BKT 2006 3.9%

Taloussanomat.fi: "Palkansaajien tutkimuslaitos PT -- nosti kasvuennustetta peräti 3,9 prosenttiin aiemmasta 3,3 prosentista"

Talouden fundamentit näyttävät olevan melko vahvalla pohjalla kotimaassa. Talouskasvu kiihtyy. Korot pysynevät silti alhaalla koska muualla Euroopassa ongelmia. Työllisten määrä kasvaa niin tänä kuin ensi vuonnakin.

Mitä tällaisiin uutisiin voi muuta sanoa kuin että perinteisiä syitä asuntojen hintojen romahtamiseen ei ole näköpiirissä just nyt vaikka joillakin alueilla hinnat ovatkin suhteellisen korkealla. Alhainen korkotaso kuitenkin pitää ostajat markkinoilla jatkossakin.

Paikalliset irtisanomiset ja syrjäkylien tyhjeneminen voi toki tehdä suuriakin muutoksia paikallisesti. Mutta se onkin jo toinen juttu. Tilojen keskikoon pieneneminen sekin jo itsessään pienentää väen tarvetta maaseudulla.

Kokonaan toinen juttu on se mitä oikeasti tulee tapahtumaan. Esim. asuntojen hinnat ovat todellakin oikeasti järkyttävän korkealla monessa suuressa länsimaassa. Suomessakin ollaan aika korkealla, muttei lähellekään niin ylhäällä kuin monessa muussa maassa. Jos suurissa maissa asuntojen hinnat romahtaa tai alkaa polkea paikoilla seuraavat 10v voi se saada aikaa melkoisia seuraamuksia kotomaassakin. Samassa veneessä kun kuitenkin ollaan. Asuntojen hintojen tippuessa yksi tyypillinen reaktio historiassa ollut tolkuton kotitaluksien säästämisvimma. Juuri sellaisen joka on nähty Japanissa ja osin myös Saksassa. Sellainen joka johtaa melkoisiin irtosanomisiin monissa yrityksissä kun yhtäkkiä kukaan ei enää kuluta mitään. Tällainen nopea muutos ihmisten käyttäytymisessa voi romahduttaa hetkeksi koko maailmantalouden.

Mut turha panikoida just nyt asuntojen hintojen kanssa kun ennustavat yhä kovempaa kasvua.
5604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

> Tilojen keskikoon pieneneminen sekin jo itsessään pienentää väen tarvetta maaseudulla.

Tuota en täysin ymmärtänyt. Eikös pienempi keskikoko = enemmän tiloja ja enemmän työväkeä / hehtaari? Siis suurenta väen tarvetta maaseudulla.

Ainakin tähän asti maaseudun autioitumisen syynä on pidetty juuri tilojen koon kasvamista ja siitäkin syntyvää työn tehostumista... :)

Muutoin olen pitkälti samaa mieltä.

Äänestä
  • Juuri niin.

    Eli tilakoko on KASVANUT (ei pienentynyt) koko ajan. Itse asiassa hämmästyttävän nopealla vauhdilla. Koska ei ihan järkyttävää meteliä asiasta kuulu on kyseessä kai kohtuullisen suurelta osin "luonnollisen poistuman" kautta tapahtuva muutos.

    Koska maaseutu tyhjenee koko ajan luulisi monin paikoin olevan kivanhintaista paikkaa myynnissä? Varmasti ihan mielenkiintoien optio niille joiden ei ole pakko olla töiden vuoksi kaupunkien tuntumassa.

    Äänestä

  • korjauksesta! kirjoitti:

    Juuri niin.

    Onhan sitä halpaa maalla...

    Ongelma ei itselläni ole niinkään työ (autolla pääsee kyllä), mutta ne muut palvelut... Ja olisihan se kiva että julkisilla voisi kotiin mennä jos ei jostain syystä (köh) autoa pysty aina ajamaan... :)

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Tottumus on toinen luonto ja jos on kovin hiljaaasta... Siis oikein tosi hiljaaasta niin sehän voi olla tosi kovaa. Jollekin ainakin.

    Siinä kuolevassa pikkukylässä, joka kesälomareissulla näytti niin somalta, voi olla melkoisen kuolettavaa sellaiselle joka on tottunut näkemään sivilisaation tuomaa hyvää (ja pahaa) aktiviteettia öin ja päivisin.

    Jollekin toiselle tosin tästä sivistyksestä eroon pääsy voi olla just se suurin syy jättää kaupungin humu. Vaikka ne mainitsemasi palvelut niin arvokkaita olisikin voi vain todeta ettei kaikkea voi saada. Siksi asuminen keskellä ei mitään muutaman muun rauhaa arvostavan kanssa voi olla se juttu mikä kannattaa tehdä.

    Eli myydä pois se muovipussin tiivis lähiöluukku kun siitä vielä saa muhkean hinnan. Saada samalla hinnalla ok kunnossa oleva okt. Ja eikun muuttamaan. Maalle.

    Äänestä

  • Looseri kirjoitti:

    Itse olen jo sen verran henkeen ja vereen kaupunkilainen,että tuollainen maaseudun syvä hiljaisuus ei oikein sovi minulle.Kyllähän siellä maalla on mukavaa kesällä mutta kun tulee
    syksy ja pimeä talvi,niin tulee ikävä kaupunkiin.
    Tiedän kokemuksesta,koska olen vielä tällainen "ensimmäisen polven" kaupunkilainen ja maalla asuu puolet suvusta.Asuinpaikkoina tähän saakka olleet Berliini ja Bryssel,nyt Helsinkiin muutto edessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PT ennustaa kirjoitti:

Taloussanomat.fi: "Palkansaajien tutkimuslaitos PT -- nosti kasvuennustetta peräti 3,9 prosenttiin aiemmasta 3,3 prosentista"

Talouden fundamentit näyttävät olevan melko vahvalla pohjalla kotimaassa. Talouskasvu kiihtyy. Korot pysynevät silti alhaalla koska muualla Euroopassa ongelmia. Työllisten määrä kasvaa niin tänä kuin ensi vuonnakin.

Mitä tällaisiin uutisiin voi muuta sanoa kuin että perinteisiä syitä asuntojen hintojen romahtamiseen ei ole näköpiirissä just nyt vaikka joillakin alueilla hinnat ovatkin suhteellisen korkealla. Alhainen korkotaso kuitenkin pitää ostajat markkinoilla jatkossakin.

Paikalliset irtisanomiset ja syrjäkylien tyhjeneminen voi toki tehdä suuriakin muutoksia paikallisesti. Mutta se onkin jo toinen juttu. Tilojen keskikoon pieneneminen sekin jo itsessään pienentää väen tarvetta maaseudulla.

Kokonaan toinen juttu on se mitä oikeasti tulee tapahtumaan. Esim. asuntojen hinnat ovat todellakin oikeasti järkyttävän korkealla monessa suuressa länsimaassa. Suomessakin ollaan aika korkealla, muttei lähellekään niin ylhäällä kuin monessa muussa maassa. Jos suurissa maissa asuntojen hinnat romahtaa tai alkaa polkea paikoilla seuraavat 10v voi se saada aikaa melkoisia seuraamuksia kotomaassakin. Samassa veneessä kun kuitenkin ollaan. Asuntojen hintojen tippuessa yksi tyypillinen reaktio historiassa ollut tolkuton kotitaluksien säästämisvimma. Juuri sellaisen joka on nähty Japanissa ja osin myös Saksassa. Sellainen joka johtaa melkoisiin irtosanomisiin monissa yrityksissä kun yhtäkkiä kukaan ei enää kuluta mitään. Tällainen nopea muutos ihmisten käyttäytymisessa voi romahduttaa hetkeksi koko maailmantalouden.

Mut turha panikoida just nyt asuntojen hintojen kanssa kun ennustavat yhä kovempaa kasvua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu