Puunveisto

Onko täällä kuvanveistäjiä, joilla materiaalina puu? Kertokaa kokemuksianne puusta veistomateriaalina. Tai vaikka hyviä verkko-osoitteita.
2314326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Puu on elävä materiaali jonka ajan myötä oppii tuntemaan paremmin ja paremmin. Eri puulajit ovat veisto-ominaisuuksiltaan erilaisia, mutta yleisesti ottaen esim koivu on hyvää veistopuuta, ja sitähän saa vaikka mistä.

Mutta ehkä kaikkein tärkein asia jotta homma olisi mielekästä on hyvät ja terävät(!) työkalut. Tylsällä veistäminen on tylsää. Parhaimmillan rauta uppoaa puuhun kuin veitsi voihin.

Katsopa vaikka "Oiva Kentta: Koristeveisto". Siinä on hyvä kirja veiston perusteista ja löytyy varmasti lähimmästä kirjastosta.

Äänestä
  • Oiva ketta on hyvä esimerkki miten puun saa elämään,on monia hyviä puumateriaaleja joita voi käyttää taiteen tekemiseen itse mielelläni käytän kaikkia suomen puulajeja riippuen mitä kulloinkin veistän.Työkaluihin on syytä panostaa. Nyt olen alkanut tekemään myös puutaidetta polttamalla, idea tuli kun käteeni osui venäläis valmisteinen puunpoltto kolvi. Jos jollain on hyviä ideoita tai haluaa keskustella sekä teettää minulla jotain puutaidetta niin vapaasti yhteyttä niin katsotaan mihin rahkeeni riittävät.

    Äänestä

  • jukka anttila kirjoitti:

    Oiva ketta on hyvä esimerkki miten puun saa elämään,on monia hyviä puumateriaaleja joita voi käyttää taiteen tekemiseen itse mielelläni käytän kaikkia suomen puulajeja riippuen mitä kulloinkin veistän.Työkaluihin on syytä panostaa. Nyt olen alkanut tekemään myös puutaidetta polttamalla, idea tuli kun käteeni osui venäläis valmisteinen puunpoltto kolvi. Jos jollain on hyviä ideoita tai haluaa keskustella sekä teettää minulla jotain puutaidetta niin vapaasti yhteyttä niin katsotaan mihin rahkeeni riittävät.

    missäs vois sun töihin tutustua.pidän antoisana,avartavana noin yleisestikkin eri taiteilijoiden töiden tutkiskelua.sitä kautta saattaa jotain löytyä,avautua.ei lainattua.vaan omaa..kuka ties.itse olen touhunnut noin reilu 05v opiskellen tekniikoita/pyrkinyt luomaan omaa tietä työskentelemällä metallin ja puun parissa..

    Äänestä

  • syyn"lukija"ko kirjoitti:

    missäs vois sun töihin tutustua.pidän antoisana,avartavana noin yleisestikkin eri taiteilijoiden töiden tutkiskelua.sitä kautta saattaa jotain löytyä,avautua.ei lainattua.vaan omaa..kuka ties.itse olen touhunnut noin reilu 05v opiskellen tekniikoita/pyrkinyt luomaan omaa tietä työskentelemällä metallin ja puun parissa..

    Kiitos että olet kiinnostunut aiheesta, pidin juuri näyttelyn töistäni jossa oli myös oppilaani töitä näytteillä tampereella.Töitäni on myynnissä erilaisissa toritapahtumissa ja joskus myös huutonetin kautta mutta jos haluaa nähdä jossain muualla noita niin sähköposti [email protected] jossa voi kansani keskustella suoraan ja mahdollisesti vaikka vaihtaa kuvia toistemme töistä.

    Äänestä

  • jukka anttila kirjoitti:

    Kiitos että olet kiinnostunut aiheesta, pidin juuri näyttelyn töistäni jossa oli myös oppilaani töitä näytteillä tampereella.Töitäni on myynnissä erilaisissa toritapahtumissa ja joskus myös huutonetin kautta mutta jos haluaa nähdä jossain muualla noita niin sähköposti [email protected] jossa voi kansani keskustella suoraan ja mahdollisesti vaikka vaihtaa kuvia toistemme töistä.

    mielestänne moottorisahalla tehdyt puuveistokset mielestänne taidetta?

    Äänestä

  • taiteilija kirjoitti:

    mielestänne moottorisahalla tehdyt puuveistokset mielestänne taidetta?

    Kyllä mielestäni moottorisahalla tehdyt veistokset ovat taidetta siinä missä muutkin veistokset. Itse tosin en sitä välitä tehdä koska noita moottorisahureita tuntuu olevan tosin olen kyllä jokusen teoksen noin kokeen vuoksi tehnyt tuollakin menetelmällä.Talttatyöt huolellisesti tehtynä ja pintakäsiteltynä kuitenkin pitävät oman paikkansa kun puhutaan veistotaiteesta ja puusta materiaalina.silti en aliarvioi noita sahureitakaan.

    Äänestä

  • taiteilija kirjoitti:

    mielestänne moottorisahalla tehdyt puuveistokset mielestänne taidetta?

    varmasti on nurkkakuntia suuntaan jos toiseen. pieni lastu lainehilla:jos tavoite on tekninen taitavuus.jonkun jo olemassa olevan taideteoksen kopiointi.pystyy kehittymään taitavaksi.esim.puunveistäjäksi.maalariksi...jos tekemiseen yhdistyy luovaa ajattelua.sen tulkitsemista minkä näkee,miten sitten näkeekään,missä näkee..voi työstä löytää kaunista symmetriaa.harmoniaa,ompa tekiä saattanut olla nerokaan inspiratsioonin vallassa..ja sen voi kokea konesahataiteilijakin ...anna sahan soida!!!

    Äänestä

  • jukka anttila kirjoitti:

    Kiitos että olet kiinnostunut aiheesta, pidin juuri näyttelyn töistäni jossa oli myös oppilaani töitä näytteillä tampereella.Töitäni on myynnissä erilaisissa toritapahtumissa ja joskus myös huutonetin kautta mutta jos haluaa nähdä jossain muualla noita niin sähköposti [email protected] jossa voi kansani keskustella suoraan ja mahdollisesti vaikka vaihtaa kuvia toistemme töistä.

    hyvä!otan yhteyttä myöhemmin.

    Äänestä

hyvä.hyvä!puunveisto on mielestäni vaativaa mutta antoisaa.kannattaa ehdottomasti kokeilla!koskaan ei tiedä mitä sitä kautta avautuu!tosijaan niin kuin jo tuli aikaisemmin ilmi sopivan kokoiset taltat ja sopivalla teräyskulmalla(jos käyttää nuijaa.kulma suurempi)tietysti taltat eivät ole vääntämiseen tehtyjä työkaluja!sellasia kutsutaan pulkuraudoiksi,rautakangiksi..siis,terävät ne pitää tietysti olla.siinä onkin oppimisen paikka monella.myös kirjoittaneella.siihen varmasti pätee sama kuin muuhunkin taitoon eli:harjoitus.harjoitus ja harjoitus.(yhden englantilaisen veistomestarin neuvo kun hältä kysyttiin :onko oikotietä mestariksi.hän tuumasi kyllä on)!on tietysti talttoja jotka ovat tehdasterässä käyttökelpoisia. Oivan kirja on oivallinen.myös Jennifer rung:puunveistukirja antaa perusteita.kun on halua ja tahtoa niin pääsee alkuun.ymmärrys.taito tulevat sit omaan tahtiin..ja eikun lastut lentämään!!

Äänestä

Itse olen harrastanut sitä jo lapsuudesta asti.
Aloitin puukolla vuolemaan pienistä kapuloista lintuja yms. ja siten ihmisiä.

Äänestä

Tietäisikö kukaan sanoa mistä saisi ostaa puun polttokolveja ja niiden päitä?

Äänestä
  • Täältä saa kaikenlaista sälää puupäille.Kokemusta on.

    Äänestä

  • Täältä saa kaikenlaista sälää puupäille.Korjaus edelliseen

    Äänestä

  • Polttokolvia on myynnissä ainakin BauHaussissa hinta 70-80 euron välillä.

    Äänestä

käykää sivulla www.fantasiaveisto.blogspot.com

Äänestä

Jahas, taas moottorisahaveistoa vähäteltiin; katsokaa sivut: www.veistokset.net ja mikonpuuveistos.fi... ja oppikaaa

Äänestä
  • Minä ainaski veistelen moottorisahalla ITe- taidetta , ei sen tuloksen aina tarvi karhua muistuttaa...

    Äänestä

hei

tässä hyvä neuvo:
puun veistämiseen tarvitset taltan ja vasaran, sekä tietysti palan puuta.
tuk, tuk.

tässä linkki:

www.puunveisto.fi

Äänestä

Suomessa puunveiston tai puutaiteen arvostus taitaa olla aika pohjamudissa. Eva Ryynäsen taiteilijaprofessorin arvonimen jälkeen ei ole kunnioitusta julkisesti tippunut puutaiteelle, kaikki kunnianosoitukset tai palkinnot menee videotaiteen kaltaisille tahoille. Yhtään videotaidetta väheksymättä millään lailla. Me suomalaiset taidetaan olla armottomia teknofriikkejä !

Äänestä
  • Ei ole julkisissa tiloissa , kuten esimerkiksi lentoasemien ja juna-asemien odotushallit jne suurempia puuveistoksia. Jos siellä on taidetta yleensä ollenkaan, on se metalli tai kivi, tai jotain muuta tyyliä kuin puuveistoksia. Puutaide suorastaan kirkuu poissaolollaan. Olen kuullut että, esim kanadassa tilanne on toisenlainen, puuveistoksia on julkisissa tiloissa, sisällä ja ulkonakin. Missä syy ? Eikö meillä suomessaa arvosteta puutaidetta tarpeeksi, pidetäänkö sitä vanhanaikaisena vai missä syy ? Ottakaa ihmiset kantaa !

    Äänestä

  • heimo3 kirjoitti:

    Ei ole julkisissa tiloissa , kuten esimerkiksi lentoasemien ja juna-asemien odotushallit jne suurempia puuveistoksia. Jos siellä on taidetta yleensä ollenkaan, on se metalli tai kivi, tai jotain muuta tyyliä kuin puuveistoksia. Puutaide suorastaan kirkuu poissaolollaan. Olen kuullut että, esim kanadassa tilanne on toisenlainen, puuveistoksia on julkisissa tiloissa, sisällä ja ulkonakin. Missä syy ? Eikö meillä suomessaa arvosteta puutaidetta tarpeeksi, pidetäänkö sitä vanhanaikaisena vai missä syy ? Ottakaa ihmiset kantaa !

    ITE - taiteilijoissa , ainakin lapissa , tod. näk muuallakin suomessa , aivan mahtavia puun käsittelijöitä !!!

    Äänestä

puu on puuta kaikkialla, katso vaikka etelä aasian puutöitä, tai afrikkalaiset veistokset. suomessakin on taitoa mutta myös pohjolaista mielenlaatua.

Äänestä

Hei, olisiko kenellään vinkkejä mistä Nurmijärven läheltä saisi kovia puulajeja ostettua? (Esim omenapuuta, puksia, tms.) en oikein edes tiedä mistä pitäisi lähteä etsimään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnostaa kirjoitti:

Onko täällä kuvanveistäjiä, joilla materiaalina puu? Kertokaa kokemuksianne puusta veistomateriaalina. Tai vaikka hyviä verkko-osoitteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu