Onko totta, että suomenlampaat saavat enemmän karitsoita kerralla kuin muut rodut? Jos, niin mistä se johtuu ja kuinka paljon enemmän karitsoja keskimäärin?
Suomenlammas
utelen
3375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä oli joskus aikanaan suomenlampaita ja yksi uuhi sitten tekaisi neloset. Eikä ollut mitenkään harvinaiset kolmosetkaan, mutta yleensä kuitenkin kaksi.
Mutta se ei ole välttämättä hyvä asia ollenkaan, että karitsoita tulee enemmän kuin kaksi, sillä lampaalla on vain kaksi vedintä, nisää, tissiä miksikä sitä nyt haluaa kutsua ja uuhi ei anna kuin kahden imeä eli ylimääräiset se sitten hylkää ja se vasta on tylyä touhua se, karitsa parat lentelee päin seiniä jos erehtyvät yrittämään imemään. Hylättyjä karitsoita sitten juotettiin tuttipullolla.
Tietoni voivat olla aivan vääränlaisia, mutta syyksi luulisin yksinkertaisesti hyvän hedelmällisyyden. Suomenlammas tulee tosi nuorena sukukypsäksi, että siinäkin voi olla syy.
Suomenlampailla on tosiaankin poikkeuksellisen hyvä hedelmällisyys muihin lammasrotuihin verrattuna. Jopa niinkin hyvä, että suomenlampaita on viety risteytystarkoituksessa ulkomaille, tuloksista en tosin tiedä. Suomenlammashan on toisaalta lihantuottoa ajatellen huonompi kuin moni muu lammaslaji.
Meillä on 5 uuhta, tänä keväänä tekivät yhteensä 17 karitsaa: 3 kertaa neloset, yhdet kolmoset ja yhdellä vain oli kaksi karitsaa. Lähes poikkeuksetta meillä menee karitsointi juuri niin että vain yksi saa kaksi karitsaa, muut aina enemmän. Syöttämistähän ne jotkut vaativat, mutta mukavaa sekin on, muksut ainakin tykkäävät.
Suomen lammas tekee keskimäärin 2,7 karitsaa. Ensikot tekevät vähemmin ja vanhemmiten sitten enemmin.