Mikä jäi mieleen

issu56

ohjelmasta koirat kaltereiden takana?
Itselleni Agnes ja Ginger jotenkin olivat ne mieleenpainuvimmat, vaikka niitä oli toki muitakin.

27

2003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sth

      Mä olen niin herkkä näille tälläsille ohjelmille,
      minusta koko ohjelma oli n i i n surullinen.

      Täytyy myöntää että nuo vanhat koirat yleensäkin on myös minun sydäntä lähellä.

      • FAU

        Vanhoissa koirissa vaan on sitä jotakin.
        Ne on hienoja otuksia ja ansainneet hyvät eläkepäivät,en ole ikinä voinut ymmärtää asennetta,että se nyt on vaan vanha koira.
        Meillä ainakin vanhukset on aina erityisasemassa ja osaavat kyllä ottaa aiheesta ilon irti,välistä tuntuu,että höynäyttävät mua ihan kuus-nolla koko ajan.


      • issu56

        kuin myös ja mies jo sanoikin heti ohjelman alussa, että jospa et nyt katsoiskaan, ettei tarvi koko yötä valvoa ja miettiä. Vaan minkäs teet...


    • Koirankarva

      Siellä joka vuosi 750 000 lasta joutuu koiran puremaksi. Se kauhistutti. Miten siellä niitä koiria pidetään ja koulutetaan. Eikö siellä osata mitään. Kyllä Suomi on siinäkin suhteessa hieno maa.

      • 808

        Joo kyllä Amerikka on eläimille syötettävine mielialalääkkeineen ja sähköpantoineen aika kumma paikka näin skandinaavisesta vinkkelistä katsottuna.

        Minua jäi tuossa ohjelmassa häiritsemään se, miten päätyivät sen mustan amerikancockerin lopettamaan:
        Koiraa, joka yritti purra, jos siltä vie sen ruuan pois, kläämittiin vielä jatkuvasti päästä - asia josta koirat yleensäkään eivät (ainakaan vieraan ihmisen tekemänä) pidä. Sitten vaan todettiin, että juu puree - ja eikun piikille.
        Ei sanaakaan siitä, että koiraa voisi yrittää kouluttaa, tehdä sille johtajuusasiat selviksi. Tuon kokoisen koiran dominoimiseen kun ei ole pakko alistua (kuten tässä mielestäni päätettiin tehdä), vaan siltä kyllä saa turhat luulot pois - eikä ole uudelleenkouluttajan henkikään uhattuna.

        Vai missasinko tarinasta jonkin oleellisen osan, kun en nähnyt ohjelman ensimmäistä varttia?


      • Interaktio
        808 kirjoitti:

        Joo kyllä Amerikka on eläimille syötettävine mielialalääkkeineen ja sähköpantoineen aika kumma paikka näin skandinaavisesta vinkkelistä katsottuna.

        Minua jäi tuossa ohjelmassa häiritsemään se, miten päätyivät sen mustan amerikancockerin lopettamaan:
        Koiraa, joka yritti purra, jos siltä vie sen ruuan pois, kläämittiin vielä jatkuvasti päästä - asia josta koirat yleensäkään eivät (ainakaan vieraan ihmisen tekemänä) pidä. Sitten vaan todettiin, että juu puree - ja eikun piikille.
        Ei sanaakaan siitä, että koiraa voisi yrittää kouluttaa, tehdä sille johtajuusasiat selviksi. Tuon kokoisen koiran dominoimiseen kun ei ole pakko alistua (kuten tässä mielestäni päätettiin tehdä), vaan siltä kyllä saa turhat luulot pois - eikä ole uudelleenkouluttajan henkikään uhattuna.

        Vai missasinko tarinasta jonkin oleellisen osan, kun en nähnyt ohjelman ensimmäistä varttia?

        Kuka sen koiran olisi kouluttanut? Ne hoitajat? Mistä sille koiralle olisi löytynyt tarpeeksi pätevä omistaja, kun valittavana olisi lukematon määrä "täyspäisiäkin" koiria? Ne ei halunnu siitä koirasta "kiertolaista".

        Brittien kuuluisin koiratarha(en ny muista nimee), tarkastaa tosi tarkkaan tulevat omistajat, tekevät kotikäynnin jne. Tuttavani asunnon puutarha oli heidän mielestään hiukan liian pieni, ei meinannut saada koiraa. Kun tuttavani selosti toimintatapansa(koirat autolla joka päivä väljemille vesille), antoivat viimein koiran. Tekivät tarkastuskäynnin vielä jälkeenpäinkin. Nyt hänelle tuli toinenkin hylätty koira sieltä tarhalta. Siellä ollaan siis tosi tarkkoja.


      • PoliceGirl82
        Interaktio kirjoitti:

        Kuka sen koiran olisi kouluttanut? Ne hoitajat? Mistä sille koiralle olisi löytynyt tarpeeksi pätevä omistaja, kun valittavana olisi lukematon määrä "täyspäisiäkin" koiria? Ne ei halunnu siitä koirasta "kiertolaista".

        Brittien kuuluisin koiratarha(en ny muista nimee), tarkastaa tosi tarkkaan tulevat omistajat, tekevät kotikäynnin jne. Tuttavani asunnon puutarha oli heidän mielestään hiukan liian pieni, ei meinannut saada koiraa. Kun tuttavani selosti toimintatapansa(koirat autolla joka päivä väljemille vesille), antoivat viimein koiran. Tekivät tarkastuskäynnin vielä jälkeenpäinkin. Nyt hänelle tuli toinenkin hylätty koira sieltä tarhalta. Siellä ollaan siis tosi tarkkoja.

        Puhut varmaan noista. Olen käynyt molemmissa paikoissa katselemassa koiria ja tosiaan ovat hyvin tarkkoja koiriensa kohtalosta: Ei saa olla rappuja, pieniä tiloja tai täyspäivätyössä. Piha (suurehko) on pakollinen jne. Koirista he velottavat näennäisen £90, eli 900 mummon markkaa. Noita paikkoja on Briteissä valtavasti, puhumattakaan vinttikoira rescue-toiminnasta...

        En nähnyt tuota ohjelmaa, voisikohan joku pääpiirteittäin kertoa, minne se sijoittui ja mitä koski?


      • Interaktio
        PoliceGirl82 kirjoitti:

        Puhut varmaan noista. Olen käynyt molemmissa paikoissa katselemassa koiria ja tosiaan ovat hyvin tarkkoja koiriensa kohtalosta: Ei saa olla rappuja, pieniä tiloja tai täyspäivätyössä. Piha (suurehko) on pakollinen jne. Koirista he velottavat näennäisen £90, eli 900 mummon markkaa. Noita paikkoja on Briteissä valtavasti, puhumattakaan vinttikoira rescue-toiminnasta...

        En nähnyt tuota ohjelmaa, voisikohan joku pääpiirteittäin kertoa, minne se sijoittui ja mitä koski?

        Siis se Lontoon paikka taisi olla nimeltään Battersea Dogs Home. Kirjoitusasusta en mene takuuseen.


    • amir05

      oli niin kauheeta kattoo ku se aivan ääni käheenä paniikis haukku sielä häkis..sit se hoitaja puhui jotai et se ei kestäisi sielä kauaa..rupes niin itkettää ja otin heti oman koiruuteni syliin
      ..onneks se sit pääsi sinne pikkuhuoneeseen ja sit uuteen kotiin :) :)
      cockerin lopetus vähän ihmetytti..se näytti jo härnäämiseltä ku se sillä tekokädellä tökki niin monta kertaa...

      • Dude

        mie katoin kanssa, että eukko vaan härnää koiraa, ja siks piti toinen lopettaa! :(


    • Dude

      ne oli ihan säälittäviä.. Se Agnes oli ihana ja oli mukava ettei sitä lopetettu ennen kuin sairastui. Gingeriä kävi sääliks kun se meni ihan sekaisin alussa, kun se omistaja jätti sen. Se näytti niin onnelliselta siellä vanhan miehen ja naisen luona, the happy end! :) Sitä dobermannia kävi sääliks, kun se käveli nii oudosti, mutta hyvä ettei sitä tarvinnut lopettaa..

      • Pepita

        Se lääppiminen ja pusiminen ja halaileminen oli vähän kyllä konua minun silmää.

        Ja alko kyllä ärsyttämään se tekokäden kanssa tökkiminen. Saatana sehää oikee haki sitä että se koira tulee sekopäiseks. Kyllähän sen varmasti ois koulutuksella ois saanu rotiin sekin piski, mutta niin kuin tuolla aikaisemminki mainittiin ni ei sellasseen taida löytyä aikaa eikä resursseja kun noita tervepäisiä koiriakin on pilvinpimein ilman kotia. Ameriikassa kaikki on vähän miten on. Täytyy vaan todeta että täällä Suomessa asiat on jota kuinkin hyvällä mallillaa.


    • Jenkki fani

      Barttonin ihanat rinnat.

    • saara-spring

      Jostain syystä tarhan omistaja ei sietänyt sitä spanielia. Saipahan sitten koiran pois päiviltä, kun oikein mojovasti härnäsi ja vihaiseksi osoitti.
      Varmaan aika moni koira kävisi tuollaisissa oloissa tekokäteen kiinni, kun tarpeeksi kauan ärsytettäisiin.
      Sitä paitsi, siinä kun koira söi "viimeistä ateriaa" eli niitä nuggetteja, ei vihaisuudesta ollut tietoakaan.
      Toivottavasti sinne tarhalle ei joudu kovin moni spanieli.

      Niin, vielä jäi mieleen toi eutanasiapiikin antaminen: ei ensin rauhoitusta, suoraan "kanttuvei"-piikki vaan?!?!

      • ansku

        mulla ihan samat fiilikset.. se nainen sano heti aluks, ennen kun oli edes testannut sitä koiraa, että se on vihanen.. ja se kyllä tosiaan varoitti monta kertaa ennen ku puri, ja eihän nyt kukaan kodissakaan härnää koiraa tolleen, jos sillä on ruoka edessä.. tuntuu kyllä siltä, että sillä oli alusta asti jotain sitä koiraa vastaan..ei agressiivinen koira anna käsitellä itseään niin ku se spanieli.. säälittää ja itkettää sen kohtalo.. :(
        ja just se, että miten ihmeessä niitä ressukoita ei edes rauhotettu ensin..?


      • Dude

        ihan samaa mieltä oon, eukko ei vaan tykännyt koirasta. Eihän se olisi halunnut kokeilla sitä niskatukea sillä Fredillä "turhaan kokeillaan kun ei välttämättä onnistu..". Joo, paitsi että nyt oisivat kyllä lopettaneet koiran turhaan. Ihme eukko, se lopettaa niitä koiria, jotka ei tykkää siitä itsestään (eli Suesta..)!! :( :(


    • ...jäi mieleen. Se oli niin hellyyttävä sen kömpelön kävelytyylinsä kanssa. Onneksi se tuki auttoi, eikä tarvinnut lopettaa, ja saipa vielä uuden kodin sen pikkupojan luona =)

      • Dude

        onneks Fred sai hyvän kodin ja ei tarvinnut lopettaa. Tosin se eukko (Sue) oli jo lopettamassa koiraa ilman niakatuki kokeilua. Tuntu kun se Sue olisi halunnut lopettaa vaan niitä koiria ja käski että elukat joista hän ei tykännyt niin piikille vaan..


    • ..katsomaan ohjelmaa kuin parin minuutin verran. Siinä ajassa jo tuli itku silmään, ja laitoin tv:n kiinni. Ohjelma tuntui liian "julmalta" koiria koihtaan,ja minä extra empaattisena ihmisenä en voinut sitä seurata saamatta siitä tunnontuskia.
      Tuntui paremmalta käpertyä siipan viereen nukkumaan.

    • eklu58

      Kyllä kauheasti ihmettelen kuinka moinen "itseoppinut" pääsee tällaiseen ns. dokumenttiohjelmaan jossa pitäisi olla edes siteeksi totta ja factaa mukana. Pilalle lellittu hätääntynyt kokkeri oli muka pahin näkemänsä peto ja häiriintynyt, monenko koira antaa vieraan ihmisen läpsiä tekokädellä?. Kyllä koira erottaa oikean käden mallinuken kädestä joka todennäköisesti haisi koiratarhalle/muille koirille. Niin kun kyseinen koira sitten lopetettiin niin aikas nätisti söi mäkkärin ruokaa oikeasta kädestä ja antoipa ihan silittääkkin.

      Aika vastuuttomasti myös korjattiin dobberin selkäranka niskatuella, tosin niin hyvin tuloksin ettei tarvinnut edes kuvata tai muuten tarkemmin tutkia vaan riitti kun eläinlääkäri katseli hetken sen liikkumista. Ja kiltti kun oli niin lemmikiksi perheeseen jossa pieni lapsi. Kaikkihan tietää pienen kokkerin olevan se vaarallinen ja hieman isomman dobberin jolla neljä vasenta jalkaa olevan varma valinta lapsiperheeseen. Mainittiin muistaakseni tuolla n. 750 000 tapausta vuodessa kun koira puree lasta, todella ihmeellistä kun käytössä tämän tason asiantuntijoita ja ihmeparantajia.

      Siitä tekokädestä kyllä päästäis lopullisesti eroon jos saisin oman koiron tuonne testiin;-)

    • Giulia

      .."eläintenystävien" pitämät tarhat, joissa ei lopeteta koiria vaan ne saavat stressata ja kitua betonihäkeissään loppuelämänsä pääsemättä ikinä juoksemaan ja nauttimaan vapaudesta, kärsien ja kärsien päivästä toiseen... :-(

      • Lizzie

        betonitarhat jäi munkin mieleen...ihan kamalaa!
        Ei tollanen oo koiran elämää:(. reppanat...
        Fred jäi muuten mieleen:). aivan ihana otus! Lopussa oli hyvä kun ne näytti sitä siellä uudessa kodissa ja se omistaja sanoi, että halusivat vahtikoiran, mutta Fredissä ei ole mitään muuta pelottavaa kun ulkonäkö;)


    • VOIKO

      tuota kyseistä ohjelmaa nähdä uusintana jossain vaiheessa tai saako sitä netistä katottua / ladattua koneelle?

    • Petolauma

      Jos se cokkeri oli pahin hänen näkemänsä peto,mitähän sanoisi meidän laumasta?Yksikään ei olisi enää hengissä...Eikos koira tuotu tarhalle siksi kun oli purrut toista koiraa?

      Suomi on täynnä näitä pieniä koiria jotka käy isommankin koiran päälle surutta miettimättä...Ruokaakin aika moni puolustaa,meidän koirista yksikään ei anna muiden kuin minun(ei siis edes muiden perheenjäsenien)viedä ruokaansa ärisemättä,varmaan saattaisivat käydä päällekkin jos olisi niin hullu että tarpeeksi ärsyttäisi...

      • Dude

        ihan kun jenkit ois vaan halunnut päästä koiristaan eroon. yhdellä ei ollut aikaa olevinaan ja jos koira puree toista koiraa, niin ei välttämättä koira ole skitso. Tosiaan noita sattuu, ja vähän ihmetyttää kyllä toi jenkkien toiminta. Lopettakaa te koirani, tulen sen sitten hakemaan muovipussissa. Mitä??!! Omistajan on oltava koiransa vierellä loppuun asti, toi jenkkien toiminta on vähän skitsoo.. Ei pahalla, muttei kyllä hyvälläkään..


    • Mappe

      kohtalo ihmetytti! Hoitolan pitäjä oli leimannut koiran vaaraliseksi jo ennen testiä ja entäs sitten itse testi... Huh huh... Pahaa teki katsoa kun ärsyttämistä vaan jatkettiin ja jatkettiin vaikka aika äkkiä kävi selväks että koira puolustaa ruokaansa. Kummastutti myöskin että kuinka noinkin "vaarallisen" koiran trimmaaminen sujui kovin vaivattomasti....???

    • elluu_

      Mulla ainakin jäi se cokker spanieli (?) se 3vee ja sitten myös se Fred, jolla oli niska vaiva. Täytyy sanoa että itkin sen aikana. Mietein ihmisen julmuutta. Kun esim. tämä Fred oli vain 6kk vanha eikä omistaja enää halunnut selkä vaivan takia. Tai se cokkerspanieli,en muista nimiä oli kiertänyt 4 kotia. Miksei kukaan sitä opettanut tavoille..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45329
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      195
      10856
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      35
      1597
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe