Sijaisvanhemmat

sosku toimii kumileimaisimena sijaisäidin toiveille.Näin ainekin meidän tapauksessamme,ja tuntemieni biovanhempien kohdalla.Biovanhempien kaikki sanomiset mitätöidään täysin,aivan kun eivät edes kuulisi niitä.Vaihdetaan vain puheen aihetta.
202301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Taisit kirjoittaa tapauksestasi tuonne alempaan ketjuun.

Miten olisit halunnut nyt tämän ehdotetun tapaamisen menevän? Olisit halunnut sijaisäidin tulevan jonnekin toiselle paikkakunnalle? Ja...?

Miksi et halua lääkärisi tulevan paikalle? Eikö hän olisi näistä henkilöistä sinun puolellasi vai epäiletkö etteikö olisi?

Jollei tyttäresi pääse mukaan voisitko saada tueksi jonkun muun?

Äänestä
  • Joht,soskun,sijaisäidin,ja minun,ja lääkärini oli sovittu huoltokokous Helsinkiin.Pyysin lääkärini kokoukseen ja hän lupasi tulla.Sitten sijaisäiti viime viikolla ilmoitti,ettei tulekaan kokoukseen Helsinkiin,koska ei saa muista perheistä sijoitetuille hoitoa järjestymään siksi aikaa,kokous ensi kuussa.Hänellä kyllä on tukiperhe jossa lapset joka toinen viikonlopun,ja lomaajat.Tietty onhan hänellä mieskin,kummatkin kun ovat kotona.Tietty haluan oman lääkärini,joka on kunnallinen lääkäri,ei yksityinen.Sijaisäiti olikin yllättäen järjestänyt molemmat kokoukset Mikkeliin kuukauden väliajoin,siis yksin järjestellyt.Tänään joht,sosku soitti ja sanoi,että tehdään sillain kun sijaisäiti haluaa.Eli minä saan perua oman lääkärin tuloni,jonka muuten sijari sinne vaati ja sosku.Nyt kokous pidetäänkin sijarin yksityis psykiatrin luona,jota sijari käyttänyt oman kertomansa mukaan 20 vuotta kaikilla sijoitetuilla lapsilla jotka hänellä sijoituksessa.(4) lasta kolmesta eri perheestä.Olisi mieletöntä mennä yksin tuollaiseen kokoukseen,jossa sijari,soskut,sijarin yksityispsykiatri,ja minä yksin,jokainen älyää miten siinä kävisi.Tyttäreni ollut joka kokouksessa,ja he tietävät ettei pääse työpäivänä matkustamaan Mikkeliin.Siinä tarkoitus onkin,etten saisi yhtään tapaamisia lisää,sijari viimeksi tavatessamme sanoi jo,että hän vaatii 3 viikon välin kerran kuukaudessa.En missään nimessä suostu.Päinvastoin olemme pyytäneet tapaamisia joka kokouksessa lisää,eivät edes kuuntele,tai sivuuttavat sen.Jokainen ymmärtää,ettei sisaruksilla ole mahdollisuutta tavata tuon matkan vuoksi,eikä kenelläkään muullakaan sukulaisella.Itse olen yli kolme vuotta matkustanut lapseni luokse,yhtään tapaamista en ole jättänyt väliin,enkä ikinä jättäisi.Viimeksi sijaisäiti sanoi junaasemalla tappelevansa henkeen ja vereen lapsestani keinoja kaihtamatta.Kyllä taistelen minäkin lapsestani,mutta laillisin keinoin.en kieroin.Joht,sosku tietää ettei meidän yhteistyö sijarin kanssa toimi milläänlailla,ei ole koskaan toiminutkaan,pyytää siitä huolimatta minun yrittämään,vaikka valheeksi totesivat jo tutkimuksissa sijarin ins,ilmoituksen,heti kun tiesi minun hakevan huost,oton purkua.Saipa sijari tapaamiset sillä puoleksi vuodeksi poikki,ettei saatu tavata lapsen kanssa kun muutama tunti sijarin ystävättären valvonnassa.Ennen perätöntä ilmoitusta sosku ja sijari kirjanneet tapaamisten menneen sovitusti ja hyvin.Silloin tapaamiset Kaksi kertaa kuukaudessa to-su ja lomat kotona.

    Äänestä

  • kirjoitukseni väärin. kirjoitti:

    Joht,soskun,sijaisäidin,ja minun,ja lääkärini oli sovittu huoltokokous Helsinkiin.Pyysin lääkärini kokoukseen ja hän lupasi tulla.Sitten sijaisäiti viime viikolla ilmoitti,ettei tulekaan kokoukseen Helsinkiin,koska ei saa muista perheistä sijoitetuille hoitoa järjestymään siksi aikaa,kokous ensi kuussa.Hänellä kyllä on tukiperhe jossa lapset joka toinen viikonlopun,ja lomaajat.Tietty onhan hänellä mieskin,kummatkin kun ovat kotona.Tietty haluan oman lääkärini,joka on kunnallinen lääkäri,ei yksityinen.Sijaisäiti olikin yllättäen järjestänyt molemmat kokoukset Mikkeliin kuukauden väliajoin,siis yksin järjestellyt.Tänään joht,sosku soitti ja sanoi,että tehdään sillain kun sijaisäiti haluaa.Eli minä saan perua oman lääkärin tuloni,jonka muuten sijari sinne vaati ja sosku.Nyt kokous pidetäänkin sijarin yksityis psykiatrin luona,jota sijari käyttänyt oman kertomansa mukaan 20 vuotta kaikilla sijoitetuilla lapsilla jotka hänellä sijoituksessa.(4) lasta kolmesta eri perheestä.Olisi mieletöntä mennä yksin tuollaiseen kokoukseen,jossa sijari,soskut,sijarin yksityispsykiatri,ja minä yksin,jokainen älyää miten siinä kävisi.Tyttäreni ollut joka kokouksessa,ja he tietävät ettei pääse työpäivänä matkustamaan Mikkeliin.Siinä tarkoitus onkin,etten saisi yhtään tapaamisia lisää,sijari viimeksi tavatessamme sanoi jo,että hän vaatii 3 viikon välin kerran kuukaudessa.En missään nimessä suostu.Päinvastoin olemme pyytäneet tapaamisia joka kokouksessa lisää,eivät edes kuuntele,tai sivuuttavat sen.Jokainen ymmärtää,ettei sisaruksilla ole mahdollisuutta tavata tuon matkan vuoksi,eikä kenelläkään muullakaan sukulaisella.Itse olen yli kolme vuotta matkustanut lapseni luokse,yhtään tapaamista en ole jättänyt väliin,enkä ikinä jättäisi.Viimeksi sijaisäiti sanoi junaasemalla tappelevansa henkeen ja vereen lapsestani keinoja kaihtamatta.Kyllä taistelen minäkin lapsestani,mutta laillisin keinoin.en kieroin.Joht,sosku tietää ettei meidän yhteistyö sijarin kanssa toimi milläänlailla,ei ole koskaan toiminutkaan,pyytää siitä huolimatta minun yrittämään,vaikka valheeksi totesivat jo tutkimuksissa sijarin ins,ilmoituksen,heti kun tiesi minun hakevan huost,oton purkua.Saipa sijari tapaamiset sillä puoleksi vuodeksi poikki,ettei saatu tavata lapsen kanssa kun muutama tunti sijarin ystävättären valvonnassa.Ennen perätöntä ilmoitusta sosku ja sijari kirjanneet tapaamisten menneen sovitusti ja hyvin.Silloin tapaamiset Kaksi kertaa kuukaudessa to-su ja lomat kotona.

    sijarin ystävättären työhuone,jossa myös yövymme,ei ruoan laittomahdollisuutta.Joten käymme lapseni kanssa syömässä ruokapaikassa,nyt vielä vaihtoi kadun puoleiseen huoneeseen,ja pienempään.Kadulta näkyy suoraan sisään,eka kerros,sanoin sijarille ettei siellä ole kun pitsi verho,ja me yövymme huoneessa minä patjalla lattialla,ja lapsi putkisängyssä.Sijari lupasi katsella toisenlaisia verhoja,ei ollut kuitenkaan hommannut,koska siellä halutaan pitää pitsiverhot.Viime kerralla nukkumisestamme siellä ei tullut mitään,joten otin taksin,ja lähdimme perhehotelliin,jossa erikseen lapsiperheille kerros,jossa ei saa tupakoidakaan.

    Äänestä

  • tapaamispaikkana kirjoitti:

    hiljaista,kukaan ei kommentoi milläänlailla?Tuossa vain pieni osa mitä sijari hommailee omiinnimiinsä soskun suostumuksella täysin.

    Äänestä

  • palstalla tulee kumman kirjoitti:

    hiljaista,kukaan ei kommentoi milläänlailla?Tuossa vain pieni osa mitä sijari hommailee omiinnimiinsä soskun suostumuksella täysin.

    ja varmaan jos kysyisimme asiasta sijarilta tai sossuilta, saisimme hiukan erilaisen tarinan, heidän totuutensa...?
    Jokainen tapaus on erilainen eikä pidä aina yleistää asioita vaikka se onkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Varmasti on paljon sijareita ja biovanhempia joiden välinen yhteistyö sujuu mutkattomasti. Ehkä tässä tapauksessa vaakakupissa painaa edelleen ne syyt miksi lapsi on alunperin huostaanotettu.

    Äänestä

  • vaan yksittäistapauksesta kirjoitti:

    sijarin kieroudet yritetään pistää minun niskaani,ei onnistu.Eikö mielestäsi sijarin toiminnassa ole mitään vikaa?Tietty jos toimitte samalla tavalla,niin eipä varmaankaan silloin ole?

    Äänestä

  • arvasin tuon,että kirjoitti:

    sijarin kieroudet yritetään pistää minun niskaani,ei onnistu.Eikö mielestäsi sijarin toiminnassa ole mitään vikaa?Tietty jos toimitte samalla tavalla,niin eipä varmaankaan silloin ole?

    sijarin hommista ajattelee lapseni,kun on tarpeeksi vanha ymmärtämään.Uskon,että vihaa sijaria,odotan aikaa koska saan kertoa tapahtumat,siitä saan voimaa,että totuus paljastuu,mikä paskakasa se ämmä on,sitä ennen en puhu mitään.

    Äänestä

  • vaan yksittäistapauksesta kirjoitti:

    ja varmaan jos kysyisimme asiasta sijarilta tai sossuilta, saisimme hiukan erilaisen tarinan, heidän totuutensa...?
    Jokainen tapaus on erilainen eikä pidä aina yleistää asioita vaikka se onkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Varmasti on paljon sijareita ja biovanhempia joiden välinen yhteistyö sujuu mutkattomasti. Ehkä tässä tapauksessa vaakakupissa painaa edelleen ne syyt miksi lapsi on alunperin huostaanotettu.

    Kaikkihan tietää, että asettelussa lapsen oma vanhempi - sosiaalityöntekijä - sijaisvanhempi alakynteen AINA JOUTUU LAPSEM OMA VANHEMPI. Ja jo huostaanotossa, jos ei satu ole samaa mieltä sosiaalityöntekijän kanssa, niin kyllä sosiaalityöntekijä osaa laittaa asiat niin pyörimään, että muut viranomaiset alakavat suhtautua vanhempaan niin kuin sosiaalityöntekijä haluaa. Karmealla tavalla itse kokenut, entiset naapurini kokenut ja monet tuttavani kokeneet.

    Äänestä

  • mitä aikanaan kirjoitti:

    sijarin hommista ajattelee lapseni,kun on tarpeeksi vanha ymmärtämään.Uskon,että vihaa sijaria,odotan aikaa koska saan kertoa tapahtumat,siitä saan voimaa,että totuus paljastuu,mikä paskakasa se ämmä on,sitä ennen en puhu mitään.

    ei sijarikaan varmaan täydellinen ole, ja toki hänen kuuluisi tukea sinun ja lapsen välisiä tapaamisia mikäli vaan se on mahdollista. Mutta me jotka luemme tarinaasi, emme edelleenkään tiedä sitä kolikon toista puolta, miksi lapsi on huostaanotettu ja onko asiat nyt paljon paremmin?
    Millainen ihminen oikeasti olet... jotenkin tuntuu että jos viha on se voima jonka avulla jaksat, asiasi eivät ole ihan hyvin. Ajan kanssa totuus tulee julki ja jos olet oikeassa, varmasti asiat muuttuvat ennemmin tai myöhemmin parempaan suuntaan sinun ja lapsesi kohdalla ja saatte mahd. elää yhdessä. Kyllä lapsi pystyy jo aika varhain itse arvioimaan onko se sijari paskakasa vai ei, ei kannata väheksyä lapsen arviointikykyä.

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    Kaikkihan tietää, että asettelussa lapsen oma vanhempi - sosiaalityöntekijä - sijaisvanhempi alakynteen AINA JOUTUU LAPSEM OMA VANHEMPI. Ja jo huostaanotossa, jos ei satu ole samaa mieltä sosiaalityöntekijän kanssa, niin kyllä sosiaalityöntekijä osaa laittaa asiat niin pyörimään, että muut viranomaiset alakavat suhtautua vanhempaan niin kuin sosiaalityöntekijä haluaa. Karmealla tavalla itse kokenut, entiset naapurini kokenut ja monet tuttavani kokeneet.

    ja niiden toimista on mahdollista valittaa... ei kukaan suomessa aivan mielivaltaisia päätöksiä kykene tekemään jos itse ei ole asioihin millään tavalla syypää.

    koston pelossa, äidit joutuvat nuolemaan - hampaat irvessä - jopa maan näiden sijaisvanhempien ja sosiaalityöntekijöiden jalkojen alla.

    Lapseni eivät uskaltaneet enää kaikkea kertoa minulle. He sanoivat, että "sinä kerrot sossuille, ja sossut sijaisvanhemmille ja sijaisvanhemmat kostavat meille ja me joudumme kärsimään." Ja sijaisvanhemmat osaavat käyttää sitä "henkistä väkivaltaa". Kun nuorempi tyttöni täytti 12 vuotta, hän vaihtoi perhettä ja hänen annettiin ymmärtää, että entinen sijaisäiti oli saanut sydänkohtauksen sen takia, että hän oli ollut kamala lapsi. Vielä tänä keväänä, tyttö on 17 vuotta vanha, tyttöni kanssa keskustelimme. Hän sanoi, ettei hän nähnyt ainakaan mitään kohtausta eikä usko, että sijaisäiti olisi senkään jälkeen saanut kohtausta kun hän lähti pois. Sanoin tytölleni, ettei hän ole sitä aiheuttanut.

    Kumma kyllä. Sosiaalityöntekijät ovat aika paljon naisia ja sijaisäidit naisia. Mitä tästä voidaan päätellä. Leikkivät ihmisten mielenterveydellä, lasten mielenterveydellä. Kamaalaa!

    Äänestä

  • pomo kirjoitti:

    ja niiden toimista on mahdollista valittaa... ei kukaan suomessa aivan mielivaltaisia päätöksiä kykene tekemään jos itse ei ole asioihin millään tavalla syypää.

    hyssyttelemään, ainakin meidän nurkilla. Tanttojen kepposiin puuttuminen tietäisi heille työtä ja se on huono esitys, pyrkivät livahtamaan sellaisista.
    Vihasta saa yllättävän paljon voimaa, kun sen kanavoi energiaksi. Itse olen tämän huomannut ja ylläpidän vihaani tieten. Toivottavasti joskus saan palkkioksi myös vahingoniloa, sellaisina hetkinä minulla on tapana kiitellä itseäni, saatan ostaa itselleni lahjankin.

    Äänestä

  • pomo kirjoitti:

    ja niiden toimista on mahdollista valittaa... ei kukaan suomessa aivan mielivaltaisia päätöksiä kykene tekemään jos itse ei ole asioihin millään tavalla syypää.

    tapaamiset otetaan pois tekaistulla syyllä,sen jo koin aiheeton ins,epäily.Joht soskukin sen valheeksi myönt''.Näin systeemi ikävä kyllä toimii.Jos valitat,et ole yhteistyö kykyinen,sen kuulin taas tänään viimeksi.

    Äänestä

  • tuppaa kirjoitti:

    en minä vihasta voimaani saa,vaan kirkosta haen voimani,ja toisilta samanlaisia kokemuksia omaavilta bioäideiltä,ja läheisiltäni,ja ystäviltäni.

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    koston pelossa, äidit joutuvat nuolemaan - hampaat irvessä - jopa maan näiden sijaisvanhempien ja sosiaalityöntekijöiden jalkojen alla.

    Lapseni eivät uskaltaneet enää kaikkea kertoa minulle. He sanoivat, että "sinä kerrot sossuille, ja sossut sijaisvanhemmille ja sijaisvanhemmat kostavat meille ja me joudumme kärsimään." Ja sijaisvanhemmat osaavat käyttää sitä "henkistä väkivaltaa". Kun nuorempi tyttöni täytti 12 vuotta, hän vaihtoi perhettä ja hänen annettiin ymmärtää, että entinen sijaisäiti oli saanut sydänkohtauksen sen takia, että hän oli ollut kamala lapsi. Vielä tänä keväänä, tyttö on 17 vuotta vanha, tyttöni kanssa keskustelimme. Hän sanoi, ettei hän nähnyt ainakaan mitään kohtausta eikä usko, että sijaisäiti olisi senkään jälkeen saanut kohtausta kun hän lähti pois. Sanoin tytölleni, ettei hän ole sitä aiheuttanut.

    Kumma kyllä. Sosiaalityöntekijät ovat aika paljon naisia ja sijaisäidit naisia. Mitä tästä voidaan päätellä. Leikkivät ihmisten mielenterveydellä, lasten mielenterveydellä. Kamaalaa!

    Nainen on naiselle susi ollut kautta aikojen,sen jokainen tietää,jo työpaikoillaan,ja muullakin elämän aluella.

    Äänestä

  • pomo kirjoitti:

    ja niiden toimista on mahdollista valittaa... ei kukaan suomessa aivan mielivaltaisia päätöksiä kykene tekemään jos itse ei ole asioihin millään tavalla syypää.

    pomonsa kanssa keskusteli. Eli siinä vaiheessa vanhempi on menettänyt pelin.

    Ja joudut tekemään todella työtä, kun haluat asioiden oikean laidan tulevan julki. Vuosia todistaa, ettet ole narkkari tai alkkari. Käydä palavereissa, juosta sinne sun tänne, ja lopulta sinulle sanotaan, että lapsetkin ovat kotiutuneet uuteen ympäristöön, heillä on uudet kaverit,jne.

    Tuttavani lasten huostaanottoa oli valmisteltu etukäteen jo viikon verran tuttavani tietämättä. Hän ei todellakaan käytä, PYSTY, käyttämään alkoholia, huumeita ja muuta sellaista. Ei ollut mielenterveysongelmia, vaan ainoastaan häätö. Ja siitähän kunnon rumba alkoi.Onneksi hänellä oli äiti lähellä, joka kylläkin tässä tuoksinnassa joutui myymään asuntonsa. No lapset ovat perhekosissa, hyvässä sellaisessa, kaukana äidistään. Mutta äiti saa tavata lapsiaan useita kertoja kuukaudessa.

    Äänestä

  • kummasta tahansa kirjoitti:

    tapaamiset otetaan pois tekaistulla syyllä,sen jo koin aiheeton ins,epäily.Joht soskukin sen valheeksi myönt''.Näin systeemi ikävä kyllä toimii.Jos valitat,et ole yhteistyö kykyinen,sen kuulin taas tänään viimeksi.

    Hommaa muutama huomautus sossuille lääninhallitukselta tai oikeusasiamieheltä niin alkaa tahti muuttua. Tulee niin nöyriä tanttoja jotta... Puhun kokemuksesta.

    Äänestä

  • pomo kirjoitti:

    ja niiden toimista on mahdollista valittaa... ei kukaan suomessa aivan mielivaltaisia päätöksiä kykene tekemään jos itse ei ole asioihin millään tavalla syypää.

    täysin mielivaltaisia päätöksiä.

    Äänestä

meillä vähän toisenlainen käsitys, siitä kuinka biovanhempia kuunnellaan ja lapsen etu unohdetaan. Me teemme juuri niinkuin biosuku ja vanhemmat haluavat ja sosiaalityöntekijä on samaa mieltä, AINA heidän kanssaan. Reagoi lapsi miten tahansa ja tapahtui mitä tahansa, niin mehän teemme vain "työtämme".

No tämähän on tietysti tapauskohtaista ja soskuillakin on yhtä monta mielipidettä, kuin on itse työntekijöitä.

Äänestä

hei

minä olen tullut ihan samaan tulokseen biologisilla vanhemmilla ei ole mitään valtaa sanoa mitään. mun kohdalla on käynyt juuri niin. minun lapsi on sijaisperheessä ja kaikki mitä sijaisvanhemmat sanoo otetaan huomioon ja jos itse sanon jotain niitä ei oteta kuuleviin korviin.. eli on ihan sama vaikka ei itse puhuisi yhtään mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

saavat touhuta mitä vain, kirjoitti:

sosku toimii kumileimaisimena sijaisäidin toiveille.Näin ainekin meidän tapauksessamme,ja tuntemieni biovanhempien kohdalla.Biovanhempien kaikki sanomiset mitätöidään täysin,aivan kun eivät edes kuulisi niitä.Vaihdetaan vain puheen aihetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu