EI olisi mahdollista".
muijas? yup2 ja voit sit soitella vaan poliisille.
Niin kuin sanoin, en väitä, etten itse olis toiminut samalla tavalla tilanteessa..
Mulla taitaa nyt olla näissä olosuhteissa perusteltu syy epäillä itseni tai toisen olevan vakavassa vaarassa. Täyttyy RL 25:7:n tunnusmerkistö laittomasta uhkauksesta. Olis varmaan tutkintapyynnön paikka.
Mutta jos Suomessa asuu, niin Suomen lain mukaan mennään. Sellaiset sitten eduskuntaan, jotka lainsäätäjänä muuttaa vallitsevaa rikoslakia - tosin voi olla kriminaalipoliittisesti aika vaikeaa perustella ns vapaata kostojärjestelmää. Jos haluaa feodaali- ja sitä edeltäneen ajan järjestelmää, niin ehkä kannattaa harkita asuinvaltion muutosta. Hyvinvointivaltiossa on nimittäin oikeuksien vastapainojakin - tämä lienee yksi niistä.
Että _ehkä_ tämä, joka tuon koston suoritti, ei kuitenkaan koe saamaansa tuomiota kovana siitä hyvästä, että "sai" hakata puolisonsa raiskaajan.
Tuota tuomiotahan voi - linjaasi mukaillen - pitää hintana, jonka joutuu maksamaan siitä, että niin sanotusti ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja antaa tekijälle rangaistuksen järjestelmän ohitse. Sinänsä - kuten sanoin - täysin ymmärrettävää.
Laittaa niin sapen kiehumaan kun lukee tollasia juttuja. Kyllä "oikeita" rikollisia pitäisi rangaista oikein olan takaa. Naiseen kohdistuva väkivalta ja raiskaaminen on niin säälittävää touhua että voi voi. Omasta mielestä kaveri teki ihan oikein käymällä antamassa vähän nyrkkiä raiskaajalle. Laittoi ihmetyttämään miksi poliisit ei reagoinut sitten mitenkään ja hakenut raiskaajaa seuraavana päivänä???
tarkoitin juurikin tuota.. Tarkoitus herättää ajattelemaan mitä itse tulisi tehtyä jos joku omalle tyttöystävälle näin tekisi! Ei pääsisi todellakaan vähällä.
"äärimmäisen mukava ja luotettava" kaveri ei kosta, ei missään oloissa. Se ei ole sankariuden merkki ja kuten huomaatte se on myös laitonta. Mitä voitatte kostamalla. Jos minun t-ystävälleni kävisi noin, en kostaisi. Muistattehan että ei kaikki ihmiset kosta? Suomessa on kymmeniä tuhansia mt-alan korkeasti koulutettuja ammattilaisia, lääkäreitä ja psykologeja sekä muista sivistyneitä: satavarma olen että eivät kostele tuolla lailla. Ottakaa oppia paremmasta, älkää huonommasta!
Kuule voi voi äly. "Jos minun t-ystävälleni kävisi noin, en kostaisi"
No sinä varmasti kävisit sitten raiskaajan ovella. " Et sä viittisi lopettaa tuota raiskaamista ku se ei oikee tunnu hyvälle naisista" :D Tai sattuisit näkemään raiskauksen niin varmaan katsoisit vierestä hiljaa ja sanoisit et lopeta. Joo juurikin näillä keinoilla nämä pedofiilit ja raiskaajat saadaan kuriin. Uskomatonta....
Onhan se oikein..sopiva rangaistushan raiskauksesta on ehdotonta muutama kk. Eihän suomessa pääse linnaan kuin vakavista rikoksista kuten maksamattomista sakoista.
AI KUULUUKO TYÖHAASTATTELUSSA JO NYKYÄÄN KERTOA RIKOSHISTORIAKIN??? ÄLKÄÄ JUNTTI-EINARIT OLKO NIIN SINISILMÄISIÄ: EI KAIKKEA TARVITSE KERTOA! ja toisaalta te pelkäätte kaiken maailman älyttömistä syistä potkuja (esim. pelkäätte saavanne potkut normiduunista jos olette vaikka kärähtänyt ratista) ottakaahan selvää asioista, laki säätelee varsin mukavasti työntekijänkin asemaa eikä irtisanominen esim. ratista kärähtämisen johdosta ole mikään LAILLINEN syy.
Kuule voi voi äly. "Jos minun t-ystävälleni kävisi noin, en kostaisi"
No sinä varmasti kävisit sitten raiskaajan ovella. " Et sä viittisi lopettaa tuota raiskaamista ku se ei oikee tunnu hyvälle naisista" :D Tai sattuisit näkemään raiskauksen niin varmaan katsoisit vierestä hiljaa ja sanoisit et lopeta. Joo juurikin näillä keinoilla nämä pedofiilit ja raiskaajat saadaan kuriin. Uskomatonta....
Se mitä tarina kertoo tai jättää kertomatta antaa kyllä sen kuvan että aivan oikein on oikeusjärjestelmä toiminut.
Raiskauksesta voisi toki saada kovemman tuomion mutta tuomittiinko raiskaaja lopulta lainkaan tästä (raiskaus) vai jostain muusta. Omat epäilyt tästäkin vaihtoehdosta ainakin heräsivät puutteellisen jutun luettuani.
Kiinni ei saa jäädä jos käy kostoretkellä. Enkä tässä yllytä ketään yrittämään vaan avustamaan poliisia asiassa.
Suomi on vielä oikeusvaltio ei mikään USA (jota mielestäni ei voi pitää oikeusvaltiona).
"Se mitä tarina kertoo tai jättää kertomatta antaa kyllä sen kuvan että aivan oikein on oikeusjärjestelmä toiminut."
Allekirjoitan täysin.
"...tuomittiinko raiskaaja lopulta lainkaan tästä (raiskaus) vai jostain muusta. Omat epäilyt tästäkin vaihtoehdosta ainakin heräsivät puutteellisen jutun luettuani."
Vaikuttaa vahvasti siltä, että tuota oletettua "raiskaajaa" ei todellakaan tuomittu raiskauksesta. Rikoslain mukaan minimituomio on 1 vuosi vankeutta, joten "muutaman kuukauden ehdollinen" ei mene läpi edes lahjattomien keskustelupalstoilla.
tämä on näitä, suomen juttuja nimenomaan...
Se on nähty monessa asiassa. NG ei ole edes syyllinen. Tämä mies vain vähän koulutti idioottia.
EI HERRAN JESTAS!!!
Toisaalta se olis päässy helpommal ku olis vaan uhannut oikeen kunnolla tai tappanu sitten samantien ja roudannu raadon jonneki