raivoa...

Mitä pitäisi tehdä, kun nyt 30 lähetessä olen alkanut olemaan aivan sekaisin pariapäivää ennen kuukautisia. en syö pillereitä tai muuta, mutta ennen ei tälläista ole ollut vaan n. puoli vuotta sitten alkoi, ja tuntuu joka kuukausi vain pahenevan. Olen juonut pari olutta tai siideriä pahimpaa "raivoon". Mutta tiedän etten voi jatkaa lääkitsemistä alkoholilla. Saan siepit aivan pienimmästäkin vastoinkäymisestä, enkä uskalla lähteä edes ystävien luo, kun pelkään suutahtavani jostain aivan turhasta. Tälläisellä pikkupaikkakunnalla gynet määrää vaan pillereitä, ja ne mä lopetin jo 5 vuotta sitten kun oli just sivuoireina ärtyneisyyttä, haluttomuutta, itkuisuutta. kokeilin silloin 4 eri merkkiä, ja mies sanoi ettei enää pillereitä kun en ollut oma itseni ollenkaan. Tuleeko 30 paikkeilla jotain hormonaalisia muutoksia tai jotain? Meillä ei ole lapsia, eikä kumpikaa ole niitä edes halunnut,( eikä vielä ainakaan mulle pitkään aikaa...)Pelkään itseäni, kun tuo raivo tulee, niin tuntuu siltä voisin tehdä itselleni jotain että paha olo helpottaisi.
3303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vastaanotolle. Sieltä löytyy oikeat rohdot sinullekin.

Äänestä

Tiedän oma kohtaisesta kokemuksesta, että jotkut pilleri merkit aiheuttaa tiettyjä oireita, mutta oletkos kokeillut koskaan laastaria? Ehkäisy laastarin käyttö on helppoa eikä ainakaan minulle juurikaan kalliimpaa kuin e-pillerit. Vaihdon jälkeen itkut lähti ja masentuneisuus katosi... Ihan vihjeenä ajattelin kertoa et jos se gynetyrkyttää pelkästään pillereitä niin on niitä muitakin ehkäisy muotoja. Minulta myös lievenivät pms oireet, mutta se on kai aikalailla ihmiskohtaista.

Onnea ja jaksamista toivottavasti apu löytyy!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taalarinainen kirjoitti:

Mitä pitäisi tehdä, kun nyt 30 lähetessä olen alkanut olemaan aivan sekaisin pariapäivää ennen kuukautisia. en syö pillereitä tai muuta, mutta ennen ei tälläista ole ollut vaan n. puoli vuotta sitten alkoi, ja tuntuu joka kuukausi vain pahenevan. Olen juonut pari olutta tai siideriä pahimpaa "raivoon". Mutta tiedän etten voi jatkaa lääkitsemistä alkoholilla. Saan siepit aivan pienimmästäkin vastoinkäymisestä, enkä uskalla lähteä edes ystävien luo, kun pelkään suutahtavani jostain aivan turhasta. Tälläisellä pikkupaikkakunnalla gynet määrää vaan pillereitä, ja ne mä lopetin jo 5 vuotta sitten kun oli just sivuoireina ärtyneisyyttä, haluttomuutta, itkuisuutta. kokeilin silloin 4 eri merkkiä, ja mies sanoi ettei enää pillereitä kun en ollut oma itseni ollenkaan. Tuleeko 30 paikkeilla jotain hormonaalisia muutoksia tai jotain? Meillä ei ole lapsia, eikä kumpikaa ole niitä edes halunnut,( eikä vielä ainakaan mulle pitkään aikaa...)Pelkään itseäni, kun tuo raivo tulee, niin tuntuu siltä voisin tehdä itselleni jotain että paha olo helpottaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu