olen nyt rv33 eli synnytys lähestyy..mun mieheni on juoppo ja minä eron syystä kohta asunnoton..eli olen ajatellut antaa poikani synnytyksen jälkeen pois.semmoiselle perheelle jossa sillä olisi parempi elämä..mutta miten se tehdään ja kenen kanssa juttelen tästä?
hei
napsiliiniko
7796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
näin..Ota yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:n, adoptioasiat menevät sen kautta..He ottavat yhteyttä sitten muihin paikkoihin, joihin on tarvetta..Tai sitten, voit odottaa synnytykseen ja siellä kertoa tästä suunnitelmastasi, he ottavat yhteyttä sairaalan sosiaalityöntekijään ja asia etenee sitä kautta..näin itse toimin muutama viikko sitten, kun jouduin antamaan oman poikani pois vaikean elämäntilanteeni takia..jakseluja sinulle!!
mieti myös sitä, että lapsesi laitetaan perheeseen eikä sinulle kerrota enään mitään hänestä. voit EHKÄ esittää jotain toiveita perheestä mutta ei niitä ehkä toteuteta vaikka sulle niin sanotaan. susta sossu kirjoittaa paprut jotka lapsesi saa 18vee käsiinsä ja niissä papruissa voi lukea mitä sattuu sontaa. ota huomioon myös se että sua tullaan pitämään paskakasana kun oot niin hirvee äiti et omasta lapsestas luovut. jos myöhemmin kadut adoptiota niin mitää apuu et saa. adoption jälkeen varmasti tulee surua häpeää ja syyllisyyttä. ne sun pitää sitten kestaa yksinäsi.
-hanki tietoo ensi ja turvakodeista!
-mieti ketkä auttais sua ja lastasi!
-jos haluat miehen eroon lapsen elämästä, niin yritä edetä niin ettei isyyttä vahvisteta!
-lasta vois tilapäisesti hoitaa myös sukulainen, -perhetukikeskus tai joku vastaava että saisit asiat kuntoon!
-lapsen voi antaa myös sijaisperheeseen, mutta valitse sitten semmoinen, että ne heti aluksi tietää, että saatat voida ottaa lapsen joskus kotiin!
-jos et millään voi lasta pitää, niin lapsen voit antaa sijaislapseksi tai avoimesti adoptioon, milloin voit pitää lapseen yhteyttä!
MUISTA ETTÄ ADOPTIOTA EI VOI PERUU JA JOS JOSKUS HALUAT TAVATA LAPSES NIIN ADOPTIOVANHEMMAT ESTÄÄ SITÄ!!!
Muista myös
-raskaana ollessa/vauvan kanssa pääset asuntojonossa eteen
-pyydä heti itselles tukiperhe joka tukee sua jaksamisessa. tukiperhe siis hoitaa lasta esim. yhden viikonlopun kuussa että jaksat paremmin http://www.pelastakaalapset.fi/lastensuojelupalvelut/tukiperhe.php
-yksinhuoltaja saa yksinhuoltajalisän lapsilisään
-elatusmaksu tulee kunnalta jos miehes ei sitä maksa tai isyys ei oo vahvistettu
-yksinhuoltajien liitto järkkää tosi hyvää toimintaa ja sieltä saat ystäviä samassa tilantessa sekä tukiverkkoa jaksamiseen. siellä on tietoa paljon joten voit kysyä sieltä apua jo ennen synnytystä. http://www.yyl.fi/
-yksinhuoltajissa on paljon miehiäkin ;) eikä yksinhuoltajuus ole enää mikään häpeä.
-jos miehestä on ongelmia niin hae lähestymiskielto hänelle
-yksinhuoltajat saavat apua myös lastenpäivähoitoon, jos tarttet semmosta opintojen tai töiden takia
-juttele ystävien ja perheen kanssa! kyllä heistä varmasti on apua!!!
ensikoteja on siis näissä kaupungeissa Helsinki, Imatra, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Raahe, Rovaniemi, Tampere, Turku ja Vaasa. katso linkki http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/2toiminta/1ensi.html
Ensikoti on paikka, jossa tuetaan perheitä vanhemmuudessa ja elämänhallinnassa. Äiti voi tulla ensikotiin odotusaikana tai pienen vauvan kanssa. Tarvittaessa myös isä voi asua ensikodissa. Asumisaika sovitaan perheen tarpeiden mukaan. Ensikodissa tuetaan vauvan ja vanhemman hyvää suhdetta ja opetellaan arkielämästä ja vauvanhoidosta selviytymistä kädestä pitäen. Hoidon maksamisesta on tehtävä sopimus asuinkunnan sosiaaliviraston kanssa. Ensikodista lähdettyäkin asiakas voi saada tukea itsenäisessä elämässä ensikodin henkilökunnalta.
ensikodista mä sain Doulankin eli tukihenkilön synnytykseen. asuin ensikodissa 7kuukautta ja sita kautta mun asiat pistettiin kuntoon ja sain oman asunnon minne muutin poitsuni kanssa. sitten kävin vielä melkein vuoden ensikodissa pari kertaa viikossa. poitsuni on nyt reipas 4 vuotias :) mä olen oppisoppari koulutuksessa ja poitsu päivä päiväkodissa. alku oli hankala en kiellä mutta päivääkään en ole katunut että kieltäydyin adoptiosta.
Hyvä ettet suostunut adoptioon, se ei selvästikään ollut oikea vaihtoehto sinulle. Tekstissäsi oli paljon asiaakin, kuten ensikodit ym., mutta en ymmärrä katkeruuttasi adoptiovanhempia kohtaan. Kukaan ei ole ryöstämässä lastasi, ei kirjoittamassa epäasiallisuuksia sinusta, eikä estämässä tiedon saantiasi lapsesta. Lapsen asemaa tulee kuitenkin suojella, sen vuoksi adoptioon annettua lasta ei ylensä enää tavata adoptioon annon jälkeen. Ei sen takia, ettetkö olisi sopiva lasta tapaamaan, vaan lapselle ja uusille vanhemmille tulee antaa aikaa kiintyä toisiinsa ja kasvaa yhteen perheenä. Tähän ei oikein biovanhemman asiaan sekaantuminen sovi. Aikanaan lapsi luultavasti kiinnostuu juuristaan ja haluaa tavata biovanhempansa, mutta antakaa lapselle aikaa kasvaa kiinni lapsuudessaan uuteen perheeseen, sillä siinä on kyse todella tärkeästä asiasta, lapsen kannalta. Kukaan ei siis halua kiusata sinua.
Siis mitä katkeruutta tarkoitat? Luin viestin pari kertaa, kun en löytänyt. Mielestäni ainoa kohta, joka _saattaa_ vaikuttaa katkeralta, on tuo toteamus adoptiovanhempien estävän tapaamisen. Minusta kirjoitus vaikuttaa ennemminkin katkeralta jollekin muulle, sossuille kenties?
Olisikohan tuo isolla kirjoitettu teksti, jossa väitetään adoptiovanhempien estävän lapsen tapaamisen? Mun mielestä se ei vain _saata_ vaikuttaa katkeralta, vaan on aika asenteellinen adoptiovanhempia kohtaan. Suurin osa tekstiä oli kyllä sossuja vastaan.
Ystävättäreni laittoi ilmoituksen tästä keskustelusta. Aivan hiljattain kävimme keskustelua äitiydestä ja lapsettomuudesta. Adoptioäitejä kun olemme molemmat. Minun täytyy häpeäkseni tunnustaa olevani semmoinen adoptiovanhempi, joka halusi estää lapsiaan tapaamasta biologisia vanhempiaan. Siitä on jo kauan. Sen jälkeen luin Sirkka Garamin kirjan Toivottu lapsi, jossa eräs pariskunta kuvasi aivan samoja tuntojaan. Toinen lapsistani löysi biologiset juurensa. Nyt hänellä on suuri suku, joka on ottanut meidätkin vastaan. En voi ylpeillä tällä asialla, mutta ikä tuo näköjään nöyryttää asioiden edessä.