Tänään oli sanomalehti Kalevassa mielenkiintoinen kirjoitus, jonka mukaan talotehtaat ovat pettyneitä messujen suuntaukseen rakentaa pelkästään korkeahintaisia asuntoja. Suomen omakotitaloista kuitenkin 70% rakennetaan talopaketeista. Messujen rakentamispäätökset tekee isäntä, jolloin rakentamista jopa vängällä onhjataan kalliiseen suuntaan valitsemalla esimerkiksi korkeahintainen messutonttialue. Oulun ja Espoon asuntomessut tulevat olemaan sellaiset, jonne ei kumpaankaan mahtunut yhtään elementtitaloa. Tlotehtaiden mielestä messujen hintahaarukka pitäisi olla samanlainen kuin normalistikin kentällä, eli vähän halvempaa, ja sitten vähän kalliimpaa. Tätä mieltä on myös suuri osa messuvastaajista. Mitä mieltä te olette? Tulisiko messujen olla pelkät ökymessut vai sitten sellaiset tavalliset, jossa olisi tarjolla monenlaista? Tiedän kyllä hyvin, että arkkitehdit pitävät messuja heille suunnattuna taidenäyttelynä, mutta tavallisen tallaajan kohdalla tilanne saattaa olla toinen, mikä näkyi Oulun asuntomessujen kävijäkadossa.
Suomen asuntomessut ja elementtirakentaminen
19
3728
Vastaukset
- kille
pitäisikö automessuilla esitellä uusi nissan almera tai fiat punto?
pitäisikö muotimessuilla esitellä seppälän ja halosen mallistoa?
on se kummallista, että ei ymmärretä messujen tarkoitusta esittää uusia ratkaisuja ja ideoita ja erilaisia vaihtoehtoja asumiselle. ei se niinkään merkitse kuinka paljon siellä messuilla kävijöitä on, merkittävää on se mitä nämä messuvieraat sieltä saavat. eli onko järkeä järjestää messuja jos tarjonta on sama kuin huonekeskuksen asuntoesittelyssä nummelan tai vihdin maalaismaisemassa ensi sunnnuntaina klo 16.00.
jos messujen laatu määräytyy kävijämäärän mukaan, niin siinä tapauksessa mukaan pitää saada jotain oheisohjelmaa, kuten esim. olutteltta ja karaoke.
odotin ehkä hieman enemmän messuilta noin arkkitehtonisessa mielessä, mutta siitä huolimatta nämä oli vähintään 100-kertaa paremmat messut kuin esim. viime vuonna heinolassa, jossa teemana taisi olla jokin pastellisävyinen muumitalo tms.
ja jos kerran suomen omakotitaloista noin 70% rakennetaan talopaketeista, eikö olisi aiheellista esittää sitten jotain muuta. toytoa corolla on suomen ostetuin auto, mutta esim. automessuilla silti esitellään ferrareita, lamborghineja ja maserateja, vaikka maailmanlaajuisestikin menekki on prosentuaalisesti murtolukuluokkaa....- Napoleon
" . .että ei ymmärretä messujen tarkoitusta esittää uusia ratkaisuja ja ideoita ja erilaisia vaihtoehtoja asumiselle."
Voisitko luetella niitä uusia ratkaisuja, joita on otettu laajaan, yleiseen käyttöön asuntomessuilta saatujen ideoiden ansiosta!
Ja tee samalla itsesi uskottavaksi käyttämällä kirjoituksessa kielioppia. Lause alkaa isolla . .
Vai jäikö koulu kesken? - Jos asia jäi epäselväksi
Napoleon kirjoitti:
" . .että ei ymmärretä messujen tarkoitusta esittää uusia ratkaisuja ja ideoita ja erilaisia vaihtoehtoja asumiselle."
Voisitko luetella niitä uusia ratkaisuja, joita on otettu laajaan, yleiseen käyttöön asuntomessuilta saatujen ideoiden ansiosta!
Ja tee samalla itsesi uskottavaksi käyttämällä kirjoituksessa kielioppia. Lause alkaa isolla . .
Vai jäikö koulu kesken?pienen kirjaimen takia, vikahan ei ole kirjoittajassa vaan lukijan ymmärryskyvyssä.
- kille
Napoleon kirjoitti:
" . .että ei ymmärretä messujen tarkoitusta esittää uusia ratkaisuja ja ideoita ja erilaisia vaihtoehtoja asumiselle."
Voisitko luetella niitä uusia ratkaisuja, joita on otettu laajaan, yleiseen käyttöön asuntomessuilta saatujen ideoiden ansiosta!
Ja tee samalla itsesi uskottavaksi käyttämällä kirjoituksessa kielioppia. Lause alkaa isolla . .
Vai jäikö koulu kesken?no oho! nyt tais mustalaisveri kiehahtaa.
mitä kielioppiin tulee, niin yleensä käytetään kolmea pistettä kahden sijaan ilman välilyöntejä kun lainaus alkaa kesken tai päättyy alkup. aiemmin.
esimerkki:
ei näin:
" . .että ei ymmärretä messujen tarkoitusta. . "
vaan näin:
"...että ei ymmärretä messujen tarkoitusta..."
eli koeta molopää ymmärtää, että tämä ei ole mikään kaunokirjallisuuspalsta tai sanomalehti.
no niin, joka tapauksessa niitä uusia ratkaisuja voitaisiin käyttää jos sellaisia vain jossain esiteltäisiin. uskallan melkein väittää, että kansan tietouteen (käyttöön) on asuntomessujen kautta tullut mm. korkeat tilat, suuret ikkunapinnat, tasakatot jne... ei välttämättä suoraan mutta ainakin edesauttauen.
oulun messuista on nyt paha alkaa esimerkkejä latelemaan mutta uskon, että esim. villa iivissä olleesta cor-ten -teräksestä ei n. 70% asuntomessuvieraista ollut kuullutkaan.
ja sehän vasta huolestuttavaa on jos messuilta ei yleiseen käyttöön mitään uutta sovellukaan. eikö silloin olisi aika tehdä asialle jotain ja parantaa messujen tasoa??!!
- enää yhtään
perinnetalopytinkiä, niitä on joka tapauksessa joka putkinotko pullollaan. Ei niissä ole mitään uutta eli miksi niitä pitäisi katsella? Halukkaat voivat käydä katsomassa niitä talotehtaiden esittelyissä. Eli siinä mielessä on ihan oikein, että asuntomessut pitävät jotain rajaa siinä mitä esitellään.
Asuntomessujen pitäisi esitellä jotakin uutta rakentamisessa ja sisustamisessa. Oulun ökytalotkaan eivät edusta mitään uutta ja mullistavaa, kertovatpa vain rakennuttajiensa epävarmasta mausta. Kaipaisin asuntomessuille persoonallista joka miehen taloa, korutonta, mutta tyylikästä ja myös tavallisen tallaajan kukkarolle sopivaa. Tarvittaisiin ilmeisesti rohkeita rakennuttajia, jotka uskaltaisivat antaa suunnittelijoille vapaat käden mutta kohtuullisen budjetin rajoissa. - tosi_kko
Mustavalkoista maailmakuvaa.
Teoria kävijämäärästä on temmattu talotehtailijoiden hatusta. En usko että super suosioon pääsee pelkästään esittelemällä talopaketteja.
Vikaa oli ehkä enemmän markkinoinnissa, sillä yksikään Oulun asuntomessujen rakennuttajista, yksityisistä ihmisistä, ei ole kiinnostunut unelma talonsa markkinoimisesta eikä he täten ole kiinnostuneita mitä ja miten taloista kirjoiteltiin "virallisissa messuluetteloissa".
Tekniikan Maailman messunumero oli ala-arvoinen esitys, kuten muutkin messulehdet. - '-'-'-'-'-'
Jos välttämättä elementtejä kaipaat, niin kyllä Espoon asuntomessuille tulee ainakin tällainen toteutus:
http://80.81.172.187/SatoDev_edit/Sato/fi/etsitko_kotia/kohteet/01_OA/OA_Espoon_Kaupunkivillat/05_Rakennustapaselostus/index.jsp- Kivitalofani
Hesarissa luki, että Espoon messutontit omakotitaloille ovat SUURIMMILLAAN 550 neliömetriä. Näin pienille tonteille ei yksinkertaisesti voi tunkea jotain suorakaiteen muotoista perinnetaloa, ne eivät mahdu järkevästi tontille huomioon ottaen myös ajoyhteydet ja autojen säilytys ym. Elikkä pienelle tontille on pakko suunnitella yksilöllinen talo. KÄvimme ajelemassa viellä viime viikolla ja talot ovat kuin sillit suolassa, ei tosiaan voi omakotitaloasumisen ihanuudesta puhua.
- Tietäjätekijä
...Oulussakin vuonna 1976.. käkikellotaloineen ja parakkeineen. (talotehtaiden koetaloja)
Talotehtaat ovat saaneet vuosikymmenet mellastaa asuntomessuilla, ja jälki on sen mukaista. Helsingin asuntomessujen jälkeen eräs sukulaiseni esitti mielestäni messujen jälkeen aiheellisen kysymyksen: "Miks´eivät ne korjaa niitä pois?"
Suurimmat talotehtaat ovat boikotoineet jo asuntomessuja ilman erillistä komentoa, messuilla on esitelty viimeaikoina ämpäriurakoitsijoiden rakennelmia, tai sitten näitä nostalgikkojen hirsiunelmia.
Oulun messuilla oli edes yritystä jonkintasoisen kaupunkikuvan saavuttamiseksi, Heinolassa täydellinen epäonnistuminen.
Ökymessut ovat vain sen hetken, rakentamisen kehittyessä ja kun saavutetaan sama taso kuin läntisessä naapurimaassa, ei Oulussa nyt esiteltyjä taloja pidetä juuri minään.
Mitähän rakennustaiteellisesti merkittävää näit messuilla, (viittaus taidenäyttelyyn) tavan tallaaja näki toivottavasti huolellisemmin suunniteltuja rakennuksia/rakenteita. Oihan siellä graafista betonia, (merkittävää?) ja rapistuvilla rimoilla kuorrutettu betonitalo, (konstailua?) mutta uusi muoto on löytymättä.
Vai onko nyt kaikki mahdolliset mallit ja muodot käyty läpi? Viittaan 60 -luvun muovi/pallo/kupla/kupu taloihin. Jotkut jaksavat edellen innostua kolmiosta ja ympyrästä, Huhaa!?
Sinulla on muuten rajoittunut käsitys elementtitaloista.
Enpä tiedä tuosta kävijäkadosta, paljonkos kävijöitä oli vuonna 1976. Ja joutavampi porukka voi käydäkin tangomarkkinoilla. - func
Keskusteluissa jatkuvasti asetetaan vastakkain arkkitehtuuri (talojen ulkonäkö, tilajako, toimivuus jne) ja rakennustapa (valmistalo/paketti/elementti tai paikallatehty). Kyllähän "minkä tahansa" näköisen talon voi tehdä "millä tahansa" tekniikalla (lainausmerkit siksi, että on tiettyjä rajoituksia, joista en toivo viisastelua). En usko, että pakettitalojen toimittajat on rajattu pois messuilta vaan ovat itse rajautuneet, koska eivät tarjoa mahdollisuutta tehdä muita kuin luettelossaan olevia (tai modifioituja) harjakattoisia puutaloja. Oulun messujen yksi painopiste oli arkkitehtuuri. Tuttavani yritti saada erään talotoimittajan innostumaan projektista Oulun messuille, mutta ei onnistunut.
Kaikenkaikkiaan huonoinkin talo Oulussa oli virkistävämpi kokemus kuin tyypilliset valmistalot, joita on turha messuilla esitellä, jos halutaan esitellä ja kehittää mitään uutta.- unohtuisi
Tätä samaa on kuultu monesta lähteestä, sillä Oulun messuille hakijoita oli huomattavasti enemmän kuin sinne voitiin ottaa. Pois jääneiden joukossa oli pakettiratkaisuja, jotka eivät sopineet asemakaavan vaatimuksiin.
- niin ja voittaja 2005
voittaja 2005 kin oli talopaketti,
ei lapplitalopaketti rajoita
arkkitehtuuria. Kyllä kaikkea saa,
saa meiltä myös arkkitehtisuun-
nittelua tarvittaessa.
Kysy vaikka 040 5438504
- arxitehti
oikeassa on pääosa kirjoittajista. Talotehtaitten perusmalleja voi mennä ihmettelemään lähes minne tahansa.
Asuntomessuilla pitää katsoa eteenpäin ja koittaa löytää asuintaloissa edes joltakin osa-alueeltaan kiinnostavia ratkaisuja.
Sitäpaitsi talotehtaat kyllä tekevät suunnitelmien mukaisia elementtejä jos sitä niiltä kysyy. Kuka käskee valitsemaan talon tyyppikirjasta? Käyttämällä talotehtaan tuontantoon sopivia teknisiä ratkaisuja saadaan todennäköisesti aivan kilpailukykyinen talo aikaiseksi.
Ei suunnittelu ja uuden etsiminen tarkoita "ökyilyä" - jos näin ymmärretään ollaan hakoteillä.
Liian iso budjetti rakentamisessa ei ole hyväksi. Toiminnalliset ym. ongelmat voidaan ratkaistaan rahalla ja volyymillä. Se tarkoittaa sitä, että suunnittelijan ei tarvitse ponnistella päästäkseen taloudelliseen ratkaisuun.
Hedelmällinen tilanne syntyy silloin kun budjetti on realistinen -tiukahko, valitaan hyvä suunnittelija ja ohjeistetaan suunnittelija maksimoimaan ominaisuudet suhteessa budjettiin. - voittaako rahvaan maku sitt...
http://www.lappli.fi/index.php?page=/rantapaasky-suosiossa-asuntomessuilla
Mutta,mutta,,,olihan siellä se talopakettikauppiaskin mukana.
Voisi melkein lyödä pään pantiksi,että me tavalliset rahvaat asuntomessuvieraat valitsimme suosikiksi PAKETTITALON!- pääsky...
eipä löydy rantapääskyä lapplin mallistosta. taitaa olla yksilöllisesti messuille suunniteltu lappli-talo.
- Arkkit. SAFA
pääsky... kirjoitti:
eipä löydy rantapääskyä lapplin mallistosta. taitaa olla yksilöllisesti messuille suunniteltu lappli-talo.
Ja varmaan mikä ihmeellisintä tämän palstan vallitsevan mielipiteen edustajien mielestä – arkkitehti kuuluu SAFA:an ;-)
- everydaytect
Gloria House Oulussa oli messujen parasta antia. Talo on suunniteltu mahdollista sarjatuotantoa silmällä pitäen. Tällaista toimintaa a-messuilla pitäisikin olla, ei jo tuotannossa olevien talojen esittelyä, eikä taloja joita "suuri yleisö" ei kehtaa katsoa.
Jos valitulla linjalla jatketaan, tulevaisuudessa asuntomessulippuja jaetaan lahjuksina kuten ooppeja- ja jazzlippuja nykyään. Kävijämäärä on 20000 .. 30000.
Vaikka kymmenet tuhannet jättivätkin Oulun messut väliin, siitä huolimatta varsin monet kävijöistä olivat pettyneitä. Ajan ja rahat olisi voinut käyttää hyödyllisemminkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 475895
- 495381
- 533758
- 143705
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1003497- 313146
- 592894
- 592776
- 572436
- 451883