Kai ne Romanian tulvat on jossain vuoristossa, ettei Mustanmeren rannalla.. Kohta lähetään Mamaiaan.
Tulvat..
Minä
1543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei tulvilla ole vaikutusta Mamaian alueelle. Liki koko kesän ajanhan on Romania ollut tulva-aluetta, mutta kuten arvelitkin, vaikutukset ovat suurimmat vuoristojen lähialueilla ja jokien liepeillä.
Muuhun maassa liikkumiseen tulvat kyllä saattavat vaikuttaa, sillä tiet hajoavat, rautatieyhteydet voivat katketa ja sähkökatkoksia esiintyy. Siksi joitakin matkatoimistojenkin retkiä on tänä kesänä joko peruutettu tai reittejä muutettu. Jos liikut omatoimisesti, harkitse, missä liikut.
Katselin heinäkuussa kahden viikon ajan paikallisia tv-uutisia tulvan vahingoista ja jälki oli kyllä hirvittävää. Kuolonuhrejakin on tähän saakka tullut paljon.
Hyvää matkaa silti tulvista huolimatta.