Olen 27 täytän kohta 28.
Mulla on 5 v lapsi,mies,työ ja ystäviä.
Tunnen että mun pitäsi olla vanha ja aloilleen asettuva,mutta kun en ole.
Tai siis en tiedä miten mun ikäisten pitäisi olla mutta musta tuntuu että en itse täytä niitä määrittelemättömiä kriteerejä.
Toisaalta tunnen itseni viisaaksi ja kokeneeksi(tunsin näin jo 20-v)johtuen vaikeasta lapsuudesta ym
Toisaalta tykkään pelleillä ja hullutella lapseni kanssa,tai tanssia 15 tuntia putkeen jossain reiveissä jne.
Toisaalta haluaisin jo naimisiin ja jotenkin varmuutta tähän perheeseen mikä mulla jo on..
Mulla on 5 v lapsi,mies,työ ja ystäviä.
Tunnen että mun pitäsi olla vanha ja aloilleen asettuva,mutta kun en ole.
Tai siis en tiedä miten mun ikäisten pitäisi olla mutta musta tuntuu että en itse täytä niitä määrittelemättömiä kriteerejä.
Toisaalta tunnen itseni viisaaksi ja kokeneeksi(tunsin näin jo 20-v)johtuen vaikeasta lapsuudesta ym
Toisaalta tykkään pelleillä ja hullutella lapseni kanssa,tai tanssia 15 tuntia putkeen jossain reiveissä jne.
Toisaalta haluaisin jo naimisiin ja jotenkin varmuutta tähän perheeseen mikä mulla jo on..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ainoo ero että lapsia oli 2 ja oltiin vaan avoliitossa. Mies ei edes halunnut naimisiin ja alkoi jossain takaraivossa tuntua, että eihän se taida mua halutakaan...
Pikkuhiljaa alkoi epäluulo jäynätä tosi pahasti ja otin asian puheeksi. Ikinä en unohda sitä ärtynyttä tokaisus: "No ok, mennään sit naimisiin kun kerran se on sulle noin tärkeetä."
Vesittyi koko juttu, olo oli tosi paha, nöyryytys pudotti syvälle....
Aloin sitten katsoa pikkuhiljaa muualle, miettiä mahdollisuuksiani löytää joku jolle kelpais.
Löytyihän sellainen piankin, naimisiinkin mentiin ja oltiin toistakymmentä vuotta pitkälti, yhteisiä lapsiakin tuli vielä 2, mutta silti, nyt vanhempana (40 ) kun taas joutui eron kokemaan, olo on kuin liian paljon käytetyllä tiskirätillä. :(
Parempaa onnea sinulle!
Kuulostaa tutulta nuo ajatuksesi - pohdin itsekin niitä ennen kolmekymppiä. Nyt jälkeenpäin ajattelen, että jonkinmoista inventaariota sillä hetkellä elämässäni tein... Mitä oli tullut tehtyä ja mikä vielä tekemättä, mitä oikeasti toivoin ja halusin. Ihan työtä/uraa kuin parisuhdettakin koskien. Ja hirveen vahva "peiliinkatsomistarve" juuri johtuen lapsuudesta, vähän kai pelkokin, että alanko muistuttamaan kipeästi omia vanhempiani?
Nyt on tasapainoisempi olo/vaihe elämässä. Kasvunkautta taisivat olla minulle nuo ajatukset ja pohdinnat tuolloin.