On pakko vuodattaa jonnekin tätä ahdistusta. No, minäpä kerron ongelmani:
Olen perheeeni nuorin tytär, kohta jo täysi-ikäinen. Minulla on kaksi isosiskoa, jotka ovat siis jo täysi-ikäisiä, eivätkä asu enää kotona. Minä ja siskoni harrastamme urheilua, siskot aktiivisesti, minä hieman vähemmän aktiivisesti. Molemmat siskoni ovat pärjänneet urheilussa aina hyvin minulle menestystä ei (ainakaan vielä:)) ole pahemmin tullut.. Nautin urheilusta ja minusta on ihanaa kierrellä ympäri Suomea ja tutustua uusiin kasvoihin. Urheilu on minulle henkireikä kouluelämän keskellä.
Ongelmana on vain isäni: häntä ei kiinnosta minun urheiluni pätkääkään, koska en pärjää. En muista koskaan yli kymmenen vuoden urheiluharrastukseni aikana kuulleeni hänen suustaan yhtään rohkaisevaa tai kannustavaa sanaa. Päinvastoin, minulle hän aina huomauttelee, kuinka huono urheilija olen. Tai yleensä isäni ei edes kysy kuulumisiani urheilukilpailuiden jälkeen. Siskojani hän kehuu aina kun mahdollista.. Isäni on myös luvannut sponsoroida siskojani mm. heidän urheilutarvikehankinnoissaan, mutta minulle hän ei halua kustantaa mitään. Eihän rahallinen tuki tietenkään ole mitenkään erityisen tärkeää, mutta silti!
Tuntuu, etten ole isäni silmissä mitään, koska en ole huippu-urheilija. Tämä syö itsetuntoani.
Olen perheeeni nuorin tytär, kohta jo täysi-ikäinen. Minulla on kaksi isosiskoa, jotka ovat siis jo täysi-ikäisiä, eivätkä asu enää kotona. Minä ja siskoni harrastamme urheilua, siskot aktiivisesti, minä hieman vähemmän aktiivisesti. Molemmat siskoni ovat pärjänneet urheilussa aina hyvin minulle menestystä ei (ainakaan vielä:)) ole pahemmin tullut.. Nautin urheilusta ja minusta on ihanaa kierrellä ympäri Suomea ja tutustua uusiin kasvoihin. Urheilu on minulle henkireikä kouluelämän keskellä.
Ongelmana on vain isäni: häntä ei kiinnosta minun urheiluni pätkääkään, koska en pärjää. En muista koskaan yli kymmenen vuoden urheiluharrastukseni aikana kuulleeni hänen suustaan yhtään rohkaisevaa tai kannustavaa sanaa. Päinvastoin, minulle hän aina huomauttelee, kuinka huono urheilija olen. Tai yleensä isäni ei edes kysy kuulumisiani urheilukilpailuiden jälkeen. Siskojani hän kehuu aina kun mahdollista.. Isäni on myös luvannut sponsoroida siskojani mm. heidän urheilutarvikehankinnoissaan, mutta minulle hän ei halua kustantaa mitään. Eihän rahallinen tuki tietenkään ole mitenkään erityisen tärkeää, mutta silti!
Tuntuu, etten ole isäni silmissä mitään, koska en ole huippu-urheilija. Tämä syö itsetuntoani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
isällesi että olet jossain muussa lajissa hyvä kun urheilussa. :) Jos et usheilusta pidä, sitä ei ole pakko harrastaa. Harrasta jotain mistä pidät ja missä olet hyvä. :)
Tsemmpiä!
Monet vanhemmat eivät suhtaudu kovin kannustavasti muuhun, kuin todellisiin urheilija lupaus lapsiin. Eivät monet ihmiset tajua vieläkään, että urheilla voi, vaikka ei olisikaam ammattilainen. Mun urheiluharrastukset on ollut juuri harrastuksia, eikä mitään ammattilaiseksi pyrkimistä. En ole pahemmin kehuja saanut edes silloin, kun oon ollut todella hyvä. Älä murehdi. Ei ole sun vika ja anna isällesi anteeksi.
joo sama homma täällä.. vaihdoin lajia toisesta lajista jossa isä oli aina myös paikalla katsomassa . tein sitten päätöksen että se oli siinä koska tulevaisuuden näkymät eivät olleet valoisat tässä lajissa.
Tämän jälkeen jotenkin tuntunut (kun vaihdoin lajia) että siihen loppu urheilu sponssi porukoilta. ei annettu edes kunnolla tilaisuutta näyttää että täältä saattaa tulla uusi nimi. se vaan oikeesti loppu. "maksa itse"