Oikeudessa tänään todistaneet poliisit, jotka tulivat ensimmäisinä murhapaikalle ,sanovat etteivät nähneet maassa mitään jälkiä joita olisi syntynyt Nilsin raahaamisesta
Nils on kuitenkin kertonut että tuntematon murhaaja raahasi häntä ja siitä olisi jäänyt jäljet maahan
Eli Nils on keksinyt raahausjäljet antaakseen vakuuttavan näytön siitä että murhat teki ulkopuolinen henkilö
Nils oli ainoa eloonjäänyt eikä olisi voinut raahata itse itseään
Nils on kuitenkin kertonut että tuntematon murhaaja raahasi häntä ja siitä olisi jäänyt jäljet maahan
Eli Nils on keksinyt raahausjäljet antaakseen vakuuttavan näytön siitä että murhat teki ulkopuolinen henkilö
Nils oli ainoa eloonjäänyt eikä olisi voinut raahata itse itseään
Vastaukset 9
Vanhimmat
NG'n hypnoosissa julkitulleisiin kuvauksiin tapahtuneesta - muistettakoon, että nekin ovat NG KERTOMAA siinä kuin kaikki muukin hänen sanomansa?
?
"Bodomin kalastajapoika: Näin vaaleatukkaisen miehen
Espoo. Bodominjärven rannalla vuoden 1960 helluntaina kalastellut poika näki vaaleatukkaisen miehen kulkevan pellon poikki varhain helluntaiaamuna.
Torstaina aamulla Espoon käräjäoikeudessa todistanut Aarne Kivilahti ei osannut sanoa varmasti, mistä suunnasta verkkaiseen tahtiin kävellyt mies tuli. Kivilahden mukaan miehellä oli yllään vaalea pikkutakki ja tummat teryleenihousut.
Kalastajan ohella kolmoissurmaoikeudenkäynnissä on kuultu aamupäivän aikana myös poliiseja, jotka saapuivat aikoinaan ensimmäisinä surmapaikalle. He kertoivat todenneensa heti, että Nils Gustafsson oli elossa. Poliisien mukaan Gustafsson liikutteli jalkojaan ja päätään.
Syyttäjien tivaamisesta huolimatta poliisit eivät muistaneet nähneensä teltan lähellä olevia jälkiä, jotka olisivat syntyneet siitä, että ulkopuolinen surmaaja olisi raahannut Gustafssonia maata pitkin. Gustafsson on itse puhunut jäljistä ja sanonut kuulleensa niistä poliiseilta. Oikeudenkäynti jatkuu todistajien kuulemisella myöhään iltapäivään asti."
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101980723556
Mitä NG sitten KUULI poliisien kertovan lienee 'jo toinen juttu'?
Mites se tuon muistaa? Toisaalta kyllä se nils oli siinä tytön päällä kuin asetettuna. Jos olisit syyllinen mustasukkaisuus surmaan, menisitkö makaamaan raflaavasti tämän paljaan alaruumiin päälle? Ei kyllä tällainen "alibi" tulisi ekana mieleen jos ei sitten sammunut niille sijoilleen ollessaan itse siirtely puuhissa.
Nilsun puheiden varassa.
Totuus roikkuu nilsun puheiden varassa eli ei edes hataralla oksalla vaan ilmassa.
Nilsu puhuu puolestaan ja ei muista kun ei ole kiva aihe.
että yö oli hyvin lämmin. Miksi hän oli kuitenkin vaihtanut villapuseron päälle? Hän kuvailee itse hänellä olleen päällä punaruudullisenpaidan.
rikospaikkatutkinnassa eikä niitä näy tapahtumapaikan valokuvissa
Nils sanoo että poliisit olivat näyttäneet hänelle raahausjäljet hänen käydessä paikalla 23.6.1960
Poliisit varmaankin NÄYTTIVÄT Nilsille koko murhapaikan
Mutta puhuivatko poliisit mitään raahausjäljistä on toinen kysymys
itse havaitsi raahausjäljet siinä missä tiesi raahaamista tapahtuneen? Pelästyi muidenkin huomaavan ja niille piti sitten keksiä selitys.
tytön takaisin telttaan ja luuli että jäi jäljet..keksi selityksen mahdollisille jäljille joita ei muistanut pyyhkiä
Paras pohdinta aikoihin!