***Rottien kuljetus?***

olen ajatellut hankkia rottia. joutuisin kuljettamaan niitä (autossa) muutaman kerran vuodessa välillä kuopio-lahti. minulla on ennestään kaneja ja tiedän ainakin, että kaneille kuljetus on kovin stressaavaa (saattavat jopa kuolla). stressaavatko rotat niin paljon?
4479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse kuljettelen rottiani muutaman kerran vuodessa n. 200 km matkan autossa. Yleensä nukkuvat matkat rauhassa. Kuljetuksen ajan ovat lemmikkieläinkaupasta hankitussa muovisessa terraariossa, jossa kansi on täynnä ilmanvaihtoreikiä. Siihen saa myös juomapullon viritettyä. Ajoittain heräilevät matkalla syömään ja juomaan. Perillä siirrän rotat takaisin omaan häkkiinsä ja aina ovat olleet reippaita ja pirteitä. Kesällä on syytä huolehtia, että auto ei ole kuuma ja talvella kylmä.

Äänestä

Joudun kuljettelemaan rottiani suht usein välillä Tampere-Vilppula, eivätkä tytöt stressaa laisinkaan.
Molemmissa paikoissa on tuttu häkki ja tuttu paikka.
Kuljetuksen aikana rotat nukkuvat enimmäkseen, mutta välillä tykkäävät tuijotella että missä sitä ollaan ja ollaanko vielä perillä?
Muutama kerta vuodessa on aika vähän, eli ei mitään ongelmia, ainakaan mun mielestä. :)
Kuljetellaanhan niitä rottia näyttelyihinkin, ja se on varmasti paljon stressaavampaa kun rauhalliset auto/juna matkat tuttuun paikkaan.

Äänestä
  • meillä ainakin tytöt nauttivat autokyydistä.pistävät villiinnyksen pystyyn.korvat höröllään tutkailevat mitä tapahtuu.. :)

    Äänestä

  • LittleGirl85 kirjoitti:

    meillä ainakin tytöt nauttivat autokyydistä.pistävät villiinnyksen pystyyn.korvat höröllään tutkailevat mitä tapahtuu.. :)

    myös stressaantuessaan / peloissaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jennie kirjoitti:

olen ajatellut hankkia rottia. joutuisin kuljettamaan niitä (autossa) muutaman kerran vuodessa välillä kuopio-lahti. minulla on ennestään kaneja ja tiedän ainakin, että kaneille kuljetus on kovin stressaavaa (saattavat jopa kuolla). stressaavatko rotat niin paljon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu