6 kk ikäinen uroskanini on aivan mielettömän arka eikä anna käsitellä yhtään. Se on ollut sellainen pienestä pitäen, ajattelin että aikaa myöten se kesyyntyisi ja tottuisi ihmisiin mutta ei...
Jos yritän silittää sitä, se tärisee tai loikkii karkuun. Harjaaminen ja varsinkin kynsienleikkuu on tuskallinen operaatio, johon tarvitsen aina kaverin pitelemään kania.
Syliin nostettaessa kani rimpuilee niin että olen täynnä sen raapimia naarmuja. Vaikka pidän tukevasti takapuolen ja etutassujen alta kiinni, kani saa vempuiltua itsensä irti otteestani.
Kerran se putosi lattialle ja toinen tassu murtui. Eläinlääkärillä kanille piti antaa rauhoittavaa, että sitä ylipäätään pystyttiin tutkimaan.
Minulla on ollut kaneja jo usean vuoden ajan, osa on ollut arkojakin, mutta tämän pupu on jo jotain aivan mahdotonta. Mitkään perinteiset "kesytys"konstit ei tunnu auttavan, esim. herkkujen syöttäminen kalterien välistä ei onnistu - kani ei uskalla tulla hakemaan ruokaa. En pysty ymmärtämään, miksi se on niin arka, koska se on saanut olla rauhallisessa ympäristössä, eikä sitä ole kiusattu, lyöty tms. Kanilla ei siis pitäisi olla mitään syytä olla niin epäluuloinen ihmisten suhteen. Neuvokaa, mitä voi tehdä???

Vastaukset 6
Vanhimmat
älä ainakaan turhaa nostele sitä syliin. se varmasti saa kanin pelkäämään. auttaisiko kaveri? minulla on kans yksi aika arka kani, mutta aina kun se on toisen kanini lähistöllä niin se muuttuu paljon rohkeammaksi. antaa esim. silittää ja koskea paljon paremmin. se myös yleensä juoksee vain karkuun kun sitä lähestyy, vaikka en ole sitä koskaan kiusannut. kärsivällisyyttä meille kummallekin. harkitsehan kanillesi kaveria. itselläni on kaksi uroskania, jotka ovat leikattuja. eivät kinastele ollenkaan.
Pakkohan kania on häkistä nostella siivouksen ajaksi muualle. Häkki on pöydällä, joten se täytyy nostaa pois. Luulen, ettei kani ainakaan siitä rohkaistu, ettei sitä käsitellä ollenkaan. Silloin kun tassu oli murtunut se oli juoksukiellossa, joten joutui kököttämään häkissä enkä koskenut siihen. Pahemmaksi rimpuilijaksi tuntui vain menevän sinä aikana kun sai olla rauhassa.
Meillä on jo kanille kaveri, tyttöpupu, joka odottaa nyt vauvoja tälle aralle urokselle. Niitä ei siis voi laittaa yhteen vielä muutamaan kuukauteen, vaan täytyy odottaa, että poikaset syntyvät ja lähtevät uusiin koteihin. Urostamme ei ole vielä leikattukaan, joten sekin on vielä edessä.
Nosta ihmeessä häkki lattialle. Anna häkin oven olle auki aina, kun kani on ulkopuolella, niin se pääsee takaisin turvaan, jos alkaa pelottaa. Anna sen myös itse hypätä pois häkistä, älä pakota sitä siihen. Pikkuhiljaa hyvä tulee.
Häkkiä on hyvä pitää pöydällä tai min. 20-30 cm lattiatasoa ylempänä kun kanit ovat kovin vedonarkoja. Tietenkin häkin voi nostaa lattialle aina juoksutuksen ajaksi, mutta on sekin varmasti stressaavaa kanille, kun koko turvallinen pesä lentää ilmojen halki lattialle. Isoa häkkiä kaikkine hepeneineen on myös erittäin raskasta ja hankalaa nostella.
Meillä on rakennettu taso häkkiä varten, johon on myös tehty portaat joita pitkin kani pääsee itse kulkemaan miten haluaa.
Jos kani pelkää syliin ottamista ja harjaamista niin älä silloin ota sitä syliin äläkä harjaa. Harjaaminenhan ei ole pakollista vaan nautinto eläimelle, mutta tässä tilanteessa se on kaikkea muuta kuin nautinto.
Syliin ottamisen voisi siivoustilanteissa korvata tälläisellä toimenpiteellä. Jos häkissä on yläosa jonka voi poistaa, kani voidaan hellästi työntämällä saada itse poistumaan häkistä.
"Kesyttämisen" voi aloittaa sillä,että totutat kanin käteesi. Ojenna kättäsi hitaasti kania kohti ja pysäytä se heti jos kani alkaa perääntymään. Kun kani on oppinut olemaan pelkäämättä kättäsi, voit ruveta silittämään kania otsasta ja myöhemmin selästä. Kun kani on silitettäessäkin aivan rauhallinen,siirrä kätesi sen vatsan ja pepun alle ja nosta se pariksi sekunniksi ilmaan ja laske alas. Sitten vain alat pidentämään aikaa jolloin se on ilmassa ja sylissäsi.
Näin kirjoitettuna tämä vaikuttaa todella helpolta, vaikka se ei sitä ole. Sinun pitää muistaa, että jos pakotát kania johonkin, se alkaa vain pelkäämään.Tämän "koulutuksen" aikana et voi nostaa kania tai "koulutus menee miinuksille.
Tässä aikaisemmin jo yksi kysyi aran kanin kesytyksestä. En viitsi toistaa kaikkea. Annanpa vinkin.
Totuta kanisi käteesi - ei työntämällä kättä nenän eteen - kyhnyttämällä sitä esim. selkäpuolesta ja lonkasta. Näin oma pupuni tottui käsittelyyn. Päähän sitä ei saanut koskea lainkaan, mutta toista korvaa saatoin silittää yhdellä sormella. Nyt kuusivuotiaana silmätulehdusten ja korvan vaikkujen takiakin, se rakastaa päähän silittelyä. Tosin siihen meni yli kolme vuotta.
Omat räpiköivät pupuni on selätetty ja pantu pää kainaloon kynsien leikkuun ajaksi. Huom. jos kerrankin satut leikkaamaan kynnen hermoon, se tietää jatkossa hirveitä taisteluita. Jätä aina 2-3 mm kynttää hermosta lukien. Kannattaa tehdä niin, että yksi pitelee kania ja toinen leikkaa. Kaikki kannattaisi tehdä vaikkapa lattiatasolla, jottei sattuisi ikävästi. Jos kani oikei rimpuilee ja ponnistaa, saattaa sen selkä vioittua.
Huom, oma pupuni oli kanitarhassa lihakarjana ja sitä oli nostettu korvista. Koskaan se ei ole samaistunut ihmiseen (minulla oli tyttökani kotona jo ennestään). Jotkut kanit vaativat seuraa, toiset taas luottavat lajitovereihinsa tai viihtyvät muuten omissa oloissa. Tästä huolimatta kanit vaativat sosiaalista hyväksyntää. Joten tehtäväsi on ainakin jutella sille paljon. Älä yritä silittää päätä, jospa pupusi kokee sen uhkaavana haukkana. Ole mahdollisimman matalalla ja siitä lähestyt pupuasi.
Onnea!