Nyt oli sitten lopullinen tuomio tullut RTT:lle. Tänään oli toimiston ovessa ilmoitus: SULJETTU. Mukavia ja asiantuntevia työntekijöitä käy sääliksi ja tulee ikävä. Myös yo nimimerkki on monen monituiset viisumit RTT:ltä tilannut ja taisi olla itseasiassa ensimäinen viisumikin ko lafkasta. Mutta show must go on.
Puoti kiinni
kulkija 16-vuotias
2544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Livet suger.
Aivan oikein!
Kyllä työnantajan pitäisi kantaa vastuuta henkilökunnastaan eikä vain yrittää tehdä pikavoittoja veroja kiertämällä.
Minne ne verottajalta pimitetyt 734.000 euroa = 4,4 miljoonaa mummon markkaa ovat kadonneet? Eikö ne palauttamalla olisi voinut säilyttää työpaikat?