http://www.kolumbus.fi/bodomnow/kuvat/nils_sairaalasta_kotiin.html
Olisitko sinä vastaavassa tilanteessa noin onnellinen ja huoleton? Kun kolme ystävääsi olisi murhattu? Ja missä ovat Nilsin vammat? Ei näy mustelmia, ei haavoja, ei arpia, ei mitään.
Vain psykopaatti voi olla noin hyväntuulinen, huoleton ja iloinen kaiken kokemansa jälkeen.
Normaali terve ihmminen olisi vastaavassa tilanteessa trauman aiheuttamassa sokissa, tai ainakin täysin murtunut silkasta surusta.
Tietysti, voihan olla niin että Nilsin tietoisuus ei ole pystynyt käsittelemään koko asian kauheutta, ja siksi Nils on torjunut sen, eli kieltänyt itseltään murhia koskaan tehneensäkään. Tietysti jos hän on niin vakuuttellut itselleen, on alkanut ennemmin tai myöhemmin oikeasti uskoa syyttömyyteensä, vaikka todellisuudessa onkin syyllinen murhiin.. Siksi Nils on niin onnellinen ja iloinen, koska hän ei muista mitään hirveää tapahtuneenkaan , eikä tehneensä mitään hirveää. Ja sama muistamattomuus jatkuu. Yhä edelleenkin Nils uskoo syyttömyyteensä. Nils on elävä esimerkki siitä miten taitavia psykoaatit ovat pettämään itseään(ja muita).
Psykopaatti=pettämisen, teeskentelyn, ja epäaitouden mestari
Psykopaatti on niin taitava teeskentelemään että vain harvalla ihmisellä on psykologista kykyä nähdä hänen rooliasunsa ja teeskentelynsä läpi hänen todellisuuteensa. Psykopaatit ovat valloittavia, puoleensavetäviä, ystävällisiä ja miellyttäviä. Mutta kaikki on vain näytelmää. Psykopaatit ovat juuri niitä joista sanotaan: "Ei olisi ikinä uskonut"
Psykopatiasta lisää:
http://www.google.com/search?client=opera&rls=fi&q=psykopatia&sourceid=opera&ie=utf-8&oe=utf-8

Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuntuu olevan ainakin vainoharhaisuutta ilmapiirissä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000477&posting=22000000010202455
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=VAINOHARHAISUUS DIAGNOOSI&btnG=Hae&meta=
vikuripäältä... siis sellaiselta hurjalta pojan viikareelta.
Touchee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
NG täysin iskussa ja muut pilkottu kännisen raivon vallassa!
NG ei puhu ja kun puhutetaan ei pysy koossa.
NG:n luuranko tulee vielä ulos kaapista!
Nekin, jotka keskitysleiriltä päästyään pyrkivät jatkamaan elämäänsä ja perustivat perheen, eivät leireillä koskaan olleetkaan.
Ainoa oikea tapa on surmata itsensä heti kun on vapautunut leiristä. Muuta tietä ei ole.
he eivät olleet kuin mitään ei olisi tapahtunut. He eivät olleet onnellisia. He olivat täysin uupuneita ja väsyneitä. Se mitä he olivat kokeneet, oli jättänyt heihin syvät jäljet. Mikään ei ollut kuin ennen. Kesti kauan ennen kuin he pystyivät nauramaan ja kokemaan onnellisuutta. Kaikki se mitä he olivat kokeneet, oli aiheuttanut heille syvän trauman.
Sen sijaan Nils näyttää siltä kuin olisi herännyt virkistäviltä päiväunilta.
Jos NG olisi oikeasti joutunut hyökkääjän uhriksi, jossa hän menetti kolme ystäväänsä, hän olisi ollut trauman jälkeisessä sokkitilassa. Kuitenkaan mistään traumasta ei näy jälkeäkään. Ei näy myöskään kyyneleitä tai surua ystävien kuoleman johdosta. Hänen ystäviensä kuolema näyttää olevan hänelle täysin merkityksetön ja yhdentekevä.
Kukaan ei oikasti voi olla noin onnellinen menetettyään juuri 3 ystäväänsä.
asiassa selviytymisstrategiat ovat usein ikäriippuvaisia.
Nuorilla vapautuneilla oli voimakas tarve nauraa, rakastua, nauttia elämästä viimeinkin kun siihen oli mahdollisuus.
Menee jo kauas Gustafssonista. Minusta on törkeää sanella miten ihmisten pitäisi tuntea ja käyttäytyä. Oikeastaan pyrkimys määritellä toisten tunteita ja käyttäytymistä on enempi psykopaattien heiniä.
Kyllä sitä voi olla "vähän" helpottunut selvitessään hengissä moisesta koettelemuksesta.
huviretkeltä.
Edelleenkin. Jos NG ei ollut murhaaja, en ymmärrä NG:n vammojen vähäisyyttä, tai pitäisikö sanoa mitättömyyttä.
En ymmärrä miten joku voi hymyillä onnellisena sen jälkeen kun..
Ei, NG on liian hyväkuntoinen ja -vointinen ollakseen syytön.
Toisilta murskataan pää, ja tikataan kroppa täyteen puukonreikiä, ja toi jätkä vaan hymyilee tyytyväisenä ja onnellisena..
Hei Haloo!