Vanhalla sileäkarvaisella noutajallamme on mitä todennäköisemmin ilmestynyt kasvain kylkeen. Aluksi tuntui pinnallisena pattina, kuin itikan purema (muttei kuitenkaan se), nyt tuntuu myös ihon "sisällä". Koira on jo 8-vuotias. Aiemmallakin samaa rotua olevalla koiralla ilmestyi vastaavia, kasvaimiksi todettuja (menehtyi muista syistä). Olen pohtinut asiaa, kun olen kuullut tähän kahdenlaisia näkemyksiä, myös eläinlääkäriltä. Eli miten te olette toimineet, ryhtyäkö enää tarvittaessa leikkaamaan tuon ikäistä koiraa, tuleeko siitä turhaa kärsimystä ja jaksaisiko se enää sitä? Vai antaako viettää leppoisaa ja rauhallista vanhuuttaan sen aikaa kun sitä on jäljellä, ilman stressiä. Ja minkälaisia kokemuksia teillä on, kauanko hauvanne ovat elelleet pattiensa kanssa? Tiedän, että lähtö voi tulla minä hetkenä hyvänsä, mutta ei sitä silti meinaa kyetä ajattelemaan.
Kasvaimet
emäntä
15689
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
koira ei ole liian vanha poistatukseen jos se ei ole muuten sairas!
meillä koiralla on noin peukalon pään kokoinen patti selässä, se on kuulemma aivan normaali talirauhasen tukkeuma, jota ei tarvitse poistaa ellei se ärry tai häiritse koiraa.
Itse olen leikkauttanut jopa märkäkohdun 10 vuotiaalta. Koira eli sen jälkeen vielä n.neljä tervettävuotta.
Kannattaa leikkauttaa patti pois jos koira on muuten hyväkuntoinen, ettei patti suurene ja pahene.(sehän voi olla vaan ihan rasvapattikin)
Rasvapattejakin hauvallamme on, ne ovat erituntuisia jne.
jos ovat pahalaatuisia , roihahtavat poiston jälkeen hurjan kasvuun ja koira menehtyy pian. Toisaalta taas niillä on ainakin joskus ollut kyky kasvaa ulospäin aina vain ja lopulta rupeavat menemään rikki kun ottaa johonkin kiinni eli osuvat seinään tai muuhunsellaiseen. Itse kyllä antaisin poistaa.
koira ei ole alkuunkaan vanha. Omani ovat järjestäin eläneet 13-14 vuotiaiksi.
Ilman muuta leikkaukseen.
Meilläkin tuli vanhalle Blackylle syyliä, kasvaimia ja jos mitä patteja kylkiin, poskeen ja mahaan. Niitä alkoi tulla jo yhdeksän vuoden paikkeilla. Yksi leikattiin hankalan sijainnin vuoksi, muut jätettiin, eikä ne koiraa haitanneet loppuelämän ajan (liki 13 vuotiaaksi).
Flatit ovat melko lyhytikäisiä noin yleensä, joten miettisin leikkauttamista toisenkin kerran. Jos ne eivät selvästi sitä haittaa, niin en lähtisi leikkaamaan. Monesti kasvaimia on sitten jo koiran sisälläkin, joten ulkoisten poisto on sinällään yhdentekevää.
Kaikkea hyvää sinulle ja vanhuksellesi, älä murehdi tulevia vaan nauti ajasta, joka teillä vielä on.
Tosiaan senkin kannalta pohdin, kun flatit eivät ole niin pitkäikäisiä. Ei se itse tunnu olevan lainkaan tietoinen näistä ei toivotuista kasvainkavereista.
Mitä sitten koirasi kanssa teetkin, älä kanna syyllisyyttä asiasta. Jos et leikkaa, se on sinun päätöksesi ja varmastikin ihan oikea vaihtoehto, tunnet kuitenkin koirasi paremmin kuin me täällä. Jos leikkautat se eikä kaikki menekään putkeen, olet toiminut jälleen vain parhaaksi katsomallasi tavalla. Sitä ei tosiaan voi tietää millään, että onko noita kasvaimia jo elimistössäkin tai tuleeko mahdollisesti uusia pian. Yhtenevää mielipidettä täältä et varmaankaan saa, jokaisella kun on tapana nähdä nuo asiat eri tavalla.
leikattiin 10-vuotiaan noutajan varvas, koska siihen oli tullut luukasvain. Hyvin poika selvisi, ei uusiutunut eikä mitään. Että eiköhän 8-vuotiaankin voi leikata! :) Onnea yritykseen, kasvaimet on aika kinkkisiä.. :(
aikanaan leikkauttanut 12 v sekarotuiselta nisäkasvaimen. Koira eli sen jälkeen vielä yli kaksi vuotta.
Kannattaa leikkauttaa, mutta älä mieti liian kauan. Jos kyseessä onkin syöpäkasvain, se vaan pääsee leviämään turhaan, jos mietit että leikkautanko vain en.
jos kasvain on kyljessä, niin voi olla että kasvain on levinnyt jo keuhkoihin (etäpesäkkeitä) tai maksaan..
..että ei lähdetä leikkaamaan. Kun se ei välttämättä mitään auta, päinvastoin saattaisi tilannetta pahentaa. Flatit ei tosiaan kovin vanhoiksi yleensä elä, joten ne päivät mitä on vielä jäljellä, haluan että hauvamme voi viettää ne huolettomana. Se alkaa täristä jo punkin poistosta, niin se stressaantuisi ihan hirveästi leikkauksesta. Tuntuu silti niin vaikealta vaikka yrittää toimia koiran parhaaksi, on niin voimaton olo kun ei voi estää noita sairauksia. Mutta pakkohan se on joskus toisesta luopua ja yrittää valmistautua siihen.
ymmärrän täydellisesti ajatuksesi, mutta eikös toisaalta koira kärsi tästä, jos se kasvain on tehnyt etäpesäkkeet esim. maksaan, ja saa joitain kohtauksia, niin eikö ois silti parempi leikata..?
en arvostele sua enkä mitään, ymmärrän ideasi, ja varmasti koira arvostaa sitä, tuli vain mieleen. Onnea vaan matkaan teille, ikävä tosiasia on se, että syöpä/kasvain nujertaa aika nopeasti sen missä on, eli tässä tapauksesas sun koirasi.. :(
Koiralla ei ole mitään oireita mistään. Edellinenkin eleli kauan kasvainten tykö, eivät ehtineet alkaa vaikuttaa siihen. Eli ei ole siis mitään kohtauksia tms.. on tosi energinen jne. Sitten tietysti tehdään toimenpiteitä jos tila alkaa huonontua. Onhan koirakaverilla jo sen verran ikää, että on pitempään tiennyt ettei voi tietää milloin toisesta joutuu luopumaan. Ja tuntuisi ihan hirveältä, jos veisi nyt leikattavaksi ja koira menisi sen myötä huonompaan tilaan. Siinä sitä sitten miettisi, olisko ollut parempi jättää leikkaamatta jne.. vaikea valinta mutta ollaan tästä keskusteltu miehenkin kanssa ja mietitty mikä olisi parasta koiran kannalta. Nyt vaan ollaan ja toivotaan vielä pitkäksi aikaa yhteisiä hetkiä.