Täällä oli nimimn "pruut pruut" esittänyt kysymyksen koskien Salmisaaripuollon kokoa.
Minä olin siihen sitten vastannut kertoen muistini pohjalta, mitä tiesin kyseisesta viinasta joka on jo kauan sitten poistunut markkinoilta.
Tähän oli sitten vielä nimim "neil" vastannut
oman ilmoituksensa mukaan pöytäkirjoista lukemaansa tietoa, jossa korjasi yläkanttiin minun tietojani.
(että tästäkin asiasta kannattaa keskustella, tulee ilmi vaikkapa siitä että sen vahvuista Citrus-likööriä kuin nimim. neil kertoo pöytäkirjatiedoista lukeneensa, ei ainakaan nykyisessä ALKOn luettelossa ole. Ja minä olen sitä mieltä että ei ole ikinä ollutkaan)
Arvoisa seriffi, tämä on nyt kuuman aiheen, Bodomin murhaoikeudenkäynnin kannalta mitä relevanteinta asiaa, sanoisinpa että voi hyvinkin lähipäivinä nousta lähemmän tarkastelun kohteeksi oikeuden istunnossa.
Saanko siis kysyä, miksi juuri tämä ketju piti sinun poistaa ensi töiksesi, kun viimeinkin tänne ilmaannuit?

Vastaukset 3
Vanhimmat
keskustelunne löytyy edelleen, enkä ole sitä poistanut.
Mutta viestit jotka ovat asiattomia, rasistisia, herjaavia tai muuten sopimattomia tälle palstalle, poistan.
Löydät keskustelunne n.kolmekymmentä otsikkoa tätä alempaa !
kiitosta vaan :)