pentu tulossa taloon!

enk

Pennuthan rokotetaan 3kk ikäisinä ensimmäistä kertaa...Olen saanut kuulla, jottei muka pentua voisi ulkoiluttaa ennen ensimmäistä rokotustaan? Jokseenkin kuulostaa hullulta, mutta tahtoisin tietää, pitääkö tämä paikkansa...? Asun kerrostalossa, joten muitakin koiria on paljon naapureissa. Kiitos jo etukäteen vastanneille :-)

6

526

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...minä ainakin ulkoilutin koiraani ennen rokotusta, en vain päästänyt sitä haistelemaan muiden jätöksiä, ja muutenkin tarkkaan seurailin ettei se liikaa tutkiskele kaiken maailman puskia ja ojia. Ja muiden koirien kanssa ei kannata hirveästi antaa peuhailla.

    • ei toisaalta ole pahaksi koskaan. Tällainen käytäntö on ollut. Kannattaa myös miettiä asuinpaikkansa ja sitä onko siellä paljon noita salakuljetettuja koiria. Juurihan on ollut muutamia parvo epidemioita oliko se nyt alkusuvesta.
      Kasvattajana neuvon varovaisuuteen, mutta siinäkin käyttämään maalaisjärkeä. Eli älä päästä koiraasi muiden koirien lähelle ennen rokotuksia ja vältä toisten koirien jätöksiä.
      Meille tulijat joutuvat aina pesemään kätensä jos meillä on pennut, enkä hirveän mielelläni ota silloinkaan kylään toista koiraharrastajaa,koska en voi tietää mitä hän ehkä vahingossa tuo tuliaisiksi omista koiristaan.

      Onnea pennun kanssa.

    • PoliceGirl82

      Enemmän lopetetaan nuoria koiria epäsosiaalisen käytöksen takia kuin rokottamattomana saadun taudin takia. On tärkeää, että koira saa positiivisia kokemuksia 8-20 ensimmäisen viikon aikana. Tutustuta se VARMOIHIN ja LUOTETTAVIIN koiriin, jotka on rokotettu ajallaan ja jotka tunnet hyvin. Pitkiä lenkkejä sen kanssa et voi hetkeen tehdäkään, mutta vie se mahdollisimman paljon liikenteen, ihmisten ja outojen ympäristöjen sekaan, jotta vältyt myöhemmin ongelmilta. Älä tosiaan anna nuuskutella epämääräisyyksiä ulkona, mutta sosiaalistaminen on tärkeää.

      Juttele toisten alueellanne asuvien koiranomistajien kanssa. Toki kaikkia rekkuja ei tarvitsekaan pennun tavata, mutta muutama tuttu ja turvallinen on ihan ok ja hyväksikin.

    • Interaktio

      Kyllä voit ulkoiluttaa. Pennulla on emolta saatuja vasta-aineita veressään, ne suojaavat rokotukseen asti. Eivät toiki rokotuksen veroisesti. Näin minulle on ainakin el.lääk. kertonut.

      Toki pitää noudattaa varovaisuutta, vieraita koiria kannattaa välttää, mutta toisaalta, pitäähän pentua totuttaa muihin koiriin. Joten ei pentua täysin kannata muista koirista eristää. Valitkaa kaveriksi joku terve ja rokotettu yksilö. Ulkoilualueeksi tietty kannattaa valita mahd. vähäkoirainen alue jätöksien ym. takia.

      Tästä aiheesta on aikamoisen eriäviä mielipiteitä. Ja lieneekö vielä rotukohtaistakin.

    • kata

      jos löytyy oma takapiha niin siellä olisi parempi ulkoiluttaa ennen rokotusta.

    • pennunomistaja

      Itse kun otin koiranpennun luulin myös että "en voi kiikuttaa sitä mukanani" kodin ulkopuolella.
      Ilmottauduin kuitenkin pentukurssille kun koira oli 8 viikkoinen, missä oli toistakymmentä muuta koiraa... Kyselin asioista myös eläinlääkäriltä ja tosiaan, vastauksia tuli monen sorttista. Pennussa on emältä "perittyä" vasta-ainetta aina tuonne 12-viikkoiseksi asti, eli koira on suht turvassa vaikka sitä veisitkin (ja pitääkin jos haluat sosiaalisen koiran) ennen rokotusta ihmisten ja koirien ilmoille. Totta sekin että kannattaa katsoa vaikka sellainen koira pentusi ensimmäiseksi ystäväksi josta olet varma että se on asianmukaisesti rokotettu ja kunnossa (esim. jonkun ystäväsi koira). Itse tein niin, ja olen erittäin positiivisella mielellä koirani sosiaalisesta kanssakäymisestä outojenkin ihmisten ja koirien suhteen (nyt pentuni on jo rokotettu).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      367
      1415
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      63
      936
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      885
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      880
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      62
      825
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      49
      599
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      594
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      534
    Aihe