Yllätystodistaja?

Mikä on tämä syyttäjän yllätystodistajanainen?
Kuinka toope hän on ollut, jos tosiaan on ollut 45 vuotta hiljaa, ja nyt tulee julkisuuteen muka todistamaan että kyllä siellä pojat tappeli kun hän oli teltassa kans siinä ihan lähellä.

Todella heikolta kuulostaa tämän todistevoima. Hänen telttailukavereitaan ei voida nimetä. Ja tämä 45 vuoden hiljaisuus..? Voiko hän kertoa leiripaikkansa sijainnin? Ovatko muut todistajat havainneet toista telttaa? Monelta tulivat, monelta lähtivät? Heidän on täytynyt olla aika lähellä, jos on voinut havainnoida eripuraa ja mustasukkaisuutta....

Luulen, että nainen höpöttää vain päästäkseen julkisuuteen.
71393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tämä yllätystodistaja jos kuka on epäluotettavan kuuloinen henkilö.Ei muista telttailu kavereidensa nimiä.Muistaa kuitenkin että on sovittu ettei asiasta puhuta ellei kysytä.Päälläpäätteeksi kertoo koko ajan tienneensä syyllisen.Jos aivan varmasti tietää syyllisen tuollaiseen tekoon niin kuka hullu siitä 45 vuotta vaikenee ja ottaa riskin että murhaaja kulkee vapaalla jalalla!? Muutenkin muistaa asioita väärin. Niinhän tekee toki Nissekin mutta hänelle se ei ole sallittua.Todistajien kohdalloa taas on ymmärrettävää että ajan kuluessa muistot saattavat vääristyä.

Äänestä
  • Todistuksella ei ole mitään arvoa, kukaan ei ole edes nähnyt toista telttaa siellä, lisäksi kaksi "todistaja teltassa" ollutta henkilöä on tuntemattomia.. HUUHAA

    Äänestä

Minä taas luulen, että hän on telttaillut siellä "joskus" ja hänellä on oma skenaario tapahtumista, sekä vahva epäilys Nissen syyllisyydestä.

Äänestä
  • Siis "joskus" tarkoittaa esim -59..

    Äänestä

  • Vaikka 1960. Mutta maiden omistaja kertoo näin:"

    "Lindelöfin mukaan Gustafsson ja kumppanit eivät olisi voineet tulla Sahakankaan kuvaamaa reittiä Dahlbyn maille, koska ranta oli mutavelliä ja matkalla oli nelimetrinen joki."

    Äänestä

  • Jermo kirjoitti:

    Vaikka 1960. Mutta maiden omistaja kertoo näin:"

    "Lindelöfin mukaan Gustafsson ja kumppanit eivät olisi voineet tulla Sahakankaan kuvaamaa reittiä Dahlbyn maille, koska ranta oli mutavelliä ja matkalla oli nelimetrinen joki."

    Tällaisissa tunnetuissa jutuissa näitä syyllisiä ilmoittautuu aina kymmenittäin, samoin todistajia. Useimmat pystytään selvittämään huijareiksi, mutta näin vanhassa tapauksessa se ei onnistu. Kuten ei mikään muukaan luotettavuudella, joka tuomioon pitäisi vaatia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdsdfsdf kirjoitti:

Mikä on tämä syyttäjän yllätystodistajanainen?
Kuinka toope hän on ollut, jos tosiaan on ollut 45 vuotta hiljaa, ja nyt tulee julkisuuteen muka todistamaan että kyllä siellä pojat tappeli kun hän oli teltassa kans siinä ihan lähellä.

Todella heikolta kuulostaa tämän todistevoima. Hänen telttailukavereitaan ei voida nimetä. Ja tämä 45 vuoden hiljaisuus..? Voiko hän kertoa leiripaikkansa sijainnin? Ovatko muut todistajat havainneet toista telttaa? Monelta tulivat, monelta lähtivät? Heidän on täytynyt olla aika lähellä, jos on voinut havainnoida eripuraa ja mustasukkaisuutta....

Luulen, että nainen höpöttää vain päästäkseen julkisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu