Mikäli tarkastelemme NG:n luonnetta ja elämäntapaa, ei voi millään päätyä siihen, että hän olisi murhaaja ja vieläpä ilman painavaa motiivia. Lisäksi kyseistä henkilöä tv:ssä katsoessa ei tule mieleen laskemoivaa huijaria, vaan korkeintaan keskinmääräinen tavallinen suomalainen. Tässä suhteessa Palo on tehnyt aivan oikean arvion. On hyvin harvinaista, että joku tekisi vain kerran elämässään rikoksen, varsinkin jos motiivina on seksi. Jammu esim. syyllistyi usein. Olen lukenut syyttäjän ja puolustuksen paperit. Syyttäjien perusteluiden perusteella palapeli ei loksahda kohdalleen. On aivan liian paljon selittelyä ja kuvittelua siitä, mitä ovelia lavastuksia on voinut tapahtua. Rikoskertomus on lähinnä mielikuvitteellinen rikosdekkari, josta Renny voisi tehdä hyvän filmin.
Terve järki
Profiiloija
131267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihan uskomattomia on tehty viinan vaikutuksen alaisena. Ihmismieli on kummallinen, sitä kun tarpeeksi itselleen selittää että syy ei ole minussa, alkaa itsekin siihen uskomaan. Usko tai älä profiiloija, uskon 100% Nilsin syyllisyyteen. Valitettavasti!
Eli se oli sittenkin se pensaassa väijynyt suurisilmäinen ja paksuhuulinen humanoidi?
Paksuhuulinen muistuttaa Assmannia. Voi olla myös kioskinpitäjä. Molemmat ovat tiettävästi tunnustaneet. Tai ehkä Lonka. Kaikilla mainituilla väkivaltaisilla tyypeillä on tietenkin hakatun vaimon tai muun henkilön alibi.
Ryöstömurhan lisäksi hyökkääjä on suunnitellut raiskausta, mutta ympärillä hyppivät bongarit ym. ovat pelottaneet perverssin pakoon ryöstösaaliinsa kanssa.
ottamaan asioista selvää huomaat että murhaajan tuntomerkit sopivat kaikkein parhaimmin Nilsiin itseensä.
Kun tarkastelemme NG:n luonnetta ja persoonaa, emma voi päätyä muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että hän olisi murhaaja.
Nils Gustafssonia seuratessa tulee mieleen laskemoiva huijari, psykopaatti ja häikäilemätön patologinen valehtelija.
Psykologian tuntemuksesi tuntuu olevan olematon.
Et taida edes tietää mitä psykopatia tarkoittaa?
http://www.uta.fi/laitokset/psyk/studies/opetmat/psyh/a7_6.htm
Ja tuossa lisää:
http://www.google.com/search?hs=LGX&hl=fi&client=opera&rls=fi&q=psykopatia&btnG=Hae&lr=
Opiskelepa niitä..
Tiedän kyllä sen, että väkivaltarikolliset ovat usein psykopaatteja. Bodom murhaaja on todennäköisesti hullu. NG on mielestäsi siis kummasti tervehtynyt, kun on elänyt ihan normaalisti 45 vuotta! Miten voit sulkea pois muut murhaajat, kun aikanaan maan parhaat poliisit eivät päässeet asiasta selvyyteen? Mitään selvää todistetta ei ole. Mikä on sellainen ihminen, joka tunteettomasti jahtaa vain yhtä pientä ihmistä muinaisaikaisten epäilyjen vuoksi?
jutun psykopaateista? Ilmeisesti et.
En enää jatka tätä keskustelua, koska oikeudenkäynnissä ei edes puhuta mistään sairaudesta. Jos tekijä olisi sairas, häntä ei edes voitaisi tuomita. Jammukin oli riittävän terve!
Professori Palo on varmasti meitä pätevämpi arvioimaan NG:tä.
Kyllä siihen voi hyvinkin päätyä. Ne "tavalliset" suomalaiset tekevät suurimman osan kaikista tapoista ja murhista, ja varsinkin jos kuvaan liitetään viina, mustasukkaisuus sekä äkkipikaisuus. Olisipa rikospoliisilla työt vähissä jos nuo hyvin yleiset henkirikos syyt voisi jollain poistaa.
Ja motiivia siinä ei välttämättä paljon tarvitse olla kuten esim. tapaus eveliina l. osoitti.
Silti tässä tapauksessa en alkaisi väitämään puolesta enkä vastaan.
olisi kävellyt pois sieltä mistä muut nousivat ylös päin???????
Nisse puhuu potaskaa ja kun ei puhu niin ei muista.
liian suuri riski paljastaa rikoksensa, kun on vaimo ja työ. Kyllä sitä täytyy elää kunnolla, koska vaihtoehtona olisi elinkautinen.
On ollut pakko selviytyä rikoksesta ja karaista mielensä ja unohtaa koko homma.