Saunomisvimma

Miksi jokaisessa kaupunkirakennuksessa on oltava sähkölämmitteinen hikoiluhuone. Ilman sellaista ei mene kaupaksi. Sauna on tarkoitettu puulämmitteiseksi ja se kuuluu järven tai meren rannalle. Mikä meissä suomalaisissa on kun mennään ja pilataan se meille kaikkein pyhin. Kaupunkiin kuuluu kylpyamme, ei sauna.
101238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen kanssa ihmetellyt samaa, että miksi pitää olla se ihan oma hikinen koppi. Eikö se nyt riittäisi että olisi vaikka rappukohtainen sauna, mutta että joka luukuussa oma.
Minä en halua maksaa ylihintaa saunallisesta asunnosta kun edes aio sitä saunaa käyttää. Tai no jos se olis niin ehkä kerran vuodessa tulisi käytyä.

Äänestä
  • Asuin uudessa talossa 32m2 yksiössä, jossa luonnollisesti sauna, uusi talo kun oli. Sauna on tuon kokoisissa (usein myös kaksioissa) vaatehuoneen kokoinen, jossa ensin palaa, sitten jäätyy. Ei tuon kokoisessa asunnossa tarvita omaa saunaa, menee tosiaan itse saunomisen nautinto pieleen. Itse käytin saunaa kesäisin varastohuoneena, talvella joskus kävin saunassa, muuten kuntosalilla, jossa kunnon löylyt.

    Erikoista, ettei uusissa taloissa rakenneta vaikkapa ylimpään kerrokseen kylpyosasto takkahuonekokonaisuutta terassilla ja näkymillä. Luulisi tällä olevan kannatusta.

    Porissa ainakin on yksi kerrostalo rakennettu kokonaan asukkaiden voimin, eli ensin on koottu asukkaat, sitten tilattu suunnitelma ym rakentajat. Talo on 4 krs:nen, hieno kerrostalo, jossa katolla on yhteiset saunatilat.

    Pitääkö Suomessa todellakin rakentaa itse porukkana jopa kerrostalo, ennen kuin saa järkevän taloyhtiön?

    Äänestä

  • oaisd kirjoitti:

    Asuin uudessa talossa 32m2 yksiössä, jossa luonnollisesti sauna, uusi talo kun oli. Sauna on tuon kokoisissa (usein myös kaksioissa) vaatehuoneen kokoinen, jossa ensin palaa, sitten jäätyy. Ei tuon kokoisessa asunnossa tarvita omaa saunaa, menee tosiaan itse saunomisen nautinto pieleen. Itse käytin saunaa kesäisin varastohuoneena, talvella joskus kävin saunassa, muuten kuntosalilla, jossa kunnon löylyt.

    Erikoista, ettei uusissa taloissa rakenneta vaikkapa ylimpään kerrokseen kylpyosasto takkahuonekokonaisuutta terassilla ja näkymillä. Luulisi tällä olevan kannatusta.

    Porissa ainakin on yksi kerrostalo rakennettu kokonaan asukkaiden voimin, eli ensin on koottu asukkaat, sitten tilattu suunnitelma ym rakentajat. Talo on 4 krs:nen, hieno kerrostalo, jossa katolla on yhteiset saunatilat.

    Pitääkö Suomessa todellakin rakentaa itse porukkana jopa kerrostalo, ennen kuin saa järkevän taloyhtiön?

    ... toiseksi ylimmän kerroksen asukkailla, jotka joutuvat saunomista kuuntelemaan illat pitkät.

    Tästä syystä jätin erään muuten hienon asunnon ostamatta. Myyjä yritti vähätellä asiaa, mutta kun sanoin, etten usko enkä missään nimessä osta kämppää, myönsi hän myyvänsä asuntoaan juuri meluhaittojen takia.

    Sauna kuuluu alakertaan ja piste. Nää neukkukuutiot kun rakennetaan niin helevatan surkeasti, että kaikki kuuluu läpi.

    Äänestä

  • kivaa niilä kirjoitti:

    Olen asunut kerrostalossa saunan yläpuolella. Kaikki meni muuten OK, mutta kun porukassa oli yksi kaheli akka, joka oli onistunut saamaan viimeisen saunavuoron ja venytti sen jatkuvasti pariin tuntiin. Ja koko ajan suihkun alla.

    Jos talossa on yhteinen sauna, niin kyllä se täytyy olla eri rakennuksessa. Huoneistokohtaisten saunojen mollaajat eivät ole sellaista koskaan omistaneet. Häh, häh, hääääää . . .

    Äänestä

  • Kahjo2 kirjoitti:

    Toisia saa häätää pois, kun he ylittävät oman vuoronsa.

    Saunomisaika on vain tunnin mittainen ja tietysti usein väärään aikaan. Hyvät vuorot on varattu.

    Toiset sikailevat saunassa. Toisten jäljiltä voi löytää melkein mitä vain.

    Oma sauna on aina oma. Sitä voi käyttää silloin kuin itse haluaa eikä sitä muut sotke.

  • Kaikenlaista nähnyt kirjoitti:

    Toisia saa häätää pois, kun he ylittävät oman vuoronsa.

    Saunomisaika on vain tunnin mittainen ja tietysti usein väärään aikaan. Hyvät vuorot on varattu.

    Toiset sikailevat saunassa. Toisten jäljiltä voi löytää melkein mitä vain.

    Oma sauna on aina oma. Sitä voi käyttää silloin kuin itse haluaa eikä sitä muut sotke.

    Itse en juuri saunassa käy, asun Kalliossa vanhassa jugend-talossa ja siellä ei saunaa ole, asunnossani ei ole edes
    suihkua, mutta poikakaverin asunnossa on amme, siellä käymme usein yhdessä kylvyssä, ah kuinka rentouttavaa on otttaa kylpy kaverin kanssa.
    koko saunominen kuuluu mielestäni mökkielämään suihkussa käymme usein Uimahallilla, pitasi kesäaikaa kun Hesarin halli on kiinni, mutta se vanna, kuinka raukeaa on kaverin kanssa kalliossa kylpeä!

    Äänestä

  • Rane kirjoitti:

    Kun aurinkolahdesta ei löytynyt salaista Cay-baaria, päätin perustaa omaan kämppääni Cay-saunan. Siellä sitten ollaan ruotsalaisten kavereideni kanssa ihan nakusena ja ollaan "junassa" aivan kuten toisinaan matkustan metrolla Kallioon Cay-Bubeihin metrojunalla.

    Äänestä

  • Rane kirjoitti:

    Itse en juuri saunassa käy, asun Kalliossa vanhassa jugend-talossa ja siellä ei saunaa ole, asunnossani ei ole edes
    suihkua, mutta poikakaverin asunnossa on amme, siellä käymme usein yhdessä kylvyssä, ah kuinka rentouttavaa on otttaa kylpy kaverin kanssa.
    koko saunominen kuuluu mielestäni mökkielämään suihkussa käymme usein Uimahallilla, pitasi kesäaikaa kun Hesarin halli on kiinni, mutta se vanna, kuinka raukeaa on kaverin kanssa kalliossa kylpeä!

    Ai että asustelette vanhassa juugend talossa. Yes sir, on varmaan todella mukavaa, vieressä kusenpolttama suihkuverho, sen takana heti kusilaari ja käsienpesuallas, muuta tuohon koppiin ei sitten enää mahdukaan. Ja paskallakin pitää istua leuka lawuaarin päällä. Ai niin, ja kylvyssähän on mukavaa, ajatelkaa niitä pieneliöitä, mitä ammeen ja seinien väleissä on. Kaikenmaailman sokeritoukkien ja muiden lutikoiden seassa on todella mukava kylpeä. Toista se on täällä landella, talo kun on ihanuusi ja porealtaassa voi kylpeä, lisäksi voi pimentää huoneen ja laittaa tähtitaivas valaistuksen päälle. On kivaa olla kirwezmiez!!!

    Äänestä

Tuota olen ihmetellyt vuosikymmenet. Tai no ainakin yhden vuosikymmenen.

Kerrostalon hikikoppi on kunnon saunaan verrattuna vähän niinkuin näkkileipä ruislimppuun verrattuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sipelius kirjoitti:

Miksi jokaisessa kaupunkirakennuksessa on oltava sähkölämmitteinen hikoiluhuone. Ilman sellaista ei mene kaupaksi. Sauna on tarkoitettu puulämmitteiseksi ja se kuuluu järven tai meren rannalle. Mikä meissä suomalaisissa on kun mennään ja pilataan se meille kaikkein pyhin. Kaupunkiin kuuluu kylpyamme, ei sauna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu