Suvi-ilta vientiasentajan vaimon kanssa

zoologi

Eija oli pudottaa säikähdyksestä pyykkikorin nurmikolle huomatessaan minut nojailemassa ulkoliiterin seinään.
- Huh, Jarmo, sinä olet röyhkeä. Kuinka uskallat tulla tänne hiippailemaan, kun Aki on kotona!
- Onhan se kotona, joo, umpihumalassa makaa jossain. Näin itse kun taksilla tuli, hyvä kun saitte taksikuskin kanssa miehen sisään retuutettua. Olen minä sen kanssa niin monta kertaa kuppia ottanut, että tiedän, kun tuohon tilaan on tultu, mies ei ennen aamua päätään nosta.
Eija poimi natisevalta ja ruostuneelta pyykkitelineeltä kuivuneita koriin välillä vilkuillen talon suuntaan.
- Aki voi olla kiivas, jos se ymmärtää asiat väärin, jatkoi Eija kantaen korillista edessään.
- Tarvitseeko meidän antaa sen ymmärtää mitään.
- Poikakin on pahassa iässä, höpöttää kaikkea kaikille, varmaan kertoisi Jarmo-sedän käyneen.
- Poika ei nyt vaan ole täällä, äitisi kävi sen tunti sitten hakemassa. Tyttö näkyy nukkuvan vaunuissa ovensuussa ja isänsä jossakin sisällä, että ihan kaksistaan tässä ollaan.

Ulkoliiterin kulmalle oli joskus viisikymmentäluvulla rakennettu käymälä eli huussi, nyttemmin jo ikiajat käyttämättömänä ollut, toimien varastona joillekin romuille. Nappasin pyykkikorin Eijan käsistä laskien sen talonkulmalle ja ohjasin naisen käsivarresta sisälle huussiin napaten oven perässä säppiin. Harasin sormiani Eijan polkkatukalle leikatuissa hiuksissa.
- Olet pistänyt partavettä, Aki haistaa vieraan tuoksun, sanoi Eija sormiani nuuhkien.
- Ei se mitään haista, käyt illalla saunassa.
- Miksi sinä tulit?
- Minä haluan sinua!

Eija nojautui minuun painaen poskensa olkaani vasten. Hänellä oli yllään jo parhaat päivänsä nähnyt t-paita ja college-housut, paljaissa jaloissaan varvassandaalit. Huussin oven yläreunassa oli ikkuna jota peitti auringon haalistama verhokaistale. Verhon ja karmin väliin jäävästä rakosesta näkyi puutarhaan.
- Onhan sinulla kumeja, minä en anna ilman ... viimeksikin sain olla sydän syrjälläni.
- On, sanoin kaivaen paketin Näkkejä farkkutakkini taskusta.
Eija otti paketin kädestäni tutkien sitä huolellisesti. Sivelin hänen hiuksiaan ja niskaansa. Sitten vein kieleni hänen korvaansa pyöritellen sitä kiihkeästi.
- Ihana, yhmmm, tuonne, tuonne, voihki Eija ohjaten päätäni kaulallani. Vein kielenkärkeni takaisin hänen korvannipukalleen liikuttaen sitä herkän määrätietoisin pyörityksin. Eija voihki ja kerjäsi lisää. Hamusin käteni hänen paitansa alle etsien liivien hakasia.
- Älä avaa, ei riivota vaatteita.

Eija tarttui poskiini ja vaihdoimme pitkiä ja kiihkeitä kielisuudelmia. Suudellessamme työnsin käteni hänen housuihinsa tunnustellen kosteaa pimpinrakoa. Eija voihkaisi sormeni tavatessa häpykielen rusinan ja heti sen perään sujahtaessa sisään. Hetken haettuaan tasapainoa, alkoi hän uikuttaen hinkata itseään kättäni vasten.
- Meidän pitäisi olla hiljaa, kuiskasin hänen korvaansa.
- En minä voi, en minä ... yhmmm, voihki hän lantion keinuessa ja reisien puristellessa käteni ympärillä. Nyt jo kaksi sormeani oli syvällä siellä. Rytmin kiihtyessä työnsin toisen käteni kainalon alle tueksi. Kohta polvien notkahtaessa suusta pääsi tukahdutetusti huudahdus ja hän rojahti minua vasten.

Käteni oli edelleen Eijan pöksyissä hänen alkaessa avaamaan farkkujeni nappeja. Kaksin käsin kiskaisten hän laski yhdellä vedolla sekä farkut että alushousut puoleen reiteen, päästäen turvonneen kaluni ponnahtamaan pystyyn. Runkattuaan muutaman vedon elintäni, alkoi hän kiskomaan housuja omista jaloistaan. Vetäydyin istumaan huussinistuimen kannelle, nojautuen takanani olevaan seinään. Joku oli joskus vuorannut tilan sisältä kuitulevyllä, mutta ajan hammas oli sen pahasti jo lohkonut. Niinpä silmieni korkeudella seinässä oli reikä, josta näki ulos pihalle talon edustalle.

- Pistä kumi, voihki Eija hivuttautuen hajareisin polvieni päälle. Sivelin kättäni hänen tuuheakarvaisella tussullaan. Puristaen reisillään polviani yhteen, toisti hän kehotuksensa:
- Pistä kumi!
Vedin Eijaa pakaroista itseäni kohti, jolloin hän joutui ottamaan tukea seinästä pääni kahta puolen. Kaluni nojasi hänen navanaluseensa, tunsin tuheron karvat sitä vasten.
- Anna minä ensin vähän paljaaltaan. Ihan varovasti, anelin. Puristin Eijaa tiiviimmin, sitten ohjaten pakarasta ylöspäin. Tartuin kaluni varresta työntäen sitä hänen reisiensä väliin. Tunsimme molemmat miten terska upposi vakoon kostean tuheron sisällä.
- Ei noin saanut, parahti Eija yrittäen kohottautua minun puristaessa ristiselästä.
- Ihan varovasti minä ensin vaan, ihan vähän vaan, supatin kohottaen lantiotani, jolloin elimeni painui syvälle sisään. Tunsin miten meidän molempien sydämet sykkivät kiivaasti. Eijan silmät olivat puoliummessa ja hänen suustaan kuului vienoa voihketta ohjatessani käsilläni hänen pakaroittensa liikettä.
- Sinä lupasit, kuiski Eija korvaani, pistää kumin. Varovaisin liikkein hän liikutti lantiotaan kaluni ympärillä. Edestakaisin keinuen. Minä puristelin hänen paidan ja rintaliivien verhoamia rintojaan.
- Pistetään jo ... kumi, voihki Eija ääni väristen. Eija oli puristanut kätensä hartioideni ympärille. Hänen silmänsä olivat edelleen puoliummessa ja sylkeä valui hänen suupielestään.
- Kohta, kuiskasin takaisin.

Kuulin sen veren kohinan lävitse. Ääni oli selvästi autonpyörien ääni soratiellä. Käänsin katsettani Eijan käden sivuitse seinässä olevaan reikään. Suuren punaisen auton keula oli lipunut näköpiiriin.
- Auto, kuiskasin Eijan korvaan.
Eija jäykistyi sylissäni ja hänen silmänsä rävähtivät auki.
- Ota pois! Mennään äkkiä pois.
- Hyss, mihin muka, nyt ollaan vaan ihan ääneti, tyynnyttelin puristaen naista itseäni vasten. Pihahiekalta kuului etäisiä askelia ja miehen sekä naisen puhetta. Tunsin miten sydämemme hakkasivat. Eija emätin puristui jännityksestä tiivisti elintäni vasten. Kurkin uudelleen ulos ja kuiskasin:
- Punainen auto, kaljupäinen mies.
- Esko ja Eila, Akin setä ja sen vaimo.
Aloin jälleen liikuttamaan itseäni Eijan sisällä. Ohjailin varovasti Eijan lantiota liikkumaan pakaroista puristellen.
- Älä, kuiskasi Eija äänessään tukahdutettua voihketta.
- Menevät portaille, vastasin.
- Onneksi ei toimi...
- Mikä?
- Ovikello ei toimi ... älä liikuta, ettei ... kun ei ole kumiakaan.
Itse asiassa minä en enää liikuttanut, vaan Eija oli alkanut itse keinumaan päälläni. Raajamme värisivät vähän jännityksestä. Eijan silmät olivat taas puoliummessa ja hän puristi kädessä myttynä housujaan.
- Kävelevät pihalla..
- Herra Jumala, nyt meidän käy huonosti, ne tulee ... kurnutti Eija katkonaisella äänellä. Samalla hänen liikkeensä sylissäni olivat käyneet kiivaammiksi.
- Älä niin kovaa, natisee.
Eijan suusta pääsi voihkaisu. Toisen voihkaisun hän tukahdutti painamalla housumyttyä kasvoilleen. Tunsin miten hänen pimppinsä kouristeli elimeni ympärillä. Naama punoittaen hän lysähti huohottamaan aivan minua vasten. Puristin häntä itseeni estäen liikkumasta minnekään.
- Huomasivatkohan ne Sannin, kysyi Eija huohottaen.
- Taisivat huomata, kuiskasin, Sanni tuntuu kuitenkin nukkuvan. Kiertävät nyt ehkä päärakennusta, vain auto näkyy.

Työnsin käteni Eijan paidan alle ja aloin hamuta rintaliivien hakasta. Eija yritti kiertyä paikallaan katsomaan ulos seinän reiästä.
- Herran tähden, älä enää, minä nousen nyt ja katson.
- Sinä sait, minä en ...
- Jos vaikka Aki on herännyt, kuunnellaan hiljaa. Mitä me tehdään, herran tähden.
Sain hakasen aukeamaan ja suuret rinnat valahtivat vapaiksi paidan alla. Rullasin paidanhelmaa ylöspäin sovittaen päätäni rintojen väliin ja puristaen naista itseäni vasten. Samalla työnsin elintäni syvemmälle.
- Et saa, kun et kumia laittanut, voihki Eijan ääni.
Sain tutiksi turvonneen nännin sormiini ja pyörittelin sitä. Enää eivät rinnat laskeneet maitoa. Askeleet ulkona sivuuttivat huussin aivan vierestä ja kohta kuului naisäänen ihmettelyä pyykeistä. Liikutin itseäni mahdollisimman äänettömästi Eijassa, joka hengitystään pidättäen puristi housumyttyä kasvoillaan. Nat-nat, kitisi huussinsituin allamme, nat-nat. Askeleet sivuttivat uudelleen huussin aivan vierestä, välillä pysähtyen kuin kuulostelemaan. Nat-nat-nat. Onneksi myös vieno kesätuuli suhisi ympärillä. Työnsin nännin suuhuni, jolloin tahtimme sekosi hetkeksi natnat - - nat ja Eijan housumytyn sisältä kuului vieno tukahdutettu voihkaisu. Kuulimme pariskunnan keskustelevan hieman kauempana, nyt kiihdytin tahtiamme. Natnatnat. Tunsin miten Eija yritti kohottautua sylistäni elimeni alkaessa sykkiä lastiaan.

9

11239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmettelee

      sinä sitten laskit sisään vaikka toinen ei halunnut?

      • zoologi

        Hmm. Jos vastaan tähän luonnontutkija-minäni nimissä, vastaus on helppo: Itsekkäät geenimme on tehneet meistä sellaisen ja se on auttanut näitä itsekkäitä geenejä evoluutiossa. Tälläkin palstalla on lukijoita, jotka ovat olemassa juuri siksi ettei isä (tai äitikään) ole osannut suhtautua ehkäisyyn rationaalisesti. Kirjoittaja-minäni (if any exist)halusi pohjustaa mahdollisuuden mielenkiintoiselle jatko-osalla tarinaan.


      • raskaaksiko

        Kun on toisen vaimo alla niin tuo sisälle lasku on vaan niin mukavaa.Olen kyllä kokenut toisinkin päin,kun toinen on antanut siemenet vaimolleni.


    • you know

      Jaha, jo varmistu kuka olet! On epäiltykkin.

      • KTL

        Lisensiaatti, ei lisenssiaatti; vrt. nussia, ei nusia


    • Jontte

      Mutta kuitenkin tämän saitin parhaimmistoa :)

      • zoologi

        Tarinoissa on erona se, että aikasempi syntyi vapaasti omia aikojaan, toiseen 'pakottauduin' kun pyydettiin lisää. Mahdollisen jatkon osalta odotan spontaania oivallusta ja myös nukun yön yli ennen postausta tehden stilisoinnin erillisenä kierroksena. Toivotaan parasta.


    • hyvää siemennystä

      mahtavaa tuliko tiineeksi. jatka vaan

    • aviomis37

      Tuliko Eija raskaaksi,tuota lukiessani toivoin koko ajan,että rouvan masu pyöristyisi-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      156
      6848
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4058
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      45
      3326
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      132
      3114
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2896
    6. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2286
    7. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      43
      2206
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      272
      2003
    9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      52
      1958
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1816
    Aihe